Lue keskustelun säännöt.
Missä (tilanteessa) olet 10 vuoden kuluttua?
28.06.2013 |
Kuvittele itsesi 10 vuoden päähän. Mikä on tuolloin ikäsi, perhetilanteesi ja millaista elämää elät?
Aloitan: Olen tuolloin 40v, lapset ovat "jo" 11v ja 13v ja omaa aikaa on nykyistä enemmän. Olemme kaikki terveitä ja perheemme on edelleen ns perinteinen ydinperhe. Omat ja miehen vanhemmat ovat vastikään jääneet eläkkeelle hyväkuntoisina ja nauttivat omasta ajastaan. Omakotitalomme on maksettu omaksi eikä vielä ole onneksi aika tehdä perusremppaa (max /vaihtoa ja muuta pientä). Lapsien hoitomaksut ovat loppuneet jokunen vuosi aiemmin, joten asuntolainan ja hoitomaksujen myötä pystymme hyvin matkustelemaan (yht lähes 2000eur/kk). Toteutamme miehen kanssa kaksin miehen haaveen Ameriikan reissusta ja minun tahdostani olemme koko perhe kulkeneet muutamina kesinä vaeltamassa tuntureilla pieniä päiväretkiä vuokramökissä nukkuen. Töitä molemmille on riittänyt, mutta itse pohdin alan vaihtoa (tutkinto ja nykyinen pätevyys antavat tähän myötä) aavistuksen alempi palkkaiseen työhön (silti alan palkkataso nytkin 3000-4000eur/kk), mutta vapaa-aika lisääntyisi. Pohdimme miehen kanssa kesämökin ostamista, mikäli sitä ei vielä ole. Haaveena olisi kesäkäyttöön tuleva edullinen perusmökki ison veden (ei meren) äärellä, johon voisi laittaa jonkinlaisen bootin (ei kuitenkaan mitään huippukallista vaan alle 10 000eur). Toinen vaihtoehto olisi vuokra-asunnon hankinta. Säästöjä on jonkin verran (on jo nyt). Elämme siis melko peruselämää, jossa terveys ja talous ovat kunnossa.
Kuulostaisi kivalta, joten toivoa sopii, että elämä menisi näin...
Kommentit (14)
Olen 44 ja varmaan pienen pojan mummu:O ja kahden pienen tytön, yhden aikuisen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on vaikea ajatella noin pitkälle. Luulen kuitenkin että: olen noin viidenkymmenen. Minä olen joko pääsemässä urallani tosi pitkälle tai lopettanut työt kokonaan. Mies on lpettanut työt, mutta perustanut pienen yrityksen. Lapsella on oma koti ja ehkä parisuhde, mahdollisesti lapsikin. Me ollaan vaihdettu meidän omakotitalo pieneen keskustakaksioon, jossa käydään mökiltä pesemässä pyykit tai jos tekee mieli osallistua opperra- tms kulttuuririentoihin. Mainittu mökki on korjattu nykyisestä , mutta siellä ei edelleenkään varmaan ole juoksevaa vettä. Ratikka sieltä saattaa kulkea. Toivon, että omat vanhempani ovat tuolloin vielä hyvissä voimissa, vaikka äitini todennäköisesti menetttääkin osan liikuntakyvystään. Mieheni vanhemmat ovat sen verran vanhempia, että heistä valitettavasti ainakin toisen menetämme. Vietämme mukavaa elämää.
olen lähes 50 v, lapset muuttaneet tai muuttamassa juuri pois kotoa opiskelemaan. Matkustelemme ja harrastamme paljon liikuntaa. Lainoja ei ole ollut enää vuosiin, omakotitalo ja mökki maksettu jo viitisen vuotta sitten.
Mies jää kohta eläkkeelle, minä jatkan töissä. Anoppi ja appi eivät enää elä. Lapset on 15- 30 vuotiaita. Muusta nyt ei oikeasti vielä voi tietää, onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset murkkuikäisiä, kiva. Asutaan varmaan joko Helsingissä tai ulkomailla. Työpaikasta ei aavistustakaan. Toivottavasti vielä onnellinen avioliitto ja terveys kaikilla tallessa. Ikää mulla 46 v.
Olen vähän yli viisikympinen, lapset 18-32 -vuotiaita. Alan pikkuhiljaa jäädä miehen kanssa kaksi omakotitaloomme. Tuskin vaihdamme koskaan pienempään. Taidamme kumpikin sairastella erilaisia kremppoja. Alkaa pikkuhiljaa aikaa ja ehkä rahaakin olla, voisimme matkustaa ja laitella pihaa. Harrastan jotakin tosissani.
En uski, että elämämme on yhtään erilaisempaa kuin nyt. Aikaa itselle on enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo onkin elämäni ratkaisevat vuodet. :) Joko hankin lapsia tai en, joko olen saman miehen kanssa tai en, joko asun edelleen vuokralla tai sitten en, joko valmistun ja saan töitä tai sitten en...
Toivon vain, että voin silloin katsoa noita kymmentä vuotta taakse päin ja olla tyytyväinen valintoihini.
Olen 40 ja muksu 13. Muutoin, mistä helvetistä minä tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
58-vuotias, nuorinkin lapsi on muuttanut pois kotoa opiskelemaan, vanhin jo toivottavasti työelämässä ja keskimmäinenkin opiskelee. Ei ehkä lapsenlapsia vielä kuitenkaan...
Olen vielä työssä, samoin mies, mutta meillä on vapaa-aikaa, matkustellaan ja liikutaan. Anoppi on 80-vuotias, toivottavasti vielä elossa ja hyvässä kunnossa.
Asuntolaina on tuskin ihan vielä maksettu;)
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 09:22"]
Olen 40 ja muksu 13. Muutoin, mistä helvetistä minä tiedän.
[/quote]
Hyvä vastaus!
Täällä kovin luottavaisina kirjoitellaan, että saman miehen kanssa olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen melko todennäköisesti silloin kuolllut melanoomaan tai ainakin kasvoihini on tehty useampia, näkyviä poistoleikkauksia. Minulta on jo nyt poistettu esiasteita ja veljeni on kuollut siihen.
Jos kuitenkin elän, olen 60-vuotias, vähintään 20 kiloa lihavampi kuin nyt (en jaksa enää kohta painonhallintaa), mieheni on pyörätuolissa (mahdollisesti laitoksessa) aivoinfarktin seurauksena (valtavat riskit jo nyt), minulla on pari lastenlasta, joiden vanhemmat ovat eronneet, vanhin lapseni on tehnyt itsemurhan, asun yhä tässä omakotitalossa, joka pitäisi remontoida jo nyt, eikä sitä ole 10 v päästäkään remontoitu, koska mies ei voi ottaa ulkopuolista työvoimaa eikä itse siinä pyörätuolissa kykene. Töissä olen saman firman palveluksessa, nivelrikko on tosi pahana. ja haaveilen yhä Italiassa viinitilalla asumisesta, mutta dementoitunut pyörätuolimieheni vaatii liikaa huolenpitoa siihen ryhtyäkseni. Sitäpaitsi Italia on nyt molempien haave, enkä halua sitä toteuttaa, jos mies on siinä kunnossa.
Ja ei, en ole katkera, vain realisti.
Olen 49-vuotias ja lapset ovat 17 ja 13 vuotta. Toivottavasti meillä olisi vielä yksi alakoululainenkin. Asuntolainaa olisi vielä pari vuotta maksettavana, toivottavasti on remontoitu koti ja mökki eli lainaa voi olla muutama kymppitonni enemmänkin.
Oletan olevani saman miehen kanssa edelleen ja asuvani samassa kodissa. Aika katkeraa on todeta, ettei voi kuvitella tulevaisuutta, kun sitä ei voi tietää varmasti. Ei tietenkään voi. Mutta ainahan voi vähän haaveilla ja suunnitella.
Olen 48, elämä on varmaan aika lailla samanlaista kuin nyt, paitsi että kun mainitsit nuo omat ja appivanhemmat, niin hepäs alkavatkin olla vanhuksia ja se tuonee ongelmia. Asumme kaukana, mikä lisää ongelmien ongelmoittavuutta. Parasta siis nauttia elämästä nyt!