Kuvottavaa - Saksalaisbordelleissa tarjolla myös eläimiä
http://www.stara.fi/2013/07/02/elainseksi-yleistyy-nopeasti-saksassa/
Ympäri maailmaa löytyy vielä valtava määrä maita, joissa seksiä eläimen kanssa ei ole vielä kriminalisoitu. Toisin sanoen se on lain mukaan sallittua. Eräs tällaisista maista on Saksa, jossa toimii aktivistien mukaan nykyisin lukuisia eläinbordelleja.
Eläinsuojelutarkastaja Madeleine Martin kertoi Frankfurter Rundschau -lehdelle, että Saksasta löytyy lukuisia bordelleja, jotka ovat keskittyneet tarjoamaan asiakkailleen seksiä eläinten kanssa. Hänen mukaansa tämänkaltaisia laitoksia tulee koko ajan myös lisää. Seksikumppaneiksi on tarjolla lukuisia eläimiä laamoista vuohiin ja sioista lampaisiin.
Martin on huolestunut siitä, että laki ei suojaa eläimiä tarpeeksi hyvin ihmisiltä, jotka haluavat harrastaa eläinten kanssa seksiä. Nykyisen lain mukaan eläinporno on Saksassa laitonta, mutta seksin harrastamista eläimen kanssa voidaan laillisesti perustella elämäntyylin valinnalla.
Asia nousi esille viime vuoden marraskuussa, jolloin Saksassa havaittiin ensimmäisiä merkkejä eläinseksin yleistymisestä. Takavuosina eläinseksi rinnastettiin eläinrääkkäykseen. Eläinseksin kriminalisoinnista luovuttiin kuitenkin vuonna 1969, ja nyt vanhaa lakia vaaditaan takaisin.
Kommentit (30)
Vihreiden ajama tuokin. Muslimeille pitää mahdollistaa lampaat ja aasit ja koirat ja kanat, että säilyy kosketuspinta omaan kulttuuriin ja omiin tapoihin.
Suomessa eläinseksi on kiellettyä, jos siitä aiheutuu eläimelle fyysistä tai psyykkistä haittaa. Eli marsua ei varmaankaan saa panna, mutta koiralle saa antaa.
Eläinparat =(
Minua ei muuten yhtään kiinnosta kuinka sairaita hommia ihmiset tekee, kunhan minun ei tarvitse olla näkemässä kun toteuttavat perversioitaan, mutta kärsimystä ei kyllä saisi aiheuttaa toiselle ihmiselle tai eläimelle (no ihmiselle voi jos hän on täysijärkinen ja vapaaehtoinen kovakouraiseen seksiin). Mahtaa olla kauhuissaan nuo eläimet kun taas uusi asiakas tulee :(
Ei yllätä Saksasta.
Ja täällä kehutaan Saksaa maasta taivaaseen. Olisko jo vaihtaa levyä
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 11:06"]
Jotenkin ei jaksa järkyttää moinen.
Harrastaahan ne eläimetkin seksiä, tuksin tuo niille mitään tuskaa on..
Juuu, en ole kokeillut enkä kokeile enkä puolustele, oikeastaan aika evvk..
[/quote]
Sinusta tehtiin juuri ilmoitus ylläpidolle.
Todella kuvottavaa! Yhdellekään täysjärkiselle tämä asia tuskin on täysin evvk.
Vitun ämmä. Tajuatko että eläinseksi on saksassa laitonta saksassa since 2013.
Kommentoit ottamatta huomioon faktoja.
Meidän kylässä oli ja on ...voiko hänet naiseksi sanoa...eli se sitten omien koirien kanssa ollut. Omistii kahta koira ja käyttii heitä...äläkää kysykö miten,en tiedä,enkä meinänyt uskoa ensin,ennen kun monet puhui siitä..eikä hän ittekkään siitä kieltäny...kieltämättä on tullut outoa olo. Ei häntä kukaan pitää normaalina täällä,jutut ovat niin perversseja ja jotenkiin epäsiisti ja minusta tää on kyllä.....huh huh..mutta ainahan niita ollut...kautta aikojaan...oisko ollut hyväksikäytettynä lapsena vailla mitään toivoa ja vailla seuraa,että siihen tasoon ihminen jumittukiin. Sairastahaan se on kun jonkun ihanan ihmisen tilalle kenen kanssa voi kokea henkinen yhteys ja turvan valitaan koiran tai vuohen..Jotenkiin onnetonta ja säälittävä.
Todistakaa että eläimet ei nauti seksistä ihmisten kanssa. Ainakin kaverin koira aina alkaa pökkimään mun jalkaa himoissaan. :D
Taas tätä kaksinaismoralismin määrää. Täälläkin varmaan useimpien mielestä eläinten teurastaminen ihmisten ravinnoksi on ihan ok, mutta eläinten paneminen onkin sitten jokin kahdeksas kuolemansynti. Ajattelisitte nyt vähän ennen kuin kirjoittelette.
Mitä vikaa on siinä, jos vaikka susikoira nuolee naisen orgasmiin?
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 17:15"]
Taas tätä kaksinaismoralismin määrää. Täälläkin varmaan useimpien mielestä eläinten teurastaminen ihmisten ravinnoksi on ihan ok, mutta eläinten paneminen onkin sitten jokin kahdeksas kuolemansynti. Ajattelisitte nyt vähän ennen kuin kirjoittelette.
[/quote]Niin tai jos takissa, kengissä, housuissa, laukuissa, hanskoissa, sohvassa tai autonpenkeissä on nahkaa, josta karvat on poistettu, asia on ihan ok.
Mutta jos jossain takinkauluksessa näkyy pienikin kaistale nahkaa jossa on karvat vielä kiinni, niin jo alkaa spraymaalit suihkua ja "turkis on murha"-huudot kaikua.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 12:20"]
Ei yllätä Saksasta.
Ja täällä kehutaan Saksaa maasta taivaaseen. Olisko jo vaihtaa levyä
[/quote]
Sanopa tämä myös koko maailmalle. Saksa äänestettiin Euroopan suositummaksi maaksi pari kuukautta sitten brittimedian teettämän tutkimuksen mukaan.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 17:25"]
Joopajoo.
Ongelma taas vain, koska miehethän noita bordelleja käyttää.
Arviolta 2/3 koiran omistavista naisista käyttää koiraa omien seksuaalisten perversioidensa toteuttamiseen.
Tämä ei tosin kirvoita kitkeriä otsikoita feministeiltä...
[/quote]
ai 2/3 naisista käyttää koiraansa seksiin? Älä nyt jumalauta jauha paskaa! Sinä olet yksi todella todella harvoista! Älä kuvittele sitä normaaliksi käyttäytymiseksi!
[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 17:34"]
Miehet on eläimiä
[/quote]
Ja naiset harrastaa seksiä miesten kanssa. Tekeekö tämä naisista eläimiin sekaantujia?
Paskapuhetta. Eläinbordellien olemassaoloa ei ole pystytty todistamaan.
hyi että! Toivottavasti siellä puututaan tuohon ja pian.
Tuohan pitäisi olla kiellettävissä ihan tavallisen eläinsuojelulainsäädännönkin perusteella (joka saksassa kyllä on)
Kuka nyt eläimiä haluaa panna hyi hitto
Nykyään kaikki pitää hyväksyä ja sairaista jutuista tehdään väkisinkin normaaleja. Kaikki joilla on tippaakaan jäljellä moraalia ja tervettä järkeä, haukutaan suvaitsemattomiksi. Usko pois, kohta täälläkin "pääsee" naimisiin elukan kanssa, eihän ketään saa syrjiä.