Kaipaisin nyt mielipiteitä asiasta joka on vaivannut mieltäni jo jonkin aikaa

Eli sukulaisteni käytös silloin kun olen heidän kanssaan tekemisissä. Heillä on selvästi puheongelmainen lapsi (alle 3 vuotias) joka käyttäytyy usein todellakin häiritsevästi. Hän kiusaa perheen kissaa, on todella vaativa persoonallisuus muutenkin, määräilee minuakin kaikessa. Loukkaa myöskin koskemattomuuttani, tulee syliini silloin kun haluaa eikä siinä mitään mutten saa itse taas koskea häntä... jatkuvasti myös sellainen ilme, että noh viihdytätkös mua. Siis että hänen pitäisi olla huomion keskipisteenä koko ajan.



Yritän tietenkin olla aina mahdollisimman ystävällinen ja yritän ymmärtää häntä koska onhan hän vielä pieni lapsi, leikinkin hänen kanssaan. Mutta yhtä asiaa en ymmärrä; vanhemmat eivät välitä lapsestaan silloin kun tämä käyttäytyy huonosti minua kohtaan! Eivät tee silloin elettäkään että ottaisivat lapseensa kontaktia kun joudun ahdinkotilaan. Toki minä kiellänkin lasta tarvittaessa ja leikinkin hänen kanssaan, mutta olen tavallaan "vihainen" lapsen vanhemmille kun he eivät ota asiakseen pitää lapselleen kuria. En ole kuitenkaan lapsen äiti... kuitenkaan en tiedä miten sanoisin heille hienovaraisesti, että pitäisivät lapsesta parempaa huolta. Tästä on tullut kommunikaatioeste välillemme. Luulisi kuitenkin oman lapsensa asiat kiinnostavan sen vertaa, että opettaisivat sille sosiaalisia taitoja jne.



Molemmilla osapuolilla on varmaan jonkinlainen pelko siitä, että loukkaisi toisen tunteita. Itse ongelma on siis selvästi havaittavissa muttei siitä puhuta. Kerran jouduin jopa vaihtamaan itse pojalle housut (kun lapsi sitä vaatii) ja käyttämään potalla äidin läsnäollessa. Olin itse melko hämmentynyt asiasta, eiväthän ne minulle kuulu.



Vanhemmat toki komentavat lasta napakasti jos kiusaa perheen lemmikkieläimiä, mutteivät välitä jos kiusaa läheisiä ihmisiä. Se minua ihmetyttää kovasti. Nyt tilanne on johtanut siihen, etten mielelläni ota heitä kylään enkä itsekään pidä heidän luona kyläilyjä mitenkään mukavina vaikka lapsi sinänsä käyttäytyisikin ihan nätisti... olen sitten varmaan jollainlailla "traumatisoitunut" (kuulostaa typerältä mutten keksi muutakaan sanaa tälle tilanteelle). Samalla minulla on pieni pelko omien lemmikkieläimien turvallisuudesta.



Onko minulla hyvä syy vetäytyä kuoreeni tässä tilanteessa? Haluaisin kovasti keskustella asiasta mutta pelkään sanovani jotain väärin tai sellaisella sävyllä että katkaiset lopullisesti välit koko perheeseen vaikka haluaisin toisaalta olla heidän kanssaan suht hyvissä väleissä kun lähisukulaisia ovat.