Lue keskustelun säännöt.
Sekametelisoppa! Onko tämä teilläkin tuttu ilmaisu? Mistäpäin olette?
22.12.2012 |
HKI, sekameteliä syödään jo monennessa polvessa, en osaa arvella milloin sana tuli sukuun. :)
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli jo mielestäni 70-luvulla lapsuudessani.
Miksikä muuksi sitä edes kutsuttaisiin?
Itse ruuasta en koskaan.
Helsinki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksikä muuksi sitä edes kutsuttaisiin?
Sekahedelmäsopaksi tai sekahedelmäkiisseliksi
Pohjois-Karjala, Joensuu
Hauska huomio! Ruokana sekametelisoppa ei voi olla kauhean historiallinen, kuivattuja eksoottisisa hedelmiä ei kuitenkaan kovin montaa vuosikymmentä ole ollut saatavilla.
Tietäisikö joku ruoan historiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Urbaanin sanakirjan mukaan ehkä Karjalasta tai Pohjanmaalta tulee sana.
Sekametelisoppa lienee uudempi kotkotus kuin fäskynä/väskynä/veskunasoppa eli luumukiisseli.
sekä kielikuvana että puuron lisukkeena. Itse pääkaupunkiseudulta kotoisin, mutta isovanhemmat tampereelta ja karjalasta. Muistelen, että olis ollut heidänkin sanastoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valkoinen riisipuuro kotiutui kansan pöytään herrasväen perinteistä reilut sata vuotta sitten. Aikaisemmin jouluna syötiin kaura- tai ohraryynipuuroa. Nykyisin riisipuuron kiehtovuus joulupöydässä perustuu siihen piilotettuun manteliin. Ruotsista omaksuttua tapaa piilottaa manteli joulupuuroon esiintyi aluksi kaupunkilaiskodeissa. 1900-luvulla siitä tuli kaikkien suomalaisten joulurituaali.
Siirtomaatuotteet halpenivat 1880-luvun lopulla, kun höyrylaivojen yleistyminen pienensi kuljetuskustannuksia. Näin vaatimattomatkin taloudet saattoivat ostaa joulupöytään varojen mukaan manteleita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä ja rusinoita. Tapa syödä jouluna rusina-, luumu- tai sekahedelmäkeittoa tuli vauraimpiin talonpoikaistalouksiin 1800-luvun lopulla.
Sekahedelmäkeitto yleistyi 1920- ja 1930-luvuilla kaikkien kansankerrosten joulupöytään. Sotavuosina joulun jälkiruoat muuttuivat ankeimmiksi, mutta riisipuuro ja sekahedelmäkeitto palasivat jälleen 1950-luvulla. Pula-ajan lapset saivat pahimman ankeuden hellittäessä omenan tai appelsiinin, mikä oli monille ikimuistoinen lahja.
Hyvinkäällä lapsuus, aikuisuus Vantaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
D ei alunperin kuulu suomen kieleen. Kansakouluissa vielä 50-luvullakin yritettiin varta vasten opettaa lapsille d-äänettä, ja edelleen monilla murrealueilla vanhempi väki ei sitä kunnolla osaa.
Eikä hedelmä muutenkaan ole ollut sanana yleinen vuosikymmeniä sitten, eihän Suomessa juuri muuta ollut kuin omenoita ja luumuja ja niitäkin lähinnä vain syksyisin.
on tuttu ilmaisu mutta meillä ei sitä syödä, en tykkää sen koostumuksesta enkä ole muutenkaan jälkiruokaihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sehän on selvä vitsi ja kielellinen leikki, ei mitään murretta. Eli on vähän turhaa kysyä, missä päin maata sanaa käytetään. ihan missä vain, missä on joku jostain humoristisesta kirjoituksesta sen lukenut tai muuten kuullut.
ja sukuni on ollut ainakin 1500-luvulta Rovaniemeläisiä
häneltä sana oli tullut meidän perheen sanavarastoon ja on siellä yhä. :)
ja sekametelisoppaa tehtiin jouluisin. Perinne ei jatkunut omaan perheeseen!
Perintönä äidiltä
Tulen juuri opiskelevan poikani luota Oulusta. Kävimme lounaalla Rooster-ravintolassa ja jälkiruokana tarjoiltiin joulupuuroa ja sekametelisoppaa! Rupesin melkein itkemään, kun tajusin, että äitini oli tuonut tyttövuosiltaan joulupöytäämme tämän herkun. Herkun, jota esim. stadilainen mieheni ei ymmärrä lainkaan ja itsekin olin ihmetellyt. Ihmetellyt siksi, koska minun lapsuuteni lomat on vietetty Rauman seudulla ja siellä taas rusinasoppa on se perinteinen.
No, nyt tämä Oulun reissu ja siis Pohjois-Pohjanmaa toi asiaan selvyyden ja kyyneleet silmiini.
Ja voi, että joulupuuro ja sekametelisoppa oli hyvää Roosterissa!
Tampereen seutu