Pöyristyttävää että teineille myönnetään e-pillereitä
ilman että vanhemmille kerrotaan vaikka niihin voi kuolla.
Suomessakin tutut ehkäisypillerit yhdistetty kuolemiin Kanadassa
Julkaistu: 12.6.2013 10:35
Suomalaisnaisillekin hyvin tutut ehkäisypillerit Yasmin ja Yaz on yhdistetty kuolemantapauksiin Kanadassa. Asiasta on nostettu ryhmäkanne.
Kanadan terveysviranomaisten mukaan näiden kahden maailman eniten käytetyn ehkäisypillerin epäillään johtaneen yhteensä 23 naisen kuolemaan, joista suurin osa johtuu veritulpasta.
Yli puolessa raportoiduista kuolemantapauksista naiset olivat alle 26-vuotiaita, nuorin vain 14-vuotias.
CBC Newsin haastatteleman juristin mukaan e-pillereihin liittyviä kuolemantapauksia voi olla enemmänkin, sillä lääkärit eivät aina näe linkkiä kuolemien ja pillerien välillä.
Nyt Kanadassa on nostettu ryhmäkanne pillereitä valmistavaa lääkeyhtiö Bayeria vastaan.
Bayer on ollut samojen pillereiden takia aiemminkin tuomioistuimen edessä Yhdysvalloissa. Se on määrätty maksamaan haittavaikutuksista jättikorvauksia, yhteensä miljardin dollarin edestä.
Lääkeyhtiö kertoo CBC Newsille seisovansa edelleen ehkäisypillereidensä takana.
Yasmin ja Yaz ovat uuden sukupolven e-pillereitä, jotka sisältävät synteettistä drospirenoni-hormonia, jonka käyttöön Bayerilla on yksinoikeus.
Vuonan 2011 tehty tutkimus väittää, että uuden sukupolven pillereitä käyttävillä veritulpan riski on jopa kolme kertaa suurempi kuin muita e-pillereitä syövillä.
Suomessakin tuhannet naiset käyttävät näitä kohuttuja pillereitä.
Lähde: CBC NEWS
Kommentit (13)
Olen samaa aina ihmetellyt. Ymmärrän asian siinä tapauksessa, jos e-pillerit tulevat esim. kuukautisvaivoihin mutta ehkäisynä en sitä ymmärrä. Kondomi on paras ehkäisy koska se suojaa myös sukupuolitaudeilta.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 16:44"]
Miten niin pöyristyttävää? Ennustajiako olis pitänyt olla jo vuosikymmenten ajan? Riskeistä on kyllä puhuttu ainakin 30v...
[/quote]
Mieti itse miltä tuntuisi menettää oma lapsi tuolla tavalla. Ja etenkin jos ajatus teiniäidistä ei tunnu pahalta.
Kun aikanana itse olin teini ja monilla ikätovereilla pillerit käytössä niin ei mistään haittavaikutuksista puhuttu ollenkaan. Tuskinpa kovin monen teinitytön äiti oli edes pillereiden käytöstä tietoinen.
On äärimmäisen epätodennäköistä, että teini kuolisi e-pillereiden takia. Siis todella epätodennäköistä. Luitteko Hesarin asiallisen artikkelin? E-pillerit ovat aiheuttaneet 16 kuolemaa 40 vuodessa Suomessa. Todennäköisemmin se teini kuolee raskauteen kuin e-pillereihin.
Pöyristyttävää, että ihmisten annetaan hankkiutua raskaaksi ilman mitään terveystarkastuksia, vaikka raskaus nostaa veritulpan riskiä enemmän kuin pillerit. Minusta raskauteen liittyvästä kuolemanriskistä ei tiedoteta läheskään tarpeeksi.
Suomessa on nykyään terveydenhoitajat ja lääkärit todella tarkkana kun pillereitä myöntävät. Jos on aurallista migreeniä tai yksikään lähisukulainen on saanut veritulpan, niin pillereitä ei tule. Kysyvät siis sukulaisten sairashistorian, siltä osin kun teini osaa vastata. Myöskin tupakointi estää nykyään monen teinin pillereiden saannin.
Käsittääkseni melkein kaikilla e-pilleri-veritulppatapauksilla on ollut suvussaan paljon veritulppia, eli on se perinnöllinen taipumus saada niitä ja tulppa tulisi jossain vaiheessa elämää varmaan ilman pillereitäkin. Ei siis mitään syytä kieltää niitä niiltä teineiltä, jonka suvussa ei yhtään veritulppaa ole ollut.
Mun mielestäni alaikäisille ei saisi myöntää ilman vanhempien lupaa. (Vaikka en kyllä ymmärrä, että miksi ylipäätään alaikäiset niitä tarvitsisivat. Nuo hommat on paras aloittaa täysi-ikäisenä.)
Alaikäisille tuollaisia ei pitäisi antaa ollenkaan. Ei ainakaan ilman vanhempien lupaa. Nehän ovat alaikäisiä, jolloin vanhemmat loppujen lopuksi ovat ne, jotka niitä edustavat.
Lapsilla ei ole mitään käsitystä jostain veritulppariskeistä eikä tietoa tarpeeksi suvun historiasta jne.
En ymmärrä. Kyllä ennen vaan oli paremmin, kun oli kunnioitetettavaa, että vasta naimisiin mentyä on tarvetta ehkäisylle.
Ennen oli tosiaan parempi, kun alaikäiset teettivät laittomia abortteja ja hylkäsivät vastasyntyneitään.
[quote author="Vierailija" time="12.06.2013 klo 16:46"]
Olen samaa aina ihmetellyt. Ymmärrän asian siinä tapauksessa, jos e-pillerit tulevat esim. kuukautisvaivoihin mutta ehkäisynä en sitä ymmärrä. Kondomi on paras ehkäisy koska se suojaa myös sukupuolitaudeilta.
[/quote]
jaa, no se veritulppariski on aivan sama riippumatta siitä, käyttääkö pillereitä ehkäisyyn vai kuukautiskipuihin.
Minun mielestäni on erittäin hyvä että teinitkin saavat pillereitä. Sekä sille teinille, sen perheelle että yhteiskunnalle ne pillerit on paljon pienempi paha kun epätoivotut raskaudet. On turha kuvitella, että teinit säästelisivät neitsyttään avioliittoon vaikka pillereitä eivät saisikaan. Harvapa säästeli menneinä "hyvinä" aikoinakaan vaikka seksi ennen avioliittoa olikin todella tuomittavaa.
No, oma tilanne 13-vuotiaana oli se, että vanhemmille en olisi voinut pillereiden tarpeesta kertoa (en silloin tiennyt ettei siihen tarvita vanhemman lupaa), ja poikaystävä ei suostunut kumia käyttämään. Raskaaksi tietenkin tulin ja tein abortin. Putkeen siis meni. Tällaisia tapauksia ei varmaan haluta lisätä entisestään? Tottakai myöhemmin ymmärsin miten typerä olin suostuttuani pojan vaatimuksiin enkä enää siihen alistuisi, mutta tiedän etten ole ainut joka sellaiseen suostuu/on suostunut.
Miten niin pöyristyttävää? Ennustajiako olis pitänyt olla jo vuosikymmenten ajan? Riskeistä on kyllä puhuttu ainakin 30v...