Raskaus ja mielialavaihtelut... muita, joilla samaa?
Rv 28.... tänään ollut jotenkin hirvittävän masentunut olo, koen olevani kauhea lyllerö, ruma, lihava jne. Minua raskaus ei ainakaan yhtään kaunista! En ole hehkeä, tukka roikkuu ja oma väri tummuu jne.
Niin, toisaalta tiedostan varsin hyvin että ajatukseni ovat pinnallisia, mutta en voi mitään sille että näitä päiviä välillä on. Väsyttääkin niin mahdottomasti. Kaipaisin jotain piristystä!
Silti, olen tavattoman onnellinen tulevasta vauvasta, ja koen syyllisyyttä näistä tunteistani mitä välillä tulee, eihän saisi valittaa, kun kuitenkin niin onnekas olen että saan vauvaa odottaa, kaikki eivät lapsia saa vaikka kuinka haluaisivat.
Onko tämä tavallista, että tulee tällaisia masiksia? Tuleeko teille muille vastaavanlaisia ajatuksia?
Kommentit (3)
Ihan tuttuja mietteitä, varsinkin toisen raskauden aikana. Jälkeenpäin olen katsellut kuvia, ja vaikka niitä kiloja olikin, niin olin ihan ok siitä huolimatta. Silloin ei vain siltä tuntunut.
Sairastuin kylläkin toisen raskauden jälkeen synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja nyt jälkikäteen mietittynä, luulen sen jo enteilleen sieltä raskausajalta.
Nyt kolmannessa raskaudessa tunnen oloni todella kauniiksi ja hyväksi, vaikka kiloja on tullut ihan samalla tavalla.
Jos siis tuollaisia alakuloisia oloja ja masistuntemuksia on päivittäin, niin kannattaa ottaa neuvolassa puheeksi. Voi olla, että ovat vain ihan raskauteen liittyviä, mutta itselläni taisi enteillä masennusta jo sieltä asti, joten ainakin parempi jos ottaa jo puheeksi ja saa esim. keskusteluapua neuvolapsykologin kanssa. Apua kyllä saa kun pyytää:)

Siis mitä, eikö ketään kohtalotoveria? ap