Vauvan yösyöttöjen vähentäminen
Miten olette saaneet vauvan lopettamaan yöllä ns. turhan syönnin? Meillä tyttö 6kk saa illalla puuron ja siihen päälle vielä imetän. Neuvolassakin sanottiin, että tuolla pärjää hienosti aamuun asti, tai yhdellä syötöllä. Yksi syöttö olisikin ihan ok, ei minua se syöttämään herääminen häiritse. Mutta tuntuu, että vauva turhaan tankkaa yöllä tissiä, kun on aiemmin pelkällä imetyksellä siihen tottunut. Puuroa on annettu nyt 3vk:n ajan ja edelleen herää 3-4 tunnin päästä iltapuurosta ja ei rauhoitu ennen, kun tissiä saa. Sen jälkeen heräilee taas 3 tunnin välein, joten yöt menevät joko kahdella tai kolmella syötöllä. Illalla puuron jälkeen syö kyllä ahnaasti tissiä, joten masun pitäisi olla täynnä, se ei varmastikaan ole ongelma, että nälkä tulisi. Kuinka paljo te olette antaneet puuroa tuon ikäiselle? Neuvolan ohjeissa oli, että jätetään ne yösyötöt yhteen. Vauva ei kuitenkaan rauhoitu takaisin nukkumaan, jos annan tutin ja vähän silittelen. Meillä vauva nukkuu jo omassa huoneessa, joten maidon hajunkaan ei pitäisi herättää. Ja vaihtoehtona ei ole, että mies nousee öisin rauhottelemaan itkevää vauvaa pitkäksi aikaa.
Kommentit (6)
No höpö höpö, ei se ongelma ole eri huoneessa nukkuminen -_-
Jospa vaan vauvalla on nälkä? Kuinka paljon syö muuten päivisin? Ja paljon syö sitä puuroa?
[quote author="Vierailija" time="23.07.2013 klo 09:58"]
No höpö höpö, ei se ongelma ole eri huoneessa nukkuminen -_-
Jospa vaan vauvalla on nälkä? Kuinka paljon syö muuten päivisin? Ja paljon syö sitä puuroa?
[/quote]
Höpö höpö, kyllä se voi olla. Kaverin perheessä vauva siirrettiin tosi aikaisin nukkumaan omaan huoneeseen ja äiti joutui laukkaamaan vauvan luona usein. Sitten eivät enää jaksaneet öistä cruisailua ja ottivat lapsen samaan huoneeseen ja yöheräilyt loppuivat.
meidän lapsi ainakin oli yösyöppö pitkään ja aina sain kuulla neuvolan ohjeistuksen yösyöttejen lopettelusta, mutta meidän vauvan kohdalla se ei ollutkaan niin helppoa. Mikäli mahdollista että miehesi vauvaa rauhoittelee yöisin niin voisin kuvitella että tämä voisi muutaman yös jälkeen helpottaa, valitettavasti minun miestäni ei kiinnostanut auttaa öisin ja yösyötin vielä 1 v
Hyvin harva kuusikuinen on omassa kaveripiirissäni nukkunut joko täyden yön tai pelkästään yhdellä syötöllä. Neuvolan ohjeet voi olla mitä on, mutta vauvat ei niitä osaa lukea, ja niillä on NÄLKÄ. Kasvu on kuitenkin tuossa iässä niin hurjaa, eikä puuro hirveästi nälkää pidä.
Sinuna en stressaisi, koska neljän tunnin yhtenäinen yöuni on kuitenkin jo aika hyvin.
Kyllä vauvan imusta huomaa, syökö ahnaasti nälkäänsä vai tottumuksesta. Meillä tuo muutos tapahtui 10 kk iässä jolloin vieroitin antamalla tissin sijaan vettä. Sitten alkoi nopeasti nukkua yhtenäiset yöt.
Jos ongelmana onkin just se toisessa huoneessa nukkuminen?