Ahdistaa muisto 4 lk:n luokkaretkestä. Toimiko äitini väärin?

Tapahtui 90-luvun alussa. Olimme päiväretkellä Porvoossa bussilla luokan kanssa. Mukana luokanope, kaikki oppilaat (26) ja muutama äiti ja pari isää. Oma äitini ja 1v. pikkuveljeni tulivat mukaan bussiin. Äitini ei tuntenut muita vanhempia kovin hyvin eikä kai halunnut tutustuakaan.

Kun pääsimme perille, kaunis toukokuinen la-päivä sujui siten, että minä, äitinä ja rattaissa oleva pikkuveli menimme jonnekin "Linnamäelle", jonkinlaiseen puistoon syömään omia eväitä. Sitten käveltiin jossakin, eikä törmätty muihin. Bussissa toki istuin kavereiden kanssa.

Harmitti kovasti, kun olin sosiaalinen lapsia ja minulla oli paljon kavereita, vaikken mikään keskushenkilö ollutkaan. Retkellä mukana ollutta 2-3 äitiä (vanhempien läsnäolo ei ollut pakollinen) ja noin 7 tyttöä (joukossa hyvät kaverini) menivät kivoihin kahviloihin ja sitten kiertelivät enemmän siellä keskustassa.

Jostakin tämäkin asia ponnahti mieleen, nyt kun olen itse äiti. Olen alkanut miettiä, toimiko äitini lainkaan fiksusti. Vastaavanlaisia juttuja on tapahtunut muitakin muissa yhteyksissä.

Onko tämä teistä yhtä törkeää kuin minusta? Miten itse toimit vanhempana (oletuksena, että äitini jotenkin arasteli muita vanhempia, vaikka varmaan ihan turhaan, kun ei kyse ollut mistään luokan sisäpiiristä)?