Typerä tuo Nuuksion bussiyhteys!
Luulin että okei, se vie suoraan yhdelle alueella jossa on sitten palveluita ja osa kävelypoluista. Mitä vielä, ensin pitää kävellä pari kilsaa että pääsee alueelle jossa ei ole käytännössä mitään palveluita ja sitten sieltä pääsee sinne kävelyreiteille..! Ei taida lapsen kanssa ihan onnistua, joopajoo.
Kommentit (44)
Kannattaa mennä esim. Luukkiin ulkoilemaan. Bussi vie ihan viereen ja metsää sekä polkuja riittää kymmeniä kilometrejä. Haltian seutu ei edes ole niin mukavaa ja bussimatka sinne on pitkä.
Luukkiin pääsee Vihdintietä menevillä busseilla. Ja nyt on kai avattu se kahvilakin uudestaan (oli kesällä kiinni), viikonloppuisin auki.
Erikoinen näkemys että erämaassa pitäisi olla saatavilla palveluita ja että sinne pitäisi saada mentyä suorana bussilla.
Oma auto on kätevä, mutta toisaalta oman auton käyttö myös rajoittaa retkeilyä: pitäisi tulla metsästä pois samassa kohdassa mistä sinne on mennytkin.
Bussin käyttäjä voi suunnitella reittinsä eri tavalla: Voi vaikka mennä Siikaniemestä maastoon ja tulla Luukista pois. Tai mennä Kattilasta maastoon ja tulla Haltian kohdalla pois. Tai Salmin alue -> Siikaranta. Paperiset aikataulut printattuna taskuun, niin reittiä voi muuttaakin halutessaan.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 16:19"]
Erikoinen näkemys että erämaassa pitäisi olla saatavilla palveluita ja että sinne pitäisi saada mentyä suorana bussilla.
[/quote]
Juu, ja kun niitä ei ole, niin se on sitten nimenomaan BUSSIYHTEYDEN vika. :=))
Niin, valittajan oma tietämättömyys ei ole ikinä vikana. :D
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 15:17"]
Luulin että okei, se vie suoraan yhdelle alueella jossa on sitten palveluita ja osa kävelypoluista. Mitä vielä, ensin pitää kävellä pari kilsaa että pääsee alueelle jossa ei ole käytännössä mitään palveluita ja sitten sieltä pääsee sinne kävelyreiteille..! Ei taida lapsen kanssa ihan onnistua, joopajoo.
[/quote]Mikset mene suoraan Haltiasta niille lähipoluille?
Jos Kyllä ap on oikeassa, jos Haltiasta menee polkuja niille kunnon luontopoluille Haukkalammelle, niin ei sitä ole kovin hyvin opastettu. Nuuksionpään päättärillä ei ole MITÄÄN opasteteita, polkuja kyllä on, heh. Solvallan polut nyt ovat sellaisia autolla ajettavia, eivät kovin luonnonläheisiä. Ja hei, käsi ylös, te jotka naureskelette bussilla meneville, kuinka moni teistä menee omalla autolla niiden luontopolkujen lähelle. Helppohan sitä on julkisilla kulkeville naureskella. Viikko sitten muuten vaelsin Haltiasta Siikarantaan, kun toivoin pääseväni sieltä bussilla pois. No, pääsihän sieltä noin parin tunnin odotuksen jälkeen. Kyllä noita julkisia yhteyksiä Nuuksioon voisi parantaa.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 16:19"]
Erikoinen näkemys että erämaassa pitäisi olla saatavilla palveluita ja että sinne pitäisi saada mentyä suorana bussilla.
[/quote]
Miten sitten ehdotat, että sinne pitäisi mennä, jos ei halua hankkia ympäristöä saastuttavaa autoa? Kävellä kaupungista 30 km vai? Käyn muuten usein Luukissa, ja en nyt ihan näe miten se, että Nuuksion yhteydet ovat huonot, olisi korjattavissa sillä, että kävisin Luukissa vielä useammin, kuten joku yllä ehdotti. ;-) Nuuksiossa on piirua upeampi luonto.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 15:36"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 15:30"]
Se soratie jota pitkin sinne alueen laitaan pitää kävellä on kapea autotie ja siinä kulkee ylttävän paljon autoja ja lujaa. Vaarallinen se on lasten kanssa kävellä. Ei sinne kannata lähteä lasten kanssa kuin omalla autolla. Meillä ei autoa tuolloin ollut.
[/quote]Nuuksioon voi mennä monesta kohdasta, mutta nyt tarkoitat kai Haukkalammen luontotupaa? Sinne pääsee nyt myös polkua pitkin, portaat on tosin aika rankat.
[/quote]
Jos sinne pääsee Haltiasta (eli Solvallasta) niin ei kyllä ole kovin selkeästi merkitty. Sinänsä maaston haastavuus on minusta vain plussaa, ilman portaitakin pärjäisi. Haukkalammessa on parhaiten merkitty polkujen kulku, myös Kattilassa aika hyvin. Haltiassa ei ole minkäänlaista selkeää opastusta, miten oikeaan Nuuksioon pääsee, mikä on aika surku ulkomaalaisiakin kulkijoita ajatellen
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 17:51"]
Miten sitten ehdotat, että sinne pitäisi mennä, jos ei halua hankkia ympäristöä saastuttavaa autoa? Kävellä kaupungista 30 km vai?
[/quote]Eihän sekään ihan hullu juttu ole. Reitti 2000 lähtee Helsingin keskustasta ja kätevästi pääsee kävellen tai vaikka fillarilla Luukkiin tai Nuuksioon.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 17:47"]
Viikko sitten muuten vaelsin Haltiasta Siikarantaan, kun toivoin pääseväni sieltä bussilla pois. No, pääsihän sieltä noin parin tunnin odotuksen jälkeen. Kyllä noita julkisia yhteyksiä Nuuksioon voisi parantaa.
[/quote]Vuoroväli riippuu tietysti aika paljon siitä paljonko linjalla on käyttäjiä. Aikatauluja kannattaa kantaa mukana (tai tutkia kännykällä) niin välttyy pahimmilta odotteluilta. Mutta joo, toki voisi parantaa.
Ap tässä.
Kyllä minusta tuollaiselta paikalta voi odottaa esim. kahvilaa tai lastenhoitotiloja, nythän siellä on vain yhdessä paikassa joku inva-puucee jossa on hoitopöytä..! Olen tottunut mökkeilijä ja puuceen käyttäjä, mutta pienen lapsen kanssa en uskalla tuonne lähteä patikoimaan päiväksikään.
Joku ihmeen suomalainen ominaispiirre tämä, että jos meillä on joku hieno ja esittelykelpoinen juttu, niin aivan varmasti se sitten pilataan viimeistään kulkuyhteyksillä; Marimekon tehdasmyymälää ei meinaa suomalainenkaan löytää (teollisuusalueella, josta ohi menee yksi bussi..) ja Nuuksiota ei ole voitu kehittää niin että sinne pääsisi ihan viereen bussilla + että palvelut olisivat riittävät turisteillekin. Kenen etua tämmöinen oikein palvelee??
Ja te, naureskelevat hipsterilapsettomat: ei, jokaista luontopaikkaa ei ole tehty vain tervejalkaisille nuorillepareille ilman lapsia. Nuuksio pitäisi olla esteetön kaikille, edes yksi sellainen leveä reitti jonne pääsee pysäkin läheltä ei ole liikaa vaadittu.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 18:12"]
Ap tässä.
Kyllä minusta tuollaiselta paikalta voi odottaa esim. kahvilaa tai lastenhoitotiloja, nythän siellä on vain yhdessä paikassa joku inva-puucee jossa on hoitopöytä..! Olen tottunut mökkeilijä ja puuceen käyttäjä, mutta pienen lapsen kanssa en uskalla tuonne lähteä patikoimaan päiväksikään.
[/quote]
Mikä vika on Haltian kahvilassa ja ravintolassa?
Haltian luota lähtee yhdyspolku Haukkalammelle, mutta matkaa on 4km. Jos sen ensin kävelee pienten lasten kanssa, niin eivät jaksa enää Haukkalammen mielenkiintoisemmilla reiteillä kiertää. Haltiassa on kohtuulliset palvelut, vaikka kahvila/ravintolan hintataso onkin järkyttävä tuollaiseen kohteeseen. Haukkalammella on ihan riittävät palvelut perheillekin, mutta ei ole mitään luksusta ja aukioloajatkin suppeat (ja vaihtelevat yllättäen). Hoitopöytää en ole osannut metsäretkillä kaivata eikä varmasti moni muukaan kansallispuistoissa yleensä niitä odota löytävänsä. Turisteille kelpaa myös Nuuksio hyvin, pääseehän sinne huomattavasti helpommin kuin moneen muuhun kansallispuistoon ja maisemat ovat näkemisen arvoiset. Jostain syystä turistit eivät keskity hakemaan negatiivista ja hienoja palveluita luontokohteessa vaan heitä viehättää se, että paikkaa ei ole pilattu muuttamalla massaturistikohteeksi.
Bussilla pääsee näppärästi vaikka Pirkkolaan ja on palvelut lähellä, retkeile siellä, jos et ole kiinnostunut kansallispuiston tarjoamista palveluista.
Useampikin meillä vieraillut ulkomaalainen on hämmästellyt sitä, kuinka kätevästi Nuuksioonkin pääsee bussilla.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 18:00"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 17:51"]
Miten sitten ehdotat, että sinne pitäisi mennä, jos ei halua hankkia ympäristöä saastuttavaa autoa? Kävellä kaupungista 30 km vai?
[/quote]Eihän sekään ihan hullu juttu ole. Reitti 2000 lähtee Helsingin keskustasta ja kätevästi pääsee kävellen tai vaikka fillarilla Luukkiin tai Nuuksioon.
[/quote]
Niin se 110 km reitti vai? Minun tapauksessani varmaan yö jo saapuisi siinä vaiheessa kun tulisin perille, jos edes ehtisin. Vaikka ei kai se ole mahdotonta pyöräillä vaikka Turkuun junan käytön sijaan, asennekysymys. Mutta myös aika-.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 17:47"]
Jos Kyllä ap on oikeassa, jos Haltiasta menee polkuja niille kunnon luontopoluille Haukkalammelle, niin ei sitä ole kovin hyvin opastettu. Nuuksionpään päättärillä ei ole MITÄÄN opasteteita, polkuja kyllä on, heh. Solvallan polut nyt ovat sellaisia autolla ajettavia, eivät kovin luonnonläheisiä. Ja hei, käsi ylös, te jotka naureskelette bussilla meneville, kuinka moni teistä menee omalla autolla niiden luontopolkujen lähelle. Helppohan sitä on julkisilla kulkeville naureskella. Viikko sitten muuten vaelsin Haltiasta Siikarantaan, kun toivoin pääseväni sieltä bussilla pois. No, pääsihän sieltä noin parin tunnin odotuksen jälkeen. Kyllä noita julkisia yhteyksiä Nuuksioon voisi parantaa.
[/quote]
Googlettamalla sanalla "Nuuksio" löytää kyllä helposti ohjeet. Samassa ajassa kun valittaa täällä miten vaikeeta on, löytää reitit.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 20:20"]

Totta, mutta ei se merkitse, että ne olisi perillä helppo löytää, varsinkaan jos on ulkomaalainen. Minusta on suuri sääli, että on pistetty pystyyn hieno luontokeskus, mutta kävijää ei ohjata kunnolla sen luonnon äärelle. Normaalisti katsoisinkin etukäteen ohjeet netistä, mutta jotenkin odotin, että näin hienon hankkeen myötä myös opasteisiin olisi panostettu, se lienee olisi ollut aika pieni hinta Haltian budjetissa.
On teillä helsinkiläisillä ongelmat, kun ei ole metsässä palveluita?
Täällä meillä ei tulisi mieleenkään vaatia metsäpolulta kahviloita, hotelleja saati lastenhoitotiloja.
Niin ja 26:lle vastaisin, että telttayöpyminen on ihan jees.
Tänään olen rämpinyt kolmen lapsen kanssa korvessa puolukkaa poimimassa. Aamulla lähdettiin ja illalla pohdittiin josko laitettaisiin loue, mutta sitten tultiin kuitenkin kotiin.
Polkua ei ollut kuin aluksi, umpimetsää riitti ja hirvikärpäsiä.
Hieman offtopic, mutta tuo Haltian ravintola on tosi hyvä ja sitä kannattaa hyödyntää jos ei halua raahata kauheasti eväitä retkelle mukaan. Eli kesken retken voi poiketa vaikka lounaalle.