Otatteko pienemmästäkin kiusaamisesta yhteyttä opettajaan?

Mikä on pientä kiusaamista?

No niin, missä menee raja?

Ekaluokkalaiseni reppua oli revitty kun ei ollut halunnut tulla toisen kanssa samaa matkaa koulusta.

Mä odottaisin hetken aikaa, ja jos se kiusaaminen jatkuisi, ottaisin yhteyttä opettajaan. Jotkut jutut selviää ihan muutenkin.

Ihan pienestä yksittäisestä jutusta en ottaisi yhteyttä. Pienenä pidän sitä, että joku sanoo kerran jotain tyhmää tai ikävää, heittää toisen lippistä, ärsyttää puheillaan toista tahallaan tai vaikkapa kiilaa jonossa. Sillä, että en ilmoittaisi opettajalle en tarkoita sitä, että hyväksyisin teon.

Jos kiusaaminen on vakavaa (vaikkapa väkivaltaa) tai se jatkuu, ottaisin yhteyttä.

Ihan pienestä yksittäisestä jutusta en ottaisi yhteyttä. Pienenä pidän sitä, että joku sanoo kerran jotain tyhmää tai ikävää, heittää toisen lippistä, ärsyttää puheillaan toista tahallaan tai vaikkapa kiilaa jonossa. Sillä, että en ilmoittaisi opettajalle en tarkoita sitä, että hyväksyisin teon.

Jos kiusaaminen on vakavaa (vaikkapa väkivaltaa) tai se jatkuu, ottaisin yhteyttä.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 15:05"]

No niin, missä menee raja?

Ekaluokkalaiseni reppua oli revitty kun ei ollut halunnut tulla toisen kanssa samaa matkaa koulusta.

[/quote]

Niin kolmosen varmaan pitäisi miettiä kumpi kiusaa? :)

Ottaisin yhteyttä, mutta en niin että pitäisin asiaa automaattisesti kiusaamisena. Vaan niin, että opettajan on tärkeä tietää mitä oppilaiden kesken tapahtuu. Se auttaa opettajaakin hahmottamaan oman luokkansa dynamiikkaa ja vaikuttamaan siihen. On oikeasti kaikkien etu, ettei lapsille muodostu "omaa maailmaa" jossa aikuinen loistaa poissaolollaan. Kun kiusaaminen on niin näkyvää, että se näkyy aikuisille, on se voinut jatkua piilossa jo kuukausia ja sitä on vaikeampi lopettaa.

otan

Otan yhteyttä.

Pienikin asia voi jäädä jotain lasta vaivaamaan ja kalvamaan vaikka niin pahasti ettei tahdo olla kiusaajan kaveri.

Mitä varhemmin pieniä asioita selvittää niin ne selvittää helpommin. Kenenkään ei pidä jäädä ongelmien kanssa yksin ja asiat kuuluu nimenomaan selvittää. Opettaja voi vaikka puhua miten kuuluu olla kaikkien kaveri ja tuntuu pahalta jos kaverit ei ota mukaan.

Muutenkin minusta kuuluu kertoa ihan vaan tiedoksi opettajalle jos luokassa jotain tapahtuu tai oppii tuntemaan että oppilas oli mennyt jonkun itse huomaamansakin asian kanssa kotiin saakka puhumaan.

Se ettei puhu on hiljaista hyväksymistä.

Ollaan siis pienestä koulusta ja meillä kiusaamista on vähän ja siihen puututaan. Luokkien ulkopuoleltakin muut lapset näkee jotain tilanteita ja siitä kerrotaan opettajille.

Minä pidän pienenä kiusaamisena juurikin noita vitosen mainitsemia juttuja. TE, jotka sanotte, että pienimmästäkin jutusta otatte opettajaan yhteyttä, niin ihanko tosi laitatte viestin, että Tero tänään meidän Matin mukaan kiilasi hänet ruokajonossa ja oepttaja ei puuttunut asiaan? Mitä odotatte opettajan tekevän asialle?

11; ei opettajan tarvitse tehdä asialle mitään. Mutta opettajan on hyvä tietää, mitä oppilaiden kesken tapahtuu. Ei tässä syyllstetä ketään, vaan välitetään tietoa. Monet ikävät tilanteet kehittyvät pikkuhiljaa pienten mutta jatkuvien kärhämien kautta. Eivät asiat yhtäkkiä noin vaan tapahdu, vaan niitä voidaan ennustaa ja ennakoida, kun tiedetään vähän tarkemmin millaisia sosiaalisia säpinöitä oppilailla on keskenään. Lapset ovat keskeneräisiä, ja tarvitsevat paljon ohjausta sosiaalissa taidoissa. 

Jonkinlaista kärhämää ja suunsoittoa pitää lasten itse oppia sietämään ja käsittelemään ja antamaan myös takaisin samalla mitalla. Kaikkea eivät aikuiset voi valvoa eivätkä estää. Opettajalle ilmoittamisen raja menee siinä, että nuo asiat suuntautuvat vain yhteen lapseen ja useamman kerran ja että lapsi oikeasti tuntuu siitä kärsivän tai että joku käy fyysisesti käsiksi lapseen tai tavaroihin.

Esim. oma poika on todella herkkä sanomaan, että häntä kiusataan. Kun asiaa selvitellään tarkemmin, käy ilmi, että kyse ei todellakaan ole kiusaamisesta vaan ihan kaveriporukan keskinäisestä juttelusta, huutelusta ja huumorista tai esim. jostain yksittäisestä ohimenevästä jutusta (jalkapallopelissä joku on vahingossa kampannut tai hipassa joku tiputtanut lippiksen päästä tai joltakin roiskunut vettä lätäkössä hyppiessä päälle tms.) tai sitten poikaporukat keskenään nälvivät toistensa futisseuroja, joita paikkakunnalla on useampi. Nämä eivät minusta ole kiusaamista ja tuollaista on syytä oppia sietämään ja antaa mennä korvasta toiseen tai opetella vastaamaan samalla mitalla, oltava huumorilla mukana. Tässä omallakin tenavalla on kyllä paljon treenaamista, koska on kovin mustavalkoinen ja herkästi loukkaantuva, ei siedä yhtään itseensä kohdistuvaa vitsailua vaikka itse muita herkästi haukkuu ja nälviikin. Sekään ei ole kiusaamista, että esim. joku toinen voittaa jossain kilpailussa tai vaikka välituntijalkapallossa, kuten pojan mielestä välillä on.

Kaikki mistä lapsi pahoittaa mielensä ei ole jonkun toisen aiheuttamaan kiusaamista vaan pettymyksiä, häviöitä, riitoja, nolauksia ym. sattuu ja niistä pitää päästä yli. Systemaattista hylkimistä, haukkumista, itseen tai tavaroihin käsiksi käymistä ei toki tarvitse sietää.

13, veit sanat suustani. Asia on juuri noin!

Minä olen 13:sta kanssa samaa mieltä siitä, että kaikki ei ole kiusaamista, mutta kuten itsekin sanoit, lapsesi pitäisi sitä kiusaamisena, jos sinä et toisi siihen perspektiiviä etkä selittäisi mitä se on. On aivan olennaista, että sinä tiedät, mitä lapsesi elämässä tapahtuu. Jos et tietäisi, et osaisi auttaa lastasi. On tärkeää, että lapset oppivat, että kaikesta saa kotona kertoa, eikä tarvitse olla "reipas" väärällä tavalla ja olla kertomatta ristiriidoista. Samalla tavalla sen opettajankin pitää tietää nämä asiat, että hän voi auttaa lapsia hahmottamaan tilanteita ja reagoimaan niihin oikein.

Minä kahden pojan äitinä olen sitä mieltä, että minulle ainakin saa kertoa kaiken, mitä poikani ovat tehneet tai mitä heille on tehty. Koska tämä tieto nyt vaan on tosi tärkeää, sillä en voi olla heidän kanssaa koko ajan. Lisäksi mikään kiusaaminen, joko lapsiini kohdistuva tai lapsieni toteuttama, ei ole heti alusta alkaen systemaattista. Se menee niin, että pienillä tölväisyillä etsitään se toisen heikko kohta, ja siitä se kiusaaminen lähtee. Sellainen heikko signaali, että toisesta haetaan sitä reaktiota jatkuvasti, ei meinaa tavoittaa aikiusia koska varsinkin poikaporukoissa voi olla paljon säpinää meneillään.