Onko muilla 4-vuotiasta jota vielä on " vahdittava" ?
Miten " järkeviä" muiden 4-vuotiaat ovat? Mietin vain, että onkohan epätavallista, ettei 4v3kk:n ikäistä tyttöä voi juurikaan jättää vahtimatta ilman että hän tekee jotain kiellettyä?
Juuri yllätin tytön kivoista puuhista... Hän oli " keittämässä" jotain soppaa takan tuhkista:(. Onneksi ei ollut ehtinyt levittää sotkuaan ympäri olkkaria! Raivostuttavaa... Kun kysyn miksi hän moista tekee, ei hän vastaa mitään.
Hän tekee tällaista jatkuvasti, viime viikolla kaateli kotona kerhossa tekemiään kynttilöitä niin että koristehiekkaa valui lattialle. Sitten katkaisi kaulakoruni, oli ottanut tuolin ja ottanut korun ylhäältä kaapin päältä.
Yleensäkään en voi vieläkään jättää mitään minnekään penkkien tai kaappien päälle. Tyttö ottaa sieltä jatkuvasti tavaroitani ja levittää niitä etten niitä sitten myöhemmin löydä. Sama koskee koriste-esineitä.
Minusta tämän ikäisen pitäisi jo tajuta mitä saa tehdä ja mitä ei??? Vai odotanko tytöltäni liikaa? Millaista rangaistusta voisi tällaisista tekosista yleensäkin antaa?
Kommentit (13)
Ja miksi aina pitää rangaista, maailma olisi pullollaan kiltejä ihmisiä jos rangaistuksista olisi jotain iloa. Mistä luulet että lapsi ymmärtää että pitää olla tekemättä jotakin , jos kiellät, jos se asia kuitenkin on jännää tai tuntuu kivalta. Kieltäminen on niin helppoa, aikuiset tekee kokoajan jotain kiellettyä, mitä 4 vuotiaalta oikeasti voi vaatia? Hali ja pusi pientä neitiä, tee sen kanssa kaikkea kivaa yhdessä, ei se tahallaan tee sinulle ikäviä asioita, eikö olisikin hauskaa jos voisi leikkiä oikeasti kotia, ja tehdä takassa ruokaa, sanoisin että tyttärelläsi on erinomainen mielikuvitus, ja on luova. Piirteitä jotka parinkymmenen vuoden kuluttua ovat todella arvokkaita ja hyödyllisiä, Ole onnellinen lapsesta!
Minulla neljä pojan viikaria eivätkä ikinä tehneet mitään tuollaista. Kuopus pian 3-vuotias ja ymmärtää jo, mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Kyllä meilläkin neiti saa katsoa kaikki tavaroitani. MInusta meillä on ollut erittäin LIBERAALI asenne kaikkeen. Kaikkea saa katsella ja koriste-esineitä siirrellä ja tutkailla. Mutta kun oikeesti ottaa päähän kun jatkuvasti jotain menee RIKKI! Eri asia olisikin, jos hän olisi varovainen, mutta kun ei ole:(.
Enkä myöskään pidä sitä mitenkään huvittavana, että jatkuvasti koruni ovat kateissa tai rikkinäisiä. Eikö lapseltakin jo pitäisi osata odottaa että hänkin kunnioittaisi aikuisen tavaroita? Enkö minä saa pitää mitään rauhassa?
Lapsella on kaksi vanhempaa sisarusta ja heihin olen aina osannut luottaa ihan eri tavoin kuin tähän pienimpään. Heidät on tosiaan uskaltanut jo jättää yksinkin lyhyiksi ajoiksi, eivätkä ole juuri mihinkään koskeneet. Näin kai lapsissa sitten on eroja!
Isompaan pystyy luottamaan ettei tee kiellettyjä asioita.
Joo 4, minustakin on outoa ettei ymmärrä kieltoja. Kuten kirjoitin, niin meillä on kaksi vanhempaa lasta eikä heidän kanssaan ole tällaista ollut kuin ehkä 2-3 ekaa vuotta. Kyllä hekin silloin jotain rikkoivat ja tekivät kiellettyä mutta se loppui sitten aikanaan.
Sitä minäkin ihmettelen, että onko oikeasti jotain vialla? Tyttö on muutenkin aika " lapsellinen" ikäisekseen olen huomannut. Mielestäni ei myöskään oikein ymmärrä tekojensa seurauksia, ja olen huomannut että mitkään rangaistukset eivät oikein tehoa koska hän ei ymmärrä MIKSI häntä rangaistaan!
Kuten jo kirjoitin, niin hän saa kyllä katsella ja kosketella lähes kaikkeen, mutta hermot alkaa mennä kun ei mitään saa pitää paikoillaan ilman että sitä on siirrelty!!
Minulla on toukokuussa 2001 syntynyt tyttö. Ovat kiinalaisessa horoskoopissa käärmeitä, ja nämä lapset tapettiin aikoinaan kiinassa, kun käärmeisiin ei päde mikään mikä muihin ihmisiin. Heillä on oma tahto. Eikä heillä ole helppoa oman itsensä kanssa, mutta pääsevät elämässä pitkälle. Minulla on 6 lasta, 2 käärmelasta, 12v ikäeroa, ja ovat todella omanlaisiansa. Toiset ovat helpompia, toiset haastavampia. Käärmeiden kanssa ei aika tule pitkäksi, sääli että eivät voi valita vanhempian. Yleensä totteleminen on silmänpalvontaa, ja pk:ssa jo opitaan että mitä vaan saa tehdä, kun silmä välttää. Hämmästyttävän paljon tälle palstalle riittää näitä fariseus äitejä, " ei meidän lapset" tyyliin.
Kun lapseni oli vähän vaille neljä, kävimme lastenpsykiatrilla huonon syömisen vuoksi. Sanoin myös, että lapsemme piirtelee kynillä oviin yms. Lastenpsykiatri sanoi, että hän kyllä tietää sen olevan kiellettyä. Sanoi lasten kokeilevan tällä tavoin, että rakastetaanko häntä siitä huolimatta, että hän tekee näin. Lastenpsykiatri totesi lapsemme aivan terveeksi. Syömisongelmakin on nyt helpottunut. Lapsemme on nyt melkein neljä ja puoli. Ei tee paljon kiellettyä, mutta joskus edelleen. Pari kuukautta sitten piirsi kuulakärkikynällä nukketalon lattiaan. Sanoi luulleensa, että sen voi pestä pois. Sen jälkeen ei ole piirrellyt kiellettyihin paikkoihin. Rakastamme lastamme kyllä erittäin paljon.
En kuitenkaan usko, että kyse on siitä etteikö ymmärtäisi tekevänsä väärin vaan tekee uhmassa tai ei koe kieltoja todellisina.
Vai tunteeko tarvitsevansa lisää rakkautta ja huomiota?? Vaikea sitä kuitenkaan on enemmän antaa kuin mitä annamme.
Hmmh, vai että syntipukkina? En kyllä oikein tajua mikä on tuon viestin pointti??? Olisin mielelläni ilman mitään syntipukkia, olisi kiva kun ei aina tarvitsisi tyttöä ojentaa. Toisaalta mietin myös, olemmeko liian helläkätisiä. Mitään konkreettista rangaistusta ei tyttö kyllä aina saa. Tietysti on vaikea olla suutahtamatta kun joka paikat on taas sotkettu.
Ap
Vastaa vaan iloisesti " Kyllä" , kun sanoin ettei lähdetä pihasta mihinkään ja jo mennä viipottaa...
Juuri että on todella arvaamaton. Ja vastaa " kyllä" kaikkeen. Olenkin oppinut ettei tytön vastauksiin ole luottamista. Siksi ei voisi jättää ulos yksikseen eikä tietenkään sisällekään.
Ap
en laskisi ulos yksin, mutta naapurin puoli vuotta vanhempi on jo vuoden kulkenut kaveriden kanssa. oma juoksee tielle katsomatta autoja, repii tapettia jos ei illalla saa unta, vaikka tietää että kiellettyä.. käyttäytyy kyllä yleensä hyvin, kylässä varsinkin. villeimmillään on kun ei saa kaikkea huomiota. villiintyy ja sitä myöten tekee tyhmyyksiä kun annan huomiota siskolleen, tai huomiota antaa siskolle joku muu. meillä siis töllöntöihin selvä yhteys.
Käyn hakemassa postin 100 metrin päästä tai saatan vaikka nukkua päikkärit ja voin todellakin luottaa siihen, ettei poika tee mitään hölmöä. Näin on ollut muistaakseni siitä lähtien kun hän täytti 2v.