Mikä naapurin koiria vaivaa?
Mun naapuriin on kait muuttanut joku uusi tyyppi jolla on koiria kun tässä on nyt kuukauden päivät AINA iltaisin alkanut kamala meteli, haukusta tunnistan että kaksi eri koiraa haukkuu ja yksi ulvoo, välillä tuntuu kuin neljäskin vastaisi (toisesta huoneesta/naapurista). Meteliä kestää muutamasta minuutista jopa kymmeneen minuuttiin ja tämä on tosiaan ihan jokailtaista. Ei ole tiettyä kellonaikaa, tänäänkin kuului vasta nyt kun aloin viestiäkin kirjoittaa, joskus taas ennen yhdeksää jne. Mikä niitä vaivaa?
Kommentit (7)
Eroahdistus? Huono kohtelu? Kysäise naapurilta tai ota yhteyttä eläinsuojeluun.
Jätetäänkö ne yksin tuohon aikaan sinne? Kun yleensä jos omistaja on paikalla hän sentään kieltää ulvonnat ja haukunnat?
Mä en tiedä kun en hahmota mistä asunnosta meteli edes tulee. Tässä on ylhäällä ja alhaalla vaikka kuinka asuntoja, mun asuinkerroksessa ei ainakaan ole vaihtunut ihmisiä. En tiedä jätetäänkö ne yksin vai tuleeko omistaja kotiin kun ensin ajattelin että se olisi ollut "iloista jälleennäkemistä" tai jotain, mutta nytkin alkoi taas kolmas kierros jo. Yleensä on ihan hiljaista päiväsaikaan, olen tosin itsekin töissä mutta lapsetkaan ei ole kuin satunnaisesti valitelleet metelistä. Paha mennä isännöitsijällekään mitään sanomaan kun en tiedä kenestä kyse. Pihalla en ole ketään nähnyt tuollaisen koiralauman kanssa. ap
Meillä oli joskus koira joka haukkui aina kun sille laitettiin ruokaa kuppiin. Jospa naapurissasi on sama homma, haukkuvat kun oottavat ruuan valmistumista.
Minun vanhempi koirani haukkuu, pieni räksyttäjä, silloin kun käytävässä kulkee joku. Onneksi pieni rappu. Olen yrittänyt kitkeä tapaa pois mutta kun haukkuu vain silloin kun olen poissa. Olisko sitruunapanta vaihtoehto, tuntuu pahalta. Kohta vuoden ollut näin, ei ole tullut valituksia. Huutaahan tuossa makkarin seinän toisella puolella naapurin taapero kurkku suorana aamu seitsemästä kahdestaan. Ja kitaran- ja pianonsoitto kuuluu kovin kivasti. Kerrostalossa nyt vain sattuu olemaan elämää, olisi eri asia jos jatkuisi puolisenkin tuntia joka ilta monta kertaa! Jos et totu niin vaihda asumismuotoa.
meidän pentu haukkuu kun teinejä alkaa valumaan iltasella kotiin,on siis vahti.Saattaa myös haukkua ohimenevälle autolle tms. saattaa leikkiä toisen koiramme kanssa ja pitävät meteliä,haukkumista ym ulvomista
Nyt alkoikin heti perään taas toinen kierros, ehti jolla jonkun tovin hiljaistakin. ARGH Mua ärsyttää!!! ap