Onko tämä koululta kohtuullista???
Tänään 4-luokkalaisen päivä on seuraava.
Ensin pyörällä koululle n. 3km. Pyörällä koululta suolle. Päivän aluksi suunnistusta 2 tuntia suolla, varusteiksi saappaat ja kosteutta pitävät vaatteet.
Sitten koululle, ruoka, englannin sanakokeet ja 2km toiselle urheilukentälle koulujen välisiin urheilukilpailuihin. Sinne taas mukaan verkkarit, lenkkarit ym. juoksuvarustus + tietysti selässä painava reppu.
Eikö tuota suunnistussessiota olisi voinut jättää johonkin toiseen päivään. Tuollaiset määrät varusteita yhdellä kertaa mukaan. Onhan se kiva lähteä sitten suolla rämmittyään vielä urheilukisoihinkin. Freesinä ja jaksavana, etenkin kun siirtymät joka paikkaan on noin helvetin pitkät.
kohtuus? Mitä se on?
Kommentit (38)
No, meidän lapsille tuo olisi löysä päivä. Mitä vähemmän varsinaista koulua, sitä parempi. Ja urheilukilpailuissa se konkreettisesti liikuttu aika on usein aika pieni. Paljon odottelua ja hengailua, sitten tehdään muutaman minuutin tai vain muutaman sekunnin suoritus ja sitten taas hengaillaan.
koulujenväliset urheilukidsat on vapaaehtoisia. Ei kaikkien koulupäiviä voida järjestää sen mukaan, mihin teidän jesmiina haluaa osallistua.
Että jotkut jaksaa..
Miten sinusta liikuntatunti olisi pitänyt toteuttaa, jos koulujen väliset kilpailut osuu samalle päivälle?
Kirjathan ne repussa eniten painavat, eli normaalia kevyempihän se reppu on.
Jätäsin kotiin, ja kirjottaisin wilmaan päänsärky, tms. Ihan turhaan on jokaisen aina olla niin velvollisuuden tuntoinen.
Ihan hyvältä kuulostaa.
Nuorena jaksaa ja silloin on painettava. Ei se siitä rikki mene, päinvastoin.
Ennenvanhaan oli ihan perusmeininki, että lapset oli koko ajan menossa - omin voimin; pyörällä tai jalan.
Terve mieli terveessä ruumiissa.
Koulujen väliset vapaaehtoiset. Jos päivä tuntuu raskaalta, ei ole pakko osallistua. Yleensä nämä urheilevat lapset urheilevat sen verran, ettei joku suolla käyminen ole homma eikä mikään (siirtymisineen).
Joissain kouluissa kyllä liikuntapäivää siirretään seuraavalle viikolle tällaisten tapahtumien sattuessa samaan aikaan. Nyt voi vaan käydä niin, ettei suoreissua enää ensi viikolla tai sen jälkeen voi toteuttaa. Eli hammasta purren tai päivästä nauttien vaan osallistumaan.
sinne on pakko osallistua jos on saanut oman koulun kisoissa liian hyvät tulokset.
Tämä siis sille joka valitti että mitäs teidän jasmiina osallistuu.
t. ap
[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 10:19"]
Joissain kouluissa kyllä liikuntapäivää siirretään seuraavalle viikolle tällaisten tapahtumien sattuessa samaan aikaan. Nyt voi vaan käydä niin, ettei suoreissua enää ensi viikolla tai sen jälkeen voi toteuttaa. Eli hammasta purren tai päivästä nauttien vaan osallistumaan.
[/quote]
Näin minä varmaan opettajana tekisin. Siirtäisin sen liikuntapäivän jollekin toiselle päivälle. Mitä järkeä pitää kaksi liikuntapäivää samana päivänä?
Normaaliahan tuo on. Joskus tulee väkisinkin päiviä, että on enemmän tavaraa mukana, eihän se sitä joka päivä ole. Kyllä se itseäkin harmitti pienenä raahata esim sukset pakkaspäivänä kouluun, kun asteista riippuen saattoi ollakin sisäliikuntaa, eli myös ne varusteet mukaan. Samalle päivälle saattoi sattua koe tai kaksi, plus että oli vaikkapa koulun kirjastoon palautettavia kirjoja repussa.
Elämä on...
Ei varmasti ole pakko osallistua, voi kieltäytyä. Ei tosin kannata.
Ei varmasti ole pakko osallistua, voi kieltäytyä. Ei tosin kannata.
Ihan ok:lta minusta kuulostaa 4.luokkalaiselle. Eri asia, jos olisi 1-2.luokkalainen kyseessä. Kyllä meilläkin oli tuollaisia päiviä aikanaan, eikä kenelläkään olisi tullut mieleenkään valittaa liiallisesta rasittavuudesta. Mutta nykyisin nyt valitetaan jo siitäkin, jos koulu alkaa klo 8, herranjestas.
2-3km suuntaansa helvetin pitkä matka???
Järkevää olisi ollut siirtää liikuntatunti tai vaihtaa ja jättää se urheilupäivän alle. Kuikahan moni teistä vastaajista on suunnistanut suolla? Se on raskasta...tosi raskasta;-)
t.suunnistaja
[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 10:31"]
Järkevää olisi ollut siirtää liikuntatunti tai vaihtaa ja jättää se urheilupäivän alle. Kuikahan moni teistä vastaajista on suunnistanut suolla? Se on raskasta...tosi raskasta;-)
t.suunnistaja
[/quote]
Juu, suolla suunnistaminen on raskasta, koulujenvälisissä urheilukilpailuissa ei. Siksi nämä mahtuvat hyvin samaan päivään. Koulujen urheilukisat ovat kaikkein eniten sosiaalinen tapahtuma, vähän niin kuin retkipäivä.
Oman neljäsluokkalaiseni luokkakavereista 80% olisi sekaisin innosta tuollaisesta koulupäivästä. Juoksevat vaikka 10 kilometriä päivän aikana, kunhan ei tarvitse istua englantia tai matematikkaa opiskelemassa. Mielestäni ihan ok, kunhan jokainen koulupäivä ei ole tuota. Neljäsluokkalainen jaksaa jo ihan kohtuudella, tosin nuo pyöräiltävät koulumatkat tietysti nostavat rasitusta. Sitä koululla vain ei lasketa, koska jokainen ei pyöräile niitä koulumatkoja.
Ja olen suunnistanut suolla(kin). Ei neljäsluokkalaisia viedä mihinkään lettoon vyötäröä myöten rämpimään, eikä kyllä mihinkään muuallekaan, jossa uppoaisi yli saappaanvarren. Ei se kohtuuttoman raskasta ole.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2013 klo 10:26"]
2-3km suuntaansa helvetin pitkä matka???
[/quote]
Tämä oli minustakin aika koomista.
Miksi lapsella on kolmen kilometrin koulumatka? Miksi et kuskaa häntää edes osaa siirtymistä, näin minä tekisin. Ja ennen kuin joku alkaa rähisemään, kyllä, minä olen töissä mutta jos tulisi tuollainen poikkeuspäivä, kuskaisin osan matkoista.
2km pyörällä ei kyllä ole pitkä matka :D Sehän taittuu 5 minuutissa! Nyt ihan oikeasti jotain tolkkua näihin...
Kuullostaa aika raskaalta päivältä koululaiselle! Toivottavasti näitä ei kovin monta tule, johan siinä repusta loppuu tila erilaisille varusteille. Saattaa olla väsynyt koululainen iltapäivällä kotiin tullessaan. Ehkäpä opelle voisi vinkata seuraavaa kertaa varten kohtuudesta liikunnankin suhteen:)
Sopusuhtaisempia päiviä:)