Maitohappobakteerien käyttäjiä
Mä olen aina pöyristynyt, kun sain tuttavalta paketin maitohappobakteereja. En kuvitellut että vatsassani olisi ollut mitään ongelmia, mutta nyt ei ole niitäkään.
Aivan ihmeissään tästä "löydöstä":
Kommentit (4)
Käytän itse maitohappobakteeereita erilaisten gefilus-tuotteiden muodossa ja olen käyttänyt nyt useamman vuoden ajan. Huomattava vähentyminen tulehdustaudeissa, mutta mikä parasta - älyttömän suuri apu toiminnalliseen mahavaivaan eli ripuli/ummetusvaivaan, pieretykseen, turvotukseen, kivuliaaseen mahankiertelyyn, närästykseen! Suosittelen kokeilemaan! Minulle eivät sovi tuotteet, joihin lisätty kuitua, mutta muut käyvät. Pitää kyllä käyttää joitakin viikkoja, jotta huomaa vaikutuksen! Nuo jatkuvat infektiot ja niiden hoitoon syödyt antibiootit olivat panneet mahan ihan sekaisin ja nykyisin maha voi loistavasti, vaikka en muita ruokavaliomuutoksia olekaan tenhyt!
Maitohappobakteerit ovat joskus 80-luvulla eristetty jonkun maalaisen paskasta. Toimivat kyllä todella hyvin.
80-luvulla on ollut hyvää kamaa =)
Maitohappokapseleista järeämpi versio sitten tietty on ulosteensiirto. Ihan turha yökötellä, sillä on jo pelastettu henkiäkin. :-)
Matkustaessa ulkomaille olen hyötynyt maitohappobakteeritableteista. Sillä tavoin aina estynyt saamasta vatsatautia ym. Muutenkin todennut, että hiivatulehdukset pysyvät poissa, jos ottaa päivittäin maitohappobakteerikapselin. Ei ainakaan luulisi niistä olevan mitään haittaa, vai tietääkö kukaan?
Meillä syöty maitohappokapseleita jo 6v koko perhe, joka päivä. On auttanut pysymään terveinä, etenkin minulla toiminut hyvin. Myös lapsilla loppunut se loputon nenän valuminen ja yskä, joka tuntuu olevan tavallista lähes joka lapsella talvisin.
Tosin olimme syöneet kapseleita vuoden ennenkuin aloin huomata muutoksen.