Lue keskustelun säännöt.
Olen valehdellut anopille aika rankalla kädellä, mitä teen?
08.10.2012 |
Kävipä niin, että lopetin jo järjestyksessään toisen koulun kesken ja aloitan nyt toisessa. Kaikki tämä johtui pitkään jatkuneesta masennuksesta ja sen vuoksi en kyennyt enää käymään koulua kunnolla. Nyt olen parantumaan päin, mutta ainoaksi vaihtoehdoksi (omasta mielestäni) jäi vaihtaa koulua. Olen jo jonkun verran vanhempi tapaus (en mikään 19-vee teini) ja monilla ikäisilläni on jo ammatti tai jopa kaksi.
En ole vielä mieheni kanssa aviossa, mutta kutsun hänen äitiään kuitenkin anopiksi. Eli olen nyt pari kertaa valehdellut hänelle, että käyn edelleen tätä koulua kiltisti ja kaikki menee hyvin. Jotenkin häntä kiinnostaa uskomattoman paljon se, että käyn sitä koulua ja en ole jättämässä kesken. Olen tavannut häntä nyt kaksi kertaa koulun keskeyttämisen jälkeen ja joka kerta on tullut kauhea tentti, että miten koulussa menee ja kai nyt jatkan koulun loppuun asti ja "ON SE HYVÄ OLLA JOKU AMMATTI, HYVÄ, HYVÄ KOHTA SULLA ON AMMATTI NIIN PÄÄSET TIENAAMAAN, REIPPAASTI KÄYT SEN KOULUN LOPPUUN!" Olen siis joka kerta vain rauhoitellut hänen mieltään, että kyllä käyn edelleen koulussa juu juu...
Alan olla tämän valehtelun kanssa vähän kusessa, mutta jotenkin ärsyttää aivan sairaasti tuo paapominen. En ole enää mikään pikkupentu, jota pitäisi vahtia, että tekee läksynsä jne. Mielestäni koulutukseni ei edes kuulu anopilleni ja hänellä ei pitäisi olla siihen mitään sanottavaa. Silti olen liian kiltti, enkä missään nimessä haluaisi hänen vihojaan niskoilleni. Tuntuu ihan kauhealta valehdella koko mieheni suvulle, mutta en osaa muutakaan. Tämä on oikea noidankehä!
Auttakaa palstalaiset, mitä teen?!
Kommentit (22)
Totuus ehkä sattuu, mutta valehtelu sattuu ja ennenkaikkea satuttaa enemmän. Ymmärrän sen, että haluat antaa anopillesi kuvan, että kykenet käymään loppuun asian eli koulun, jonka aloititkin. Kun et kerran pystynyt niin kerro totuus, valehtelu pahentaa asiaa ja myös masennustasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen kummempaa kuin kerrot vaihtaneesi koulua. Asia ei kuulu anopille, antaa vain itsestään huonon kuvan jos alkaa liikaa sotkeutumaan sinun opiskeluihisi.
Mietin vain, että missä tilanteessa viitsin mainita asiasta. Entistä koulua olen nyt kuitenkin "käynyt" jo yli kuukauden, vaikka en ole edes jalallani sinne astunut. Mieheni siis tietää,että kusetan kaikille, eikä ole hänkään kovin halukas mainitsemaan koulun vaihdostani kenellekään. Ilmeisesti myös mieheni häpeää minua... Miehen suvulle tuntuu myös olevan erittäin kova paikka, että en silloin 19-vuotiaana vielä osannut päättää, mitä elämältäni haluan ja olen viettänyt tässä jo monia välivuosia työskennellen ja pari kertaa aloittanut koulussa, jonka niistä toisenkin nyt jätin kesken.
Voin tietenkin olla kertomatta enää yhtään mitään elämästäni,mutta uskon että joskus tulee ilmi, että olen vaihtanut koulua - vaikka sitten vahingossa. Ärsyttää vaan se akka, kun pitää niin huolehtia minun elämästäni!
sen kummempaa kuin kerrot vaihtaneesi koulua. Asia ei kuulu anopille, antaa vain itsestään huonon kuvan jos alkaa liikaa sotkeutumaan sinun opiskeluihisi.
Mietin vain, että missä tilanteessa viitsin mainita asiasta. Entistä koulua olen nyt kuitenkin "käynyt" jo yli kuukauden, vaikka en ole edes jalallani sinne astunut. Mieheni siis tietää,että kusetan kaikille, eikä ole hänkään kovin halukas mainitsemaan koulun vaihdostani kenellekään. Ilmeisesti myös mieheni häpeää minua... Miehen suvulle tuntuu myös olevan erittäin kova paikka, että en silloin 19-vuotiaana vielä osannut päättää, mitä elämältäni haluan ja olen viettänyt tässä jo monia välivuosia työskennellen ja pari kertaa aloittanut koulussa, jonka niistä toisenkin nyt jätin kesken.
Voin tietenkin olla kertomatta enää yhtään mitään elämästäni,mutta uskon että joskus tulee ilmi, että olen vaihtanut koulua - vaikka sitten vahingossa. Ärsyttää vaan se akka, kun pitää niin huolehtia minun elämästäni!
iloinen sun puolestasi, ja toivoo, että sä oikeasti saisit elämäsi järjestykseen ja ammatin itsellesi?
Kuulostat vähän huonoitsetuntoiselta ressukalta, kun kuvittelet että koko maailma sua vainoaa...
Ymmärtänet, että se anoppi ei voi tietää, että sä olet tuollainen luuseri, niin se yrittää sua kannustaa.
mutta ei vain jaksaisi enää aikuisena ihmisenä tuollaista kauheaa paapomista. Ymmärrän,jos kysytään, että miten menee koulussa ja sanon, että hyvin menee ja sitten olis sillä selvä. Mutta tää täti alottaa sen kysymyksen jälkeen joka kerta tämän saarnan "hyvä juttu, eihän sulla ole enää montaa vuotta jäljellä, kyllä sä jaksat käydä sen loppuun, kunnolla kun tsemppaat!" Vaikka en MITÄÄN ole maininnut, etteikö muka rahkeeni riittäisi koulun suorittamiseen tai etten muka jaksaisi käydä siellä. Tuntuupa vain, että jo alusta asti se luuli, että minä täyspaskalaiska luuseri ei sitä koulua loppuun jaksa käydä, kun pitää koko ajan mulle todistella, että kyllä mä jaksan, jos oikein yritän...
Itse en koe olevani mikään luuseri, koska olen elämässäni saavuttanut muita asioita kuin korkeakoulututkinto. Olen myös käynyt töissä joten en senkään vuoksi miellä itseäni luuseriksi, joka makaisi kotona yhteiskunnan varoilla. Mutta ehkäpä sitten heille olen luuseri...
mutta ei vain jaksaisi enää aikuisena ihmisenä tuollaista kauheaa paapomista. Ymmärrän,jos kysytään, että miten menee koulussa ja sanon, että hyvin menee ja sitten olis sillä selvä. Mutta tää täti alottaa sen kysymyksen jälkeen joka kerta tämän saarnan "hyvä juttu, eihän sulla ole enää montaa vuotta jäljellä, kyllä sä jaksat käydä sen loppuun, kunnolla kun tsemppaat!" Vaikka en MITÄÄN ole maininnut, etteikö muka rahkeeni riittäisi koulun suorittamiseen tai etten muka jaksaisi käydä siellä. Tuntuupa vain, että jo alusta asti se luuli, että minä täyspaskalaiska luuseri ei sitä koulua loppuun jaksa käydä, kun pitää koko ajan mulle todistella, että kyllä mä jaksan, jos oikein yritän...
Itse en koe olevani mikään luuseri, koska olen elämässäni saavuttanut muita asioita kuin korkeakoulututkinto. Olen myös käynyt töissä joten en senkään vuoksi miellä itseäni luuseriksi, joka makaisi kotona yhteiskunnan varoilla. Mutta ehkäpä sitten heille olen luuseri...
Etkö huomaa mitään ristiriitaa omissa jutuissasi? Että anoppi luulee tosi väärin, että susta ei olisi käymään koulujasi loppuun?
Öh tuota mites sä olet ne koulus tähän asti hoitanut? Eikös tuo nyt ollut jo toinen koulu, jonka sä keskeytit?
Kyllä mä anoppina ja ihan näin palstalaisenakin pidän sun kaltaista ihmistä LUUSERINA, ja todella toivon, ettei omat poikani sekaantuisi kaltaisiisi päästä pipeihin vätyksiin, jotka ei osaa hoitaa asioita loppuun asti.
Kohta sä varmaan alat pyöräytellä lapsia, kun opiskelu ei sitten kolmannessakaan paikassa oo yhtään kivaa ja töissäkin on raskasta ja silleen.
Häpeä ihminen ja ota nyt saatana joku ote elämästäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Opettele tekemään asiat loppuun asti. Aloita pienistä asioista - pelaa vaikka peli loppuun tai lue kirja kannesta kanteen
2. Lopeta valehteleminen
3. Nauti
siitä, ettei poikansa "joudu" elättämään sinua. Oma anoppini tenttasi tauotta työpaikoista, palkasta ym..ja pointti oli se, että kuvitteli poikansa joutuvan elättämään minua. Näin ei ollut, mutta tuo paljastui pikkuhiljaa kun joka tapaamisella anopin ainao mielenkiinnon kohde oli työpaikka ja palkka. Ensin luuline ttä häntä kiinnosti asia muuten, mutta kyllähän se totuus hänestä viimeinkin paljastui. Ja mikään ei tule olemaan tällaiselle anopille riittävän hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos siis vasta kuukauden olet ollut siinä uudessa koulussa, niin nyt kerrot anopille päässeesi sinne peruutuspaikalta. Problem solved.
Haluaakohan miehesi kapinoida äitiään vastaan, kun hyväksyy tarinasi. :)
Se ehdotettu peruutuspaikkaidea vaikutti hyvältä. Sanot että sait sellaisen ja aloitit heti viime tapaamisen jälkeen, etkä voinut kertoa etukäteen ennen kuin asia oli varma.
Onnea siihen uuteen opiskelupaikkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valehtelusta etkä nolaisi enempää avokkiasi tai itseäsi. Kukapa anoppi sitä nyt saamatonta miniää tai vävyä haluaa???
asiaa kysellään eikä näköjään aiheetta. Anoppisi puhui asiaa ja ihan kannustavalla tavalla sekä kertoen faktat.
Sinulla tässä on iso ongelma, keskeytät opintojasi etkä valmistu ammattiin. Kissa pöydälle ja lopetat valehtelun.
Valehtelu vaivaa mieltäsi joten lopeta se.
Kun aloitat toisen koulun niin kerro vaihdoksesta.
Melkoinen luuseri olet jos kaksi koulutusta jo keskeyttäyt. Toivotaan että kolmas on se oikea ja sellainen jossa pärjäät.
Toimin toisella asteella opettajana ja valitettavasti kovin hyvä ennuste ei ole niillä jotka keskeyttävät koulutuksen, tulevat takaisin, kenties vaihtavat linjaa.
Heidän sitoutumisensa saattaa olla heikkoa opiskeluun ja poissaoloja kertyy. Jotkut herää vasta siinä vaiheessa todellisuuteen kun Kelan tuet katkaistaan.
Monilla heistä on mielenterveys ja/tai päihdeongelmaa.
Toivottavasti saat terapiaa ja oikeanlaisen lääkityksen, että jaksat kouluttautua. Ilman koulutusta on vaikeaa työllistyä. Työ pitää yllä mielenterveyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että olet tällaisesta asiasta valehdellut sellaiselle ihmiselle, joka kuuluu jokapäiväiseen elämääsi. Eihän siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin että kannat nyt oman valehtelusi seuraukset. Mitä pitemmälle jatkat valehtelua, sen vaikeampaa se on.
Ilmeisesti todellinen syysi valehdella anopille on olllut antaa itsestäsi hänelle parempi kuva. Et varmaankaan olisi valehdellut, jos et välittäisi, mitä hän sinusta ajattelee. Vaikeinta sinulle varmaankin on se, että hän tulee pettymään sinuun, kun kuulee totuuden. Sen kanssa sinun on vain elettävä. On myös turha vakuutella, että seuraavassa koulussa pysyt, kestät nyt vain sen hänen pettymyksensä ja teoillasi näytät, että hoidat asiasi kuntoon.
ja tartutat tätä häpeää mieheesi. Anoppi taas vaistoaa, että kaikki ei ole hyvin ja tarttuu heti siihen (oikeaan) päätelmään, että et tästäkään koulusta suoriudu.
Mitä jos listaat mielessäsi tai vaikka ihan paperille, mitä kaikkea hyvää elämässäsi on? Sanoit itsekin, ettet pidä itseäsi luuserina, kun olet ollut töissä. Laitapa nyt näitä asioita paperille esim. työpaikat. Äläkä unohda, että olet päässyt kolmeen kouluun ja moni ei pääse ainoaankaan. Näe asiat positiivisesti ja ole ylpeä itsestäsi. Laita itsellesi uudet tavoitteet ja pitäydy niihin. Älä aloita uutta koulua sillä mentaliteetilla, että katsotaan, jaksanko tätäkään. Mieluummin menet töihin ja mietit, mikä se oikea ala olisi. On nimittäin aikamoista haaskautta aloittaa ja lopettaa kouluja vain, kun et oikein tiedä, mikä olisi kivaa. Koulunkäynti ei ole kivaa noin ylipäätään. Toki sen pitää olla mielekästä mutta kivaahan se ei välttämättä ole. Työssäkäyntikään ei ole kivaa. Välillä pitää mennä hammasta purren, mutta kun on tavoitteita, se kaikki on vaivan arvoista. Tavoittele siis tiettyjä asioita ja toteuta ne. Älä mieti matkan varrella, onko tämä nyt todella tarpeeksi mukavaa/helppoa/mielekästä, koska matkan varrella usko meinaa aina loppua. Mieti vain lopputulosta ja pakerra, on se sitten koulun tai työn parissa.
Nyt pää pystyyn. Kerro anopille suurena ja hienona uutisena, miten pääsit tavoittelemaasi kouluun ja mikä sinusta tulee "isona". Kerro vaikka, että et heti halunnut kertoa mitään, kun halusit selvittää nämä käytännön asiat (toisen koulun lopetus, toisen aloitus). Hehkuta sitä, miten olet aina päässyt haluamaasi koulutukseen ja olet siitä ylpeä. Näytä ylpeältä. Laita miehesikin olemaan ylpeä sinusta. On hienoa päästä kouluun - saatikka sitten kolmeen! Nyt vain on vuorossa sieltä koulusta valmistuminen.
Tiesitkö, että kerran koulunsa keskeyttäneillä on taipumus keskeyttää uudelleen? Anoppisi siis ei ole turhasta huolissaan. Näytä hänelle, että sinua ei huoleta ja että tulevaisuus on teillä hyvä ja positiivinen. Älä kerro uutistasi häpeillen vaan pää pystyssä ja silmät innosta loistaen. Olet vihdoinkin päässyt tavoittelemaasi kouluun, joten tartuta innostustasi anoppiisikin. Miehesi myös voisi olla kannustavampi. Koeta saada hänetkin tajuamaan, että tämä uusi muutos on teille kaikille parempi lopputuloksen kannalta. Veikkaan, että myös miehesi murehtii, kykenetkö koskaan käymään koulua loppuun ja saamaan ammattiasi vastaavan työpaikan. Sisimmässäsi taidat itsekin sitä epäillä. Siihen ei auta muu kuin se, että itse päätät, mikä on tämän nykyisen koulusi kohtalo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koulunkäynnistäsi? Et siis tarvitsekkaan tsemppaamista?
Tiedätkös mitä pikkutyttö? Me vanhemmat naiset kyllä huomaamme milloin kaikki ei ole hyvin. Anoppisi on myös tarkkannäköinen nainen ja on huomannut että sinulla on vaikeuksia suorittaa mitään loppuun ja yrittää kannustaa sinua.
Sinähän olet tietysti sitä mieltä että anoppi on väärässä ja tunkee asioihisi. Et ole luuseri vaikka lopetatkin kaiken kesken. Anoppi on tyhmä kun tajuaa tämän, niinkö?
Se on anoppina vaikeaa olla tänä päivänä, jos autat poikasi perhettä, olet kiinnostunut miniän elämätä ja vielä (hui kamala) tsemppaat häntä koulunkäynnissä, saat lokaa niskaan.
Toivottavasti myös mies ymmärtää, että mielenterveyspotilaan kanssa ei kannata jatkaa, saa vain pitkäaikaisen taakan itselleen.
anoppi itse toimii?
Toi holhous ja paapominen on tuttua. Yhteen aikaan olin työttömänä ja asia vaivasi minua kovasti. Joka ikinen kerta kun tavattiin, tämä asia otettiin puheeksi. Minusta aika tahditonta. Olisin toki itse kertonut, jos olisin työllistynyt.
Täytyy kyllä sanoa, että tuossa voi viirata anopillanikin. Hirveä huolehtiminen, ahdistus ja toisten (aikuisten) asioiden ääneen kelaaminen ei minusta ole normaalia.
Sitä minäkin olen pohtinut, että tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, ettei mieheni joudu elättämään minua luuserielämässäni. Se on varmaankin se ainut oikea ongelma tälle anopilleni. Se, miten minulla oikeasti menee tuskin kiinnostaa... Rahasta sillä on itselläkin ollut viime vuodet kaikki kiinni ja siitä on jauhettu joka tapaamisella, kun on hänellä niin vähän rahaa elämiseen nyyh, nyyh. Nyt hänellä on vihdoin töitä ja omista rahahuolista ei tarvitse enää puhua, niin voikin sitten keskittyä toisten rahahuoliin.
Valehteluni johtuu todellakin siitä, etten halua antaa itsestäni huonoa kuvaa, enkä saada kaikkien vihoja niskoilleni. Minulle on itselleni jo ihan tarpeeksi rankkaa, että jätin tuon koulun kesken. Ensimmäisestä koulusta en niin välitä, koska se oli aivan täysin väärä ala minulle ja todella järjetön ratkaisu muutenkin. Nyt kun tein saman virheen uudelleen, alkaa jo hävettää itseänikin.
Sen ensimmäisen koulun jätin siis kesken vuoden jälkeen, koska se ei vain ollut yhtään kiinnostava ala ja työllistymismahdollisuudet surkeat. Sen jälkeen pääsin jopa kahteen eri paikkaan, mutta en mennyt, koska halusin jotain "parempaa" ja sinne "parempaan" en tietenkään päässyt. Olen nyt pari vuotta yrittänyt päästä siihen kouluun, mutta en ole päässyt. Viime vuonna menin sitten tähän varavaihtoehtoon tehden taas väärän valinnan, koska tiesin jo heti alussa, että menen sinne vain siksi, etteivät muut huolestu minusta liikoja. Aikaa kunnon pääsykoelukuun ei tänäkään vuonna jäänyt, koska yritin olla tässä varakoulussakin se paras. Olin kovin alakuloinen koko vuoden, mutta hammasta purren kävin koulua joka päivä jopa flunssassa ja sain kokeista vain hyviä arvosanoja. Sitten romahdin ja en vain enää jaksanut teeskennellä. Päätin sitten keksiä itselleni jonkun alan, josta ehkä pitäisinkin ja joka olisi yhtä hyvä vaihtoehto kuin se, mihin en koskaan päässyt. Nyt pelkään, että haluan silti sinne ensimmäiseen vaihtoehtoon, mutta en halua enää jättää yhtään koulua kesken sen takia. Tämä koulu, jossa nyt olen on silti lähempänä sitä, mitä haluan kuin tuo edellinen. Toisaalta olen myös miettinyt hakevani taas töitä täksi vuodeksi ja yrittäväni mielummin ensi vuonna uudelleen siihen kouluun, mihin oikeasti haluan. Toisin sanoen pelkään, että en osaa päästää irti tästä unelmakoulusta, mutta myös sitä, etten pääse sinne en vuonnakaan.
Kai sitten ajattelen liikaa sitä, mitä muut ajattelevat ja kai tajusin pari-kolme vuotta liian myöhään mitä haluan elämältäni. Mieheni suvun mielestä olen edelleen typerä tytönhupakko, joka vain haahuilee (ja niin olenkin). Suunnitelmissa ei ole kuitenkaan lasten vääntäminen ammatittomana jne. Jos oikeista luusereista puhutaan, niin sellaisiakin riittää tässä maassa ihan tarpeeksi, enkä laskisi itseäni heihin. Tiedän, ettei ilman ammattia ole ns. "mikään", mutta tiedän myös sen, että olen elämässäni saavuttanut muita asioita, jotka ovat tärkeitä nekin. ap
edes noin suurin piirtein mikä on tämä unelmakoulu johon haluaisit? Entä olisiko sinulla mielestäsi lahjoja sille unelma-alalle?
Ymmärrän kyllä sinua kun sisällä kamppailee sekä se unelmiaan tavoitteleva idealisti että se masentunut realisti. Tilanteesi ei ole helppo, eikä varmasti toisten ihmisten puuttumiset (vaikka olisivat kuinka hyvää tarkoittavia) lohduta lainkaan. Hurjasti tsemppiä sinulle, tee itsellesi selväksi mitä elämältä haluat ja tavoittele vain sitä!
Minä tiedän parikin tapausta, jotka ovat lukemattomien yrittämisten jälkeen päässeet sinne unelmakouluunsa. Toisen kouluun oli soveltuvuustestit, joista jäi kiinni. Toisen kouluun taas mitattiin matemaattisia taitoja.
Kumpikin sitten lopulta jäi valmistumatta näistä kouluista, koska ne pääsykokeet olivat näissä tapauksissa juurikin mitanneet sitä, mitä siellä koulussa olevilta vaaditaan työelämässä tai ainakin kurssien suorittamiseksi.
Joskus ihmisillä on niin epärealistisia unelmia, että niiden sinnikäs tavoittelu johtaa vain vaikeuksiin.
sen kummempaa kuin kerrot vaihtaneesi koulua. Asia ei kuulu anopille, antaa vain itsestään huonon kuvan jos alkaa liikaa sotkeutumaan sinun opiskeluihisi.