Vertaistukea suonikohjunsa jo leikkauttaneilta, kiitos.
Olen menossa muutaman viikon päästä leikkauttamaan suonikohjut kunnalliselle puolelle. Ultraäänellä katsottiin ja kirurgi totesi refluksin molemmissa nivusissa. Reisien alueella ei ole näkyvä kohjuja, mutta säärissä ja nilkoissa on. Jalat väsyy nopeasti ja kohjuja särkee. Molemmat jalat leikataan samalla kertaa.
Olen normaalivartaloinen ja urheilullinen ihminen. Harmittaa 3 viikon urheilutauko näin kevään kynnyksellä, mutta eiköhän sen kestä. Jospa salille uskaltautuisi hieman aikaisemmin ylävartaloa treenaamaan?
En odota kosmeettisia ihmeitä, mutta kumpa särky häviäisi! Caprihousujakin olisi kiva taas käyttää.
Miten teillä kyseisen toimenpiteen kokeneilla on toipuminen sujunut? Entä tulokset?
Mukavaa kevään odottelua kaikille!
Kommentit (13)
No kokemuksia vain mieheni puolesta, mutta arvet ovat todella pienet pisteet nilkassa ja reidessä, ekan viikon otti iisisti ja oli vähän kipujakin parina ekana päivänä, mutta sitten liikkui kävellen niin paljon kuin pystyi ja jaksoi. Mitään liikuntaa ei harrastanut, vaikka leikkaus oli huhtikuun lopulla ja ilmat oli todella hyvät. Jaksoi ajatella, että kolme viikkoa on pieni aika siitä, että voi taas liikkua normaalista ilman kipuja ja möykkyjä jaloissa.
Tsemppiä, varmasti kaikki menee hyvin :)
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 21:15"]
Millainen operaatio sinulle ollaan tekemässä, kun pitää urheilusta noin pitkään taukoa pitää? Liikuntahan on juuri hyvästä.
[/quote]
Sullehan ei tehty leikkausta ollenkaan, niin kuin ap:lle on tulossa. Sen takia toimenpiteen jälkeiset ohjeet ja rajoitukset on aivan erit.
[/quote]
Sitähän minä vähän aprikoinkin, sillä mieleeni oli jäänyt kirurgin sanat, ettei niitä perinteisiä avoleikkauksia nykypäivänä tehdä juuri lainkaan, ainoastaan erittäin harvoin. Ap:lle on siis kuitenkin sellainen valittu parhaaksi hoitomuodoksi. Toivottavasti siitäkin toipuminen sujuu mahdollisimman joutuisasti ja ilman kipuja - kaikkea hyvää!
Nr 4
Ihanko oikeesti ne repii sulta ap ne suonet vanhanajan opeilla? Miksi ihmeessä?
Multa "kuumennettiin" suoni kiinni. No,poikkisuoni on aika iso käärme, ei kadonnu juuri yhtään. Pitäs mennä takasin. Mulle vannotettiin, että periaatteessa loppuikä pitäs sitä tukisukkaa pitää, tai se uusii. No en varmaan pidä, niin kamala se sukka on. Ei turpoo se lajka enää, muuta iloa ei ollu.
Ei kaikkiin suoniin sovi nuo uudet hoidot. Minäkin kävin verisuonikirurgilla vastikään kohjut arvioittamassa, olin ajatellut, että vaahtohoitoon just ja just rahat riittäisi. Kuulemma kohjuihini ei vaahtohoito käy ollenkaan, koska suonet ovat siihen liian leveitä, eivät pysyisi tukossa. Laserhoitokaan ei riitä ja minulle suositeltiin leikkausta. Harmi kyllä se on liian kallis, eikä julkiselle hoitoonpääsyyn ole tarpeeksi oireita, joten jatkan särkevillä ja rumilla jaloilla kävelemistä.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2013 klo 19:28"]
Ihanko oikeesti ne repii sulta ap ne suonet vanhanajan opeilla? Miksi ihmeessä?[/quote]
Muakin kiinnostaa, tosiaankin miksi? Huhuu ap, tulehan kertomaan! :)
Kuinka ihmeessä te olette päässeet kunnalliselle hoitoon? Minulla on suuret ja särkevät suonikohjut ja Vantaalla sanottiin, että ei kunnalliseen suonikohjuista pääse:(
Missä muka oikeasti pääsee kunnalliselle nykypäivänä?
Millainen operaatio sinulle ollaan tekemässä, kun pitää urheilusta noin pitkään taukoa pitää? Liikuntahan on juuri hyvästä.
Minulla hoidettiin molemmat reidet radiotaajuushoidolla (katetrointi) ja samalla kertaa hoidettiin sääret vaahtoruiskutuspiikeillä. Kävellä piti välittömästi toimenpiteen jälkeen puolen tunnin ajan sekä seuraavina viikkoina vähintään pari kertaa päivässä, mielellään enemmänkin. Istuessa piti jalat nostaa ylös eikä pitkiä paikallaan seisomisia. Puristussukkia piti ekat pari viikkoa pitää yötäpäivää, suihkussakin käytiin sukat jalassa :) Saunomista piti välttää. Ihan pientä kipuilua oli parin päivän ajan mutta ei tarvinnut edes särkylääkettä ottaa.
Kolmen viikon kuluttua tuosta toimenpiteestä punktoitiin hieman kuollutta verta pois toisesta jalasta ja laitettiin yksi vaahtoruiskupiikki lisää. Sen jälkeen toista säärtä ja nilkkaa hoidettiin glyseroinnilla. Ja taas pari viikkoa sukat jalassa. Tämän toimenpiteen jälkeen olisin voinut lähteä saman tien vaikka hiihtolenkille, ei minkäänlaisia kipuja tai ongelmia.
Sukkien alta paljastui kaunisihoiset sääret :) Kamalat muhkurat olivat poissa, samoin kuin isot sinipunervat kohjuläiskät. Hyvä, kun omiksi kintuiksi tunnisti! :D
Multa on hoidettu kahdesti. Ekan kerran perinteisellä virkkuukoukkumenetelmällä ja 10v myöhemmin vaahtoruiskutuksella. Toipuminen otti jokusen viikon, mutta kiltisti olin urheilematta ja pidin sukkia... halusin siis todella hoitaa jalat kuntoon, särky oli ennen kamalaa.
Sääret silottui ja särky loppui, että kannatti.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2013 klo 21:15"]
Millainen operaatio sinulle ollaan tekemässä, kun pitää urheilusta noin pitkään taukoa pitää? Liikuntahan on juuri hyvästä.
Minulla hoidettiin molemmat reidet radiotaajuushoidolla (katetrointi) ja samalla kertaa hoidettiin sääret vaahtoruiskutuspiikeillä. Kävellä piti välittömästi toimenpiteen jälkeen puolen tunnin ajan sekä seuraavina viikkoina vähintään pari kertaa päivässä, mielellään enemmänkin. Istuessa piti jalat nostaa ylös eikä pitkiä paikallaan seisomisia. Puristussukkia piti ekat pari viikkoa pitää yötäpäivää, suihkussakin käytiin sukat jalassa :) Saunomista piti välttää. Ihan pientä kipuilua oli parin päivän ajan mutta ei tarvinnut edes särkylääkettä ottaa.
Kolmen viikon kuluttua tuosta toimenpiteestä punktoitiin hieman kuollutta verta pois toisesta jalasta ja laitettiin yksi vaahtoruiskupiikki lisää. Sen jälkeen toista säärtä ja nilkkaa hoidettiin glyseroinnilla. Ja taas pari viikkoa sukat jalassa. Tämän toimenpiteen jälkeen olisin voinut lähteä saman tien vaikka hiihtolenkille, ei minkäänlaisia kipuja tai ongelmia.
Sukkien alta paljastui kaunisihoiset sääret :) Kamalat muhkurat olivat poissa, samoin kuin isot sinipunervat kohjuläiskät. Hyvä, kun omiksi kintuiksi tunnisti! :D
[/quote]
Sullehan ei tehty leikkausta ollenkaan, niin kuin ap:lle on tulossa. Sen takia toimenpiteen jälkeiset ohjeet ja rajoitukset on aivan erit.
Multakin on leikattu suonikohjut jalasta... Leikkaus meni hyvin, jalka avattiin polvitaipeesta ja "virkkuukoukulla" vedettiin huono suoni pois pohkeesta ;)
5 viikkoa olin sairaslomalla ja käytin tukisukkaa.
Leikkauksesta on jo 6 vuotta aikaa, suonikohjut eivät ole uusiutuneet ja arvetkin ovat huomaamattomat... Minut siis leikattiin 26 -vuotiaana, suonikohjut tulivat jo 17 -vuotiaana.... Ja särkyäkään ei enää ole, tosin melko vähäistä se oli muistaakseni muutoinkin...
Mäkin olin muuten vasta 28 v ekassa leikkauksessa t.5
Minulta leikattiin kohjut noin neljä vuotta sitten ja nyt pari kuukautta sitten uusittiin toimenpide toiseen jalkaan. Eipä ne jalat tuosta ole sen kauniimmiksi muuttuneet. Kivut toki ovat vähentyneet.