Surkea äitipuoli

en osaa,neuvoa, itselläkin samoja ongelmia ollut. Ehkä sitä vaan pitää hyväksyä se, ettei pysty toisten lapsia rakastamaan kuin omiaan, ja sen,sijaan pyrkiä olemaan ystävällinen ja oikeudenmukainen, ja tehdä parhaansa sen eteen, että lapsipuolten suhde isäänsä ja sisaruspuoliinsa olisi mahdollisimman hyvä. Niin minä yritin toimia, ka nyt kun lapsipuoli on jo aikuinen ei hän ainakaan kaunaa minulle mistään kanna. Tai ainakin muistaa lapsuutensa olleen ihan onnellinen, minä tämän asian kerran otin puheeksi. Ja nyt kun hän on aikuinen, olemme voineet luoda ero tavalla läheisen suhteen kun silloin lapsena, sellaisen kahden aikuisen ihmisen suhteen, jota ei rasita sellaiset lapsuuden jutut (lapsethan eivät ole tasa-arvoisia aikuisen kanssa, vaan aikuisen pitäisi aina ymmärtää, että lapsi on lapsi eikä vielä osaa toimia kaikissa asioissa oikein, esim.ottaa huomioon muiden tunteet jne).

Muuta en osaa sanoa, mutta ole armollinen itsellesi, kukaan ei täydellinen ja joskus riittää, että on tarpeeksi hyvä. Ja ettei ainakaan ole paha.

En ole samassa tilanteessa kanssasi, mutta minusta sinä et ole surkea äitipuoli, koska pyrit toimimaan oikein. Anna itsellesi aikaa ihmissuhteen kehittymiselle, ei kiintyminen tule hetkessä.

Pitääkö miehen hyväksyä se myös? Meillä mies kai automaattisesti olettaa, että silloin kuin lapset ovat meillä, olen samanlainen äiti miehen lapsillenkuin omilleni. Miehellä ja hänen exällään on huonot välit ja kai näkee rakastavaa äiti-laps -suhdetta vain mun ja mun lasteni kanssa. Sitten miehestä tuntuu, että sen lapsilla on jotain vähemmän kun meidän kotonamme äiti ei hyysää ja pussaa sen lapsia. 

omituisia juttuja, niin rivien välistä tulkintaa ja lukemista, pieniä eleitä, jotka ovat kuitenkin niin suuria, hyvässä ja pahassa. Olen miettinyt syytä siihen, että toisen  lapsia on vaikea rakastaa. En oikein ymmärrä omia lapsellisia tunteitani. Ihan kuin toiselle varaäippänä olo olisi jotenkin pois omilta muksuiltani. En ajattele näin, mutta käyttäydyn :).

Minusta oma lapsi on oma, ja jonkun muun on jonkun muun, ja niillä on vissi ero jota ei voi pois ajatella.

Jos nyt olet rakastavaa äitiä muiden lapsille, niin silloinhan niillä on enemmän kuin omillasi: isä, äiti ja syyllisyydentuntoinen äitipuoli.

Ei niin että miehen lapsilla pitäisi olla vähemmän kuin omillasi, mutta eihän niillä ole! Kun ovat teillä, niin silloin miehesi on niiden täydellä kympillä rakastava oma vanhempi.

Totta kai lapsia kohtaan täytyy käyttäytyä oikein, mutta ei niitä tarvitse rakastaa kuin omia. Rakkaus ei ole sellainen asia joka tulee silloin kun muka pitäisi tulla.

Mietin tässä yhden kaverini lapsuutta: äiti oli perhepäivähoitaja, ja tuntuu käyttäytyneen juuri niin perusteellisen tasapuolisesti lapsia kohtaan että kaverini tunsi jääneen vaille äitinsä rakkautta - koska äiti ei halunnut suosia kun nurkat oli täynnä muiden lapsia.

Miten mies kohtelee sinun lapsiasi? Vaaditko haleja ja pusuja ja samanlaista kohtelua kuin omille lapsille?

miehellä on huono omatunto, koska siun lapsesi saavat hänestä enemmän kuinomat. Tavallaa. Haluaisi hyvitellä sitä niin, että ainakin silloin kun ovat teillä, saavat saman verran. Puhukaa asiasta. Kerro, että pyrit tasapuolisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen mutta et voi korvata lasten omaa äitiä eiä se kuulu tehtäviisi. Olet yksi turvallinen ja läheinen aikuinen miehen lasten elämässä ja senon riitettävä.

Yhden neuvon annan:kukaan ei tiedä tunteitasi, joten ole armollispi itsellesi. Älä tee suurta eroa lasten kohtelussa, kun käyvätkin harvoin. Älä siis ole koko ajan suukottelemasss omiasi ikään kuin osoituksena, että etälapset eivät ole oikeitettuja tähän. 

Hei kiitos, mies kohtelee tosi upeasti mun lapsiani. On ilmeisesti hyvin samanoloinen arjessa kun on aikanaan ollut exän kanssa. Tää exä on vaan ollut luonteeltaan semmoinen voimakastahtoinen ja langat käsissään pitävä äitityyppi. Ongelma onkin kai just siinä, että mä en jaksa enkä osaa olla kiinnostunut miehen lapsen menoista ja tarpeista saman lailla kuin omieni. Mies olettaa kai tahtomattaankin, että se on naisen rooli. Siis ihan fiksu mies, tällälailla kirjoitettuna kuulostaa nyt typerältä :).

ollaan puhuttu ja osataankin hyvin puhua, ongelma on ehkä eniten se, että mä en osaa selittää ajatuksiani kun en osaa ymmärtää niitä aina itseänikään. Ja nyt kirjoittelen tässä järkeviä, mutta osaan myös provosoitua höyrypääksi helposti. Heh. 

Kai kyse on myös siitä, että kun mun exälläni on uusi, niin mulle se on nimenomaan exän uusi ja suhteessa ennekaikkea mun exään eikä mun lapsiini. En oleta tän uuden "äiteilevän". En oleta shoppailevan teinitytön kanssa, en oleta pyykkäävän, en oleta tekevän äiti-tytär -juttuja. On toki mukava juttu, että tulevat toimeen kaikki, mutta siinä se. 

Kai se onkin niin, että etäisä jää aina vähän taustalle lastensa elämästä, mikä on surullista kyllä. Mies haluaa elää ne joka toiset viikonloppunsa onnellista perhe-elämää ja olla niinkuin "ennenkin". Mutta se ei vain mene niin.