Aamusydämellä: huostaanottamisesta.

En taida pystyä katsomaan. Itse olin siinä tilanteessa vauvan isän jätettyä meidät, että romahdin täysin henkisesti. Yritin vain sinnitellä ja hampaat irvessä pärjätä erittäin huonosti nukkuvan lapsen kanssa ilman kunnollista tukiverkkoa. Oli siinä hilkulla, etten antanut lasta adoptioon ja se varmasti olisi ollutkin lapsen kannalta parempi ratkaisu.



Nyt kun olen suunnilleen päässyt pinnalle takaisin, hirvittää se karu alku, joka lapsella oli. Pelkään vieläkin, että lapsella on joku kiintymyssuhdehäiriö tms enkä vieläkään voi täysin sisäistää sitä, että lapseni ihan oikeasti rakastaa mua. Pelkään, että olen vieläkin vain välttämätön paha lapselleni ja että hänellä on parempi olla esim. mummolassa tai isällään.

Mulla on huono itsetunto.