Onko yleistä/harvinaista tuntea kateutta kun toisen lapset on omia "fiksumpia"

En tiedä miltä toi tuntuu, kun itellä ei ole tyhmiä lapsia. :/

En tiedä, koska aina mun lapset on ylitse muiden, ihan sama mitä muut puhuu tai puuhaa.

eli ette vertaile omia lapsianne toisiin...johtuukoha tää mulla sitten omasta heikosta luonteesta.

Poikani on oppinut lukemaan eskarissa,mutta ei aiemmin kuten eräs toinen lapsi...siinä sitten tulee kateuden tunne.

oman päänisisällä näitä pohdin,en miehelle edes kehtais kertoo!Ap

kadehtiihan sitä toisen puolisoakin

MITEN sä voit ap, tuntea kateutta siitä jos joku toinen on oppinut aikaisemmin lukemaan kuin sun omasi joka sekin on oppinut aikaisin? Mieti mitä hyötyä pitkällä tähtäimellä tuostakin taidosta on? Ei niin mitään!

Sun pitää omaksua se ajattelu, että oma lapsi on sulle paras etkä sitä pois vaihtaisi.

t: 3

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 12:44"]

kadehtiihan sitä toisen puolisoakin

[/quote]

No, en mä vaan, todellakaan! t: 3

Kasvata paremmin. Silloin ei tarvitse kahehtia.

Esimerkiksi lähes jokainen suomalaisvanhempi laiminlyö tapakasvatuksen, koska meidän kulttuurimme nyt ihan oikeasti on junttia. Mutta silti hyvillä, selkärangasta tulevilla tavoilla voi tehdä todella, todella hyvän vaikutuksen, sekä Suomessa että etenkin myöhemmin maailmalla. Siitä on siis helppo aloittaa.

Mä tunnustan että koen joskus ap:n kuvaamia tunteita, enkä ole tosiaan niistä ylpeä enkä ikinä myöntäisi niitä kellekään. Tapakasvatus on meillä kunnossa, kiinnitän siihen aika paljon huomiota, mutta lapsi on joissain taidoissaan selvästi ikätasoaan keskimäärin heikompi. Ihana lapsi hän on joka tapauksessa, mutta kyllä se joskus kirpaisee, kun huomaan taas jonkun asian, mitä lapsi vähän ehkä vasta harjoittelee, ja paljon nuorempi jo tekee sujuvasti. No, odottelemmekin aikaa toimintaterapiaan, että ehkä meille tulee apua sieltä. Joskus murehdin asioita kovasti ja toivon, että lapsi kirii taidoissa myöhemmin kiinni ikätovereitaan eikä jää aina heikoimmaksi lenkiksi.

Mä tarvisin kyllä opuksen lasten hyvään kasvatukseen..onko vinkkejä?

Vaikka koen kateutta niin iloitsen kyllä toisten puolesta...mutta tulee heti ns.itsesääli olo kun omat lapset ei oo sitä ja tätä ja plaa plaa...(jos ymmärsitte pointin)

Jos mä olisin tiennyt monta asiaa jo ennen lasten saamista,mitä vanhemmuus on kaikkinensa,en tiedä olisko ryhtynyt...kai se ei vaan kaikille sovi vaikkakin kuka siinä onkaan täydellinen.

Varmasti on vanhempia jotka ovat kateellisia toisten lapsista. Mutta kannattaa AP ihan oikeasti lakata se vertaaminen, siitä ei seuraa hyvää, ei sinulle eikä lapsille. Lisäksi lapset jossakin vaiheessa huomaavat omien vanhempien asenteen.

Tässä maailmassa aina löytyy joku lahjakkaampi, kauniimpi, älykkäämpi, hoikempi, sivistyneempi, hyväkäytöksisempi lapsi kuin oma lapsi. Toisaalta aina löytyy joku tyhmempi, lahjattomampi, umpitynnyrissä kasvanut, huonokäytöksienen lapsi. Eli ei kannata verrata.

Ehkäpä AP heijastat omia täyttymättömiä toiveita lapsiisi? Lasten tehtävä tässä maailmassa ei ole täyttää vanhempiensa toiveita, vaan löytää oma polkunsa tässä maailmassa, jossa kokevat voivansa hyvin olemalla omia itsejään,  ja tulevansa toimeen muun maaiman kanssa. Pyri tähän. Saat onnelliset lapset ja aikanaan onnelliseksi kasvaneet aikuiset.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 12:58"]

Varmasti on vanhempia jotka ovat kateellisia toisten lapsista. Mutta kannattaa AP ihan oikeasti lakata se vertaaminen, siitä ei seuraa hyvää, ei sinulle eikä lapsille. Lisäksi lapset jossakin vaiheessa huomaavat omien vanhempien asenteen.

Tässä maailmassa aina löytyy joku lahjakkaampi, kauniimpi, älykkäämpi, hoikempi, sivistyneempi, hyväkäytöksisempi lapsi kuin oma lapsi. Toisaalta aina löytyy joku tyhmempi, lahjattomampi, umpitynnyrissä kasvanut, huonokäytöksienen lapsi. Eli ei kannata verrata.

Ehkäpä AP heijastat omia täyttymättömiä toiveita lapsiisi? Lasten tehtävä tässä maailmassa ei ole täyttää vanhempiensa toiveita, vaan löytää oma polkunsa tässä maailmassa, jossa kokevat voivansa hyvin olemalla omia itsejään,  ja tulevansa toimeen muun maaiman kanssa. Pyri tähän. Saat onnelliset lapset ja aikanaan onnelliseksi kasvaneet aikuiset.

[/quote]

Nämä on oikeasti viisaita sanoja, joihin pitäisi tosissaan pyrkiä. Ihan surku tuli omaa lasta kohtaan, kun mietin, mitä joskus ajattelen :(

T. 9

Hohhoijaa. Parhaiten elämässä pärjäävät positiivisesti ympäristöönsä suhtautuvat. Narisijat, vääränaamat ja kontrollifriikit häviävät.

Vai mihin pyrit? Siihen että kaikkein parasta olisi jos jonain vuonna lapsesi voittavat epävirallisen naapurivertailusarjan, mutta se ei sitten haittaa jos eivät myöhemmin elämässä pärjää? Häh?

Ap - jos ihmiset eivät koskaan kadehtisi, miksi he sitten vertailevat koko ajan lapsiaan. Av-palstakin pursuaa ketjuja siitä, milloin kunkin Nico-Petteri on oppinut lukemaan, pyöräilemään, veistelemään pajupillejä...

Joten voit jättää huomiotta tähänkin ketjuun tulleet tekopyhät kommentit, joissa väitetään, ettei kirjoittaja muka ollenkaan vertaile lapsiaan ja kadehdi muiden lapsosten taitoja. He joko valehtelevat, tai eivät kykene rehelliseen itseanalyysiin.

TIETENKIN asia on sitten eri, että miettiikö tuollaisia KOKO AJAN - harva varmaan jatkuvasti. Mutta aivan varmasti ajoittain/joskus tulee tunne, että voi kun minun lapseni olisi noin musikaalinen kuin naapurin viulistilapsi tms.

Ja se on - ap hyvä - täysin inhimillistä. Kasvatusjärjestelmämme perustuu lasten vertailuun. Ja koska kyse on meille rakkaimmista ihmisistä maan päällä, totta KAI haluaisimme heille kaiken hyvän ja kaiken mahdollisen taidon, mitä kuvitella saattaa.

Olisi oikeastaan tarkemmin ajatellen vähän outoa, että jos huomaa vaikkapa jonkun lapsen olevan ihan haka kielissä, että ajattelisi siinä, että "kiva juttu sille, mutta ei yhtään haittaa, vaikka oma pilttini ei opi millään mitään englanninkielestä...".

Hei AP, ole ihan huoletta siellä. Väitän, että kyllä aika moni vanhempi joskus tuntee jossei nyt suoranaista kateutta niin ainakin haikeutta siitä, ettei oma lapsi ole jossain asiassa yhtä lahjakas kuin joku muu. Useimmat vanhemmat ihan tiedostamattaankin vertaavat omia rakkaita kullannuppujaan toisiin lapsiin, ja tuntevat pettymystä/harmistusta, jos heidän pilttinsä ei ole siellä kärkipäässä. Tosin aika moni myös elää sitkeästi siinä uskossa, että juuri heidän lapsensa on se kaikkein etevin, älykkäin ja lahjakkain, ja niin toisaalta pitääkin. ;) Tämä on ihan normaalia ja kovin, kovin yleistä.

Minusta on hienoa, että tiedostat olevasi kateellinen, ja kehtaat vieläpä myöntää sen täällä anonyymien tunkiolla. Monesta ei olisi siihen. Seuraava askel tiedostamisesta voisikin ehkä sitten olla, että otat härkää sarvista, ja teet asialle jotakin. Esimerkiksi joka kerta kun mielessäsi manaat, kuinka poikasi eivät ole oppineet jotain yhtä nopeasti kuin serkun tutuntutun naapurin lapsi, niin alat pohtia, missä kaikessa poikasi on hyviä. Ja olet sitten ylpeä niistä asioista. Tsemppiä!

P.S. Varsin todennäköisesti joku niistä vanhemmista, joiden lapsista olet kateellinen, kadehtii sinun lapsiasi jossakin asiassa... 

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 13:04"]

Hohhoijaa. Parhaiten elämässä pärjäävät positiivisesti ympäristöönsä suhtautuvat. Narisijat, vääränaamat ja kontrollifriikit häviävät.

Vai mihin pyrit? Siihen että kaikkein parasta olisi jos jonain vuonna lapsesi voittavat epävirallisen naapurivertailusarjan, mutta se ei sitten haittaa jos eivät myöhemmin elämässä pärjää? Häh?

[/quote]

Ja sun vastauksesi sitten huokui sitä positiivisuutta?? Höhööö. Kannattaisiko aloittaa se positiivisesti maailmaan suhtautuminen  itsestä, ja sitten vasta alkaa vaatia sitä muilta? Mites se sanonta meneekään: Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?...

Mun äiti oli ihan samanlainen kuin sinä, ap. Me lapset pärjättiin koulussa ihan hyvin, oltiin kilttejä ja melko vaivattomia lapsia, mutta siitä huolimatta äiti jaksoi meille kadehtien kertoa, miten sen-ja-sen lapsi on niin hyvä ja ihana ja saa jatkuvasti kymppejä kokeista ja mitä vielä. Ja jos minä aiheutin huomiota vaikka kompastumalla ja itkemällä, äiti muisti kertoa, miten hän häpesi. Lohdutusta ei tullut, mutta tukkapöllyä saattoi tulla.

Saat arvata kaksi kertaa, miten hyvä itsetunto minulla on ja kuinka paljon rakastan äitiäni?

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 13:13"]

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 13:04"]

Hohhoijaa. Parhaiten elämässä pärjäävät positiivisesti ympäristöönsä suhtautuvat. Narisijat, vääränaamat ja kontrollifriikit häviävät.

Vai mihin pyrit? Siihen että kaikkein parasta olisi jos jonain vuonna lapsesi voittavat epävirallisen naapurivertailusarjan, mutta se ei sitten haittaa jos eivät myöhemmin elämässä pärjää? Häh?

[/quote]

Ja sun vastauksesi sitten huokui sitä positiivisuutta?? Höhööö. Kannattaisiko aloittaa se positiivisesti maailmaan suhtautuminen  itsestä, ja sitten vasta alkaa vaatia sitä muilta? Mites se sanonta meneekään: Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?...

[/quote]

Minähän olen optimisti kun kirjoittelen tänne tunkiolle. =) Eli oivallinen roolimalli lapsille.

Lapsille sanon aina, että vaikka juuri nyt jokin asia ei onnistunut, seuraavalla kerralla on hyvät mahdollisuudet. Suomi on täynnä näitä vääränaamaisia tukien vaatijia ja luusereita, jotka häviävät jo asenteensa perusteella. Eli ethän kasvata lapsestasi luuseria.

[quote author="Vierailija" time="20.03.2013 klo 13:28"]

Mun äiti oli ihan samanlainen kuin sinä, ap. Me lapset pärjättiin koulussa ihan hyvin, oltiin kilttejä ja melko vaivattomia lapsia, mutta siitä huolimatta äiti jaksoi meille kadehtien kertoa, miten sen-ja-sen lapsi on niin hyvä ja ihana ja saa jatkuvasti kymppejä kokeista ja mitä vielä. 

[/quote]

Siis voi luoja PARATKOON, miksi jaksetaan vinkua näistä kympeistä kokeissa.

Minä olen se kymppien saaja ja pahin loukkaus oli meidän luokan pojille se, etten edes ollut millään mittarilla pinko.

No, asiahan on nyt niin, että peruskoulun tärkein tehtävä on opettaa lapset tekemään työtä menestyksen eteen. Ja on huutava vääryys jos töitä ei joudu tekemään!!

Olkaa tyytyväisiä jos teillä on keskivertoja lapsia, peruskoulu on heitä varten suunniteltu. Ja jos vielä oppivat myönteisyyttä kotoaan, menestys on looginen seuraus näille, jotka osaavat tehdä töitä.

Minä olin suoraan sanottuna varsin hankala ajoittain, eikä kukaan voinut minulle mitään paitsi isäni.

Kiitos rohkaisevistakin kommenteista!Kai mulla tosiaan on ihan "normaaleja" tuntemuksia...

Tiedän että poikien "sallitaan" olla vähän villimpiä jne mutta kun kuuleekin niistä toisenlaisista pojist, niin siitä sitä vasta katelliseksi tulee.Haluaisi voida itsekin olla ylepä omista pojistaan kun usein odotukset pojista on erilaisia...(mun kokemus)Eli mua vaan harmittaa ettei just mulla ole ne rauhalliset,ylifiksut miehen alut...

Vertailua taitaa olla tosiaan väkisinkin mutta mietin meneekö mulla sit yli kun oikein pitää mielessä vatvoa enkä pääse omii ajatuksia karkuun...

No,tuntuu että poikien kohdalla on enemmän paineita kasvatuksessa jotta niistä tulee mallikelpoisia kansalaisia...pitänee hankkia sitä tietoa enempi jos oliskin saatavilla.

ap