En ole koskaan saanut rakkautta, onko se kaiken hehkutuksen arvoista?

Minä itse en ole edes varsinasesti ujo ihminen, itsenäinen vain ja tykkään pärjätä omillani. Lisäksi olen jotenkin tosi arka laittamaan itseäni täysin likoon, paljastamaan kaikki viat ja heikkoudet. Pelottaa, että jos en ole täydellinen niin mies lähtisi kävelemään tai vältteilisi minua tms. Lapsuuden nöyryytyksen kokemukset tässä kaiketi takana. Oikeastaan kenellekään en koskaan ole sitä oikeaa minuani täysin näyttänyt, vaan aina olen kaunistellut asioita ja pitänyt ne synkät asiat visusti itselläni. Ja totta on, että enpä ole pahemmin käynyt paikoissa joissa miehiä edes kohtaisi. Baarista halutaan vain seksiseuraa ja esimerkiksi kuntosalilla tuntuu jotenkin kummalliselta jos joku tullut iskemään joskus, siellä haluan keskittyä treenaamaan meikittä ja puhisemaan, en koe sen sali- tai harrastusminän olevan se oikea enkä halua 'häntä' lähestyttävän edes... ap.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2013 klo 07:43"]

Te kaikkihan elätte juuri sillä tavalla, jonka pitäisi yleisesti hyväksytyn liturgian mukaan olla se tehokkain keino löytää elämänkumppani. Etsiminen kun on epätoivoista ja siksi kiellettyä. Ihmisen pitää olla vain täysin tyytyväisenä omissa kuvioissaan, keskittyä omaan elämäänsä ja harrastuksiinsa, ja täten rakkaus tipahtaa taivaasta "kun sitä vähiten odottaa". Tämä neuvo aina annetaan. Kuinkas nyt voi olla ettei tämä olekaan toiminut.

[/quote]

Joo minä olen muutamaan ketjuun tännekin tullut ärähtämään jos on ollut näitä ohjeita että älä vaan etsi, että minä tein juuri näin ja olen nyt 38-vuotias vanhapiika, joten en suosittele! 

Tosiasia on että minäkin luulin, että kyllä se oikea mies sieltä jostain putkahtaa vastaan. Omat vanhempanikin olivat ihastuneet kuin jossain romanttisessa tarinassa, nähneet vaan kadulla toisensa ja salamarakastuneet, tullut tunne että tässä on se minulle oikea ihminen. Jotain sellaista kai odottelin, että vaikka töissä (jossa suurin osa muista on miehiä), tai urheiluharrastuksessani vaikka, tapahtuisi samantapainen ihastuminen. Mutta ei ole kukaan minuun koskaan ihastunut. Ei taida nykyaikana tämmöisille persjalkaisille maatiaisrotuisille olla ottajia ;-)

t. 4

[quote author="Vierailija" time="02.04.2013 klo 11:44"]

Minä itse en ole edes varsinasesti ujo ihminen, itsenäinen vain ja tykkään pärjätä omillani. Lisäksi olen jotenkin tosi arka laittamaan itseäni täysin likoon, paljastamaan kaikki viat ja heikkoudet. Pelottaa, että jos en ole täydellinen niin mies lähtisi kävelemään tai vältteilisi minua tms. Lapsuuden nöyryytyksen kokemukset tässä kaiketi takana. Oikeastaan kenellekään en koskaan ole sitä oikeaa minuani täysin näyttänyt, vaan aina olen kaunistellut asioita ja pitänyt ne synkät asiat visusti itselläni. Ja totta on, että enpä ole pahemmin käynyt paikoissa joissa miehiä edes kohtaisi. Baarista halutaan vain seksiseuraa ja esimerkiksi kuntosalilla tuntuu jotenkin kummalliselta jos joku tullut iskemään joskus, siellä haluan keskittyä treenaamaan meikittä ja puhisemaan, en koe sen sali- tai harrastusminän olevan se oikea enkä halua 'häntä' lähestyttävän edes... ap.

[/quote]

Täällä muuten samanlainen, ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon... Olen siis aika itsenäinen, pärjään hyvin ilmankin ketään miestä. Olen enimmän osan aikaa ihan onnellinenkin. Pärjään niin taloudellisesti, arjessa kuin henkisestikin. Siksi motivaatio etsiä puolisoa ei ole koskaan ollut kovin vahva, vaikka tiedänkin että haluaisin että olisi jota rakastaa ja joka rakastaisi minua. Seksiäkin haluaisin, siitä on jo 11 vuotta kun olen sitäkään saanut. Mutta ei ole tosiaan mitään pakottavaa yksinäisyyden ahdistusta tai muuta, joka suorastaan ajaisi deittipalstoille tai baareihin tai mihin vaan. 

Mulla on myös tuo että en ole kellekään näyttäytynyt lapsuuden jälkeen paljaana omana itsenäni. Osin ehkä siksi, että ei minulla ole ollut ketään niin läheistä ihmistä että sellaiseen olisi mahdollisuuttakaan, ei ystävää, ei miestä, ei ketään. Olen ollut lapsena ja nuorena rankan koulukiusaamisen uhri ja siksikin olen oppinut että mitään heikkoutta ei pidä näyttää, koska ilkeät ihmiset iskee siihen kiinni ja satuttaa. Ehkä olen jonkin verran pelottava koska näytän ulospäin niin menestyvältä, laitetulta ja itsevarmalta. Ehkä sen kuoren alta kukaan ei huomaa sitä tyyppiä joka kaipaisi rakkautta ja hyväksyntää.

14, minulla ihan samanlainen tausta! Koulukiusaamista jne.

Tosiaan epätoivoinen en ole, enkä ole koskaan ollutkaan. Olen ajatellut että jostain se mies tupsahtaa sitten. On myös aikoja jolloin olen ajatellut että on todellakaan tähän saumaan halua parisuhdetta, mutta esim. nykyään huomaan salaisesti jokaisen vastaantulevan miehen kohdalla ajattelevan että 'ajatella jos tuo olisi se oikea'. Höpsöä, joo. Vilautan hymyn ja jostain hömppäromaaneista opittuja päiväunelmia  pyörittelen mielessäni siitä miten mies kääntyy ja pyytää minua kahville. No, never happened. Vaikka olen ihan onnellinen, niin joskus etenkin iltaisin iskee hirveä läheisyyden kaipuu ja toisaalta ahdistus siitä tosiasiasta että mitä vanhemmaksi tulen sitä todennäköisimmin miehet alkavat olla naimissisa olevia perheenisiä, ainakin ne potentiaaliset sellaiset. ap. :)

Kyllä se rakastuminen on ihana tunne! Itse suosittelen kokeilemaan nettiä haussa...e-kontaktista löydettiin toisemme miehen kanssa ja nyt ollaan oltu 3 v. kimpassa ja 5 kk vauva tuossa vieressä jokeltelee.Samoin kaksi ystävääni on löytänyt samaiselta palstalta itselleen ihanat miehet.

Muita palstoja en kokeillut,mainoksen perusteella sinne eksyin ja yllätyin kuinka paljon siellä oli mielestäni potentiaalisia tapauksia...tämän omani kanssa vaan heti loksahti kohdalleen.Se on maksullinen ,mutta ehkä se vaikutti tarjontaan.Ja ei ollut mitään ongelmia maksun kanssa(Oon lukenu täällä miten jostain palstoista ei pääse eroon tms.)

Siellä saa rauhassa tutustua ensin ja tavata jos tuntuu siltä.Olihan seassa muutama hörhö mutta ne osasi erottaa jo ilmoituksesta.Ja omaa kuvaa ei tarvitse laittaa näkyville,saa itse päättää kelle sen näyttää.Ja rohkeasti vaan tutustumaan...äläkä rajaa alueita pois,meillä miehen kanssa oli välimatka 800 km...ei ongelmaa!

Tämä ei siis ole mikään maksettu mainos...;o)...

Minulla on aika lailla sama tilanne, tosin olen vuotta vanhempi ja miespuolinen. Eli ei ikinä mitään suhteeseen tai rakkauteen viittaavaakaan, en myöskään koskaan ole ollut baarissa tai vastaavissa. Ulkonäköni on tietääkseni ihan ok/normaali. Vapaa-aika menee (ja on mennyt viimeiset noin 17-18 vuotta) aika puhtaasti harrastusten parissa.

Itse olen tulkinnut, että tilanne johtuu a) huonosta tuurista, b) hiljaisesta ja sisäänpäin kääntyvästä luonteestani ja c) siitä, etten ole kovin paljon liikkunut paikoissa, missä tapaisi vastakkaisen sukupuolen edustajia.

Mielessä kyllä välillä käy, että mahdanko olla samassa tilanteessa vielä parinkymmenenkin vuoden kuluttua (jolloin esim. lasten teko alkaisi olla myöhäistä). Aika usein tuntuu myös pahalta, kun esim. läheisyydenkaipuu tai asioiden jakamistarve iskee.

Mikäkö tähän sitten auttaisi... Varmasti aikakin se, että hakeutuisi paikkoihin missä luonnostaan tulee paljon juteltua toisen sukupuolen edustajien kanssa (työ, harrastukset jne). Toisaalta se, että opettelisi ottamaan kontaktia muihin ihmisiin aiempaa enemmän, eli sanoisi kohdatessa muutakin kuin pakollisen "hein" ja yrittäisi aktiivisesti tutustua ja jäädä juttelemaan. Mitään yksinkertaisia ratkaisuja ei tosin kumpikaan.

No kokeilkaa vaikka sitä baarissa käymistä!

Täällä muuten sama, mutta ikää 38 :( Eli en tosiaan ole käynyt ikinä edes treffeillä, suudellut, saati seurustellut. Olen introvertti, ujo ihminen joka olen keskittynyt uraani ja harrastukseeni enkä baareiluun, joten tämä on lopputulos. 

Te kaikkihan elätte juuri sillä tavalla, jonka pitäisi yleisesti hyväksytyn liturgian mukaan olla se tehokkain keino löytää elämänkumppani. Etsiminen kun on epätoivoista ja siksi kiellettyä. Ihmisen pitää olla vain täysin tyytyväisenä omissa kuvioissaan, keskittyä omaan elämäänsä ja harrastuksiinsa, ja täten rakkaus tipahtaa taivaasta "kun sitä vähiten odottaa". Tämä neuvo aina annetaan. Kuinkas nyt voi olla ettei tämä olekaan toiminut.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2013 klo 07:43"]

Te kaikkihan elätte juuri sillä tavalla, jonka pitäisi yleisesti hyväksytyn liturgian mukaan olla se tehokkain keino löytää elämänkumppani. Etsiminen kun on epätoivoista ja siksi kiellettyä. Ihmisen pitää olla vain täysin tyytyväisenä omissa kuvioissaan, keskittyä omaan elämäänsä ja harrastuksiinsa, ja täten rakkaus tipahtaa taivaasta "kun sitä vähiten odottaa". Tämä neuvo aina annetaan. Kuinkas nyt voi olla ettei tämä olekaan toiminut.

[/quote]

Lässyn lässyn. Kukaan ei tasan anna tätä neuvoa - ei ainakaan aina. Selvää on, ettei ketään tulla kotoa hakemaan. 

Ujous on haaste, eikä minulla ole mitään keinoa miten siitä pääsee eroon. Selvää kuitenkin on se, että jos treffeille haluaa, niin kannattaa mennä sinne, missä ihmiset liikkuvat - siis sen sukupuolen ihmiset, joihin haluaa kontaktin. Baarit on yksi vaihtoehto, mutta ujolle se on kova ympäristö. Paljon melua, paljon ihmisia ja vaikutus pitää tehdä nopeasti. Siksi suosittelisin enemmän esim. järjestötoimintaaa. Jos opinnot on jo takana, niin esim. Nuorkauppakamari on tehokas parittamaan alle nelikymppisiä.

Älkää nyt oikeesti baariin menkö seuraa hakemaan! Varsinkaan jos ette muutenkaan niissä ympyröissä viihdy. Luulen, että ongelmana on se ujous tms ominaisuus, joka ehkä saa ihmiset pitämään etäisyyttä.

Itse en baareissa tai muissakaan paikoissa juokse ja kyllä vaan ihmiset ottaa kontaktia jatkuvasti ihan todella arkisissa ympyröissä. Itse en ole kovin aloitteellinen, mutta jos joku jotain alkaa juttelemaan, niin vastaan takaisin useammalla lauseella ja vähän pientä huumoria mukaan. Kyllä tuollaisen ihan luontevankin small talkin voi oppia! :) Hymyä peliin ja sen sellasta!

Mutta huom! Oma rakkaustarinani on juuri sellainen, että tapasimme miehen kanssa juuri kun kumpikaan vähiten odotti. Aloimme vaan jotenkin hengailemaan yhteisten tuttujen kautta. Ja nyt on useiden vuosien yhteiseloa takana.

Älkää tuhlatko hyvää kevättä, se saa ihmiset liikkeellä ja avoimalle tuulella. Tsemppiä miehet ja naiset! :-)

Mitä se rakkaus on? Minäkin luulin sitä saaneeni ja antaneeni, mutta totuus on, että pyyteetöntä rakkautta olen saanut ainoastaan lapsiltani ja luultavasti myös antanut. Parisuhteissani rakkaus on lopulta ollut aina ehdollista ja aikaa myöten ruvennut sisältämään enemmän vaatimuksia olla tietynlainen.

Eikä ympärilläni olevissa parisuhteissa näytä tilanne yhtään sen paremmalta, en tiedä yhtäkään, jossa suhteen osapuoli saisi olla aidosti oma itsensä ja  tulla rakastetuksi sellaisenaan.

Niin usein miehen rakkaus on ehdollista; naisen ulkonäkö jne merkkaa paljon. Eli ei se ole aitoa rakkautta kuten vanhemman ja lapsen välinen.

Pakko sanoa; se todellinen rakkaus on sitä että sinä itse tahdot rakastaa toista- ja on kyllä oikeasti surullista jos ei ole ketään jota rakastaa ja joka ottaa sitä rakkautta vastaan. Hyvässä parisuhteessa tulee sitten kaupan päälle se, että toinenkin tekee sulle rakkaudentekoja. Mutta sellaista että tulee prinssi joka hukuttaa johonkin vaaleanpunaiseen rakkauteen jossa vaan köllötellään ei ole olemassakaan kuin saduissa. Se on huijausta. Rakkaus on asenne, ja toki monia tunteita, mutta lähtöisin sinusta itsestäsi. Joka jää odottelemaan rakkauden saamista tulee pettymään aina ja ikuisesti. Nekin jotka luulevat että nyt se prinssi tuli. Kun itse oppii rakastamaan, rakkaus säilyy- silloinkin kun yksi sen kohteista häipyy. Ihan tuhoon tuomittua on narsistisesti tutkia omia vikojaan ja etsiä syitä jostain finneistä tai tyylistä. Silloin ei koskaan rakasta, kun keskittyy omaan napaansa. Eli alkakaa opetella rakkauden asennetta ensin itseänne kohtaan, se vetää puoleensa ihmisiä joihin rakkautensa voi kohdistaa. Ja sitten vain rakastakaa! Rakastetuksi tulemisen odottaminen ei ole rakkautta.

On se sen arvoista. Siinä saattaa myöskin saada siipeensä aikaajoin, mutta ilman läheisyyttä' ja rakkautta en tahtoisi elää.