Todella pitkiä puheluita soittava kaveri... mitä teen?

Tiedän tunteen. Käyn töissä ja mulla on pienet lapset. Kun tulen kotiin, en jaksa puhua puhelimessa tai edes halua, kun vihdoin pääsen kotiin lasten luo. Jos puhuisin noin kauan puhelimessa kverin kanssa, en ehtisi viettää lasten kanssa aikaa lainkaan. Kaverini on kotiäiti ja puhelut ovat hänelle vissiin jonkinlainen henkireikä. En vastaa joka kerta ja kun soitan itse, soitan yleensä kotimatkalta ja puhun kaupassa jne. ja kun olen kotiovella, sanon että täytyy lopettaa. 

Haluatko kuitenkin olla kavereita? Haluatko, että kaverisi soittaa kuitenkin silloin tällöin sinulle? Jos soitteleminen sinänsä on ookoo, mutta puhelut vain liian pitkiä, niin opettele lopettamaan puhelu silloin, kun et enää jaksa / halua jatkaa sitä. Sanot, että sun on nyt lähdettävä harrastukseen, joten on pakko lopettaa, jatketaan taas toisella kertaa.

Voit myös vastata sanoaksesi vain, että nyt et ehdi puhumaan, mutta soitat kaverillesi takaisin huomenna. Ja sit soitat huomenna, kun sulla on vaikka pidempi automatka missä on hyvin aikaa jutella.

Itse teen sitäkin, että soitan sellaisessa välissä, kun tiedän, että on mulla jokunen hetki aikaa, mutta sitten on pakko mennä. Jos siis olen vaikka jossain tapaamispaikassa puoli tuntia etuajassa, niin soitan odotellessa jollekin. Jokainen kyllä sitten ymmärtää, että on pakko lopettaa, jos kutsutaan sisään sinne tapaamispaikkaan /toimistoon. Puhelun alussa voi sanoakin, että mulla on tässä nyt puoli tuntia ylimääräistä aikaa, mutta sitten kun se tapaamiskaveri tulee, niin on pakko lopettaa. Tällainen etukäteen valimisteltu puhelu on helppo lopettaa nopeastikin tarvittaessa.

Joskus aikuisillekin on vain laitettava rajoja kuin omille lapsille. Ei se sen kummempaa ole.

Välillä ystävyytemme olikin ns katkolla, ajauduimme vaan jotenkin erilleen, hän purki puhelimessa aina omia ongelmiaan jne tuntitolkulla, ei koskaan kysy onko sulla aikaa jutella, saatoin olla esim imettämässä vauvaa jne. Sitten en enää ole jaksanut aina vastailla. Alussa laitoin viestiä, ja keksin jonkin syyn miksen vastannut, enää en laita edes viestiä, en vaan jaksa. Ystävänä muuten parhaimmillaan hän on ihana, mutta jotenkin se, että hän puhuu vain omia asioitaan ja harvemmin edes kysyy mitä minulle kuuluu, on minusta vähemmän mukavaa.

ap

Tiedän ton tunteen!Mulla on kanssa just tollanen ystävä.Soittaa aina kun ei oo muuta tekemistä itellä,esim. ajaessaan jonnekkin vähän pidemmälle,niin heti soittaa mulle,saattaa tunninnikin jutella ja tosiaan puhuu koko ajan omia asioitaan,ei melkeempä ikinä kysy,et mitä mulle/meille kuuluu tms.Ja koskaa ei kysy et oisko mulla edes aikaa jutella..Mäkin soitan kyllä joskus hälle(jos mä soitan jollekulle,niin mulla on kyllä varmasti myös asiaa),mut melkeenpä aina se menee niin,et mä en saa puhuttua omaa asiaani kun osittain,kun hällä tuntuu olevan aina sitä tärkeämpää asiaa.Välillä ottaa tosi paljon päähän kun toineen vaan puhuu ja jaarittelee omia juttujaan,munhan asia tei oo mitenkään tärkeita koskaan.Ja lisättäköön tähän se,et mä en ite oo ollenkaa puhelin-ihmisiä!

No,mut sitkun me ollaan menossa yhdessä jonnekkin autolla,niin eipä sillä ookkaan mulle asiaa vaan melkeenpä joka kerta hän muistaa et ainiin,mun piti soittaa sille ja sille se asia,eli mä saan istua omissa ajatuksissani/kuunneella kaikki jaaritukset siinä vierellä...

Minullakin ystävä jonka kanssa puhun todella pitkiä puheluita. En vastaa puheluun jos silloin ei mulle sovi. Ystävälläni sama juttu. Me molemmat tiedämme, että puhelut kestävät ja jos toinen ei vastaa, niin silloin on huono paikka puhua.

Mulla on myös ystävä, joka soittelee pitkiä puheluita. Ratkaisin ongelman niin, että aloin soittelemaan hänelle, kun lähdin lenkille tai kävelin töihin/töistä/kauppaan/kaupasta. On luonnollista sanoa, että "Sori, nyt pitää lopettaa, kun pitää purkaa ostokset.". Ja jos kaveri soittaa minullepäin huonona hetkenä, jätän vastaamatta ja soitan myöhemmin perään tai laitan viestiä: "Teen juuri ruokaa ja kohta syödään. Soittelen sinulle huomenna/illalla/paremmalla ajalla."

[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 22:34"]

Välillä ystävyytemme olikin ns katkolla, ajauduimme vaan jotenkin erilleen, hän purki puhelimessa aina omia ongelmiaan jne tuntitolkulla, ei koskaan kysy onko sulla aikaa jutella, saatoin olla esim imettämässä vauvaa jne. Sitten en enää ole jaksanut aina vastailla. Alussa laitoin viestiä, ja keksin jonkin syyn miksen vastannut, enää en laita edes viestiä, en vaan jaksa. Ystävänä muuten parhaimmillaan hän on ihana, mutta jotenkin se, että hän puhuu vain omia asioitaan ja harvemmin edes kysyy mitä minulle kuuluu, on minusta vähemmän mukavaa.

ap

[/quote]

äh, unohda koko tyyppi, ei se mitään ystävyyttä ole että käyttää sua ilmaisena terapeuttina. Mulla on kans ollut noita tollaisia, puhelua ja tekstaria pukkaa ja olen kyllä joutunut päättämään ne ihmissuhteet kun ei mitään rajaa. Sata tekstaria päivässä tai marathonpuhelu teemalla "me, myself and I". Eräs ystävä laittoi kerran yli 20-sivuisen haukkumakirjeen siitä kuinka en pysty sitoutumaan ystävyyteen (kun en jaksanut vastata hänen tekstareihinsa yöllä, mulla oli kaksi pientä lasta).

Ihan turhaan tuollaista kaveria pidät, ystävyys on selkeän yksipuolista hyväksikäyttöä. Itse olen tehnyt kaikille nykyisillekin ystäville ja tutuille selväksi että en tykkää puhua puhelimessa kuin kiireelliset asiat. Joko sähköposti tai live-tapaaminen jossa saa oikeasti tavatakin ihmisen ovat parempia tapoja ainakin mulle.

Minunkin läheinen ystäväni soittaa monta kertaa viikossa ja puhuu paljon ja kauan. Jos on kiirettä, jätän vastaamatta ja laiatn vaikka tekstarin perään että oon töissä tms. Ja soitan takasin paremmalla ajalla ja sittenkin sanon suoraan että nyt täytyy mennä tekemään ruokaa kun puhelu venyy. Ei ystäväni tästä loukkaannu.