Haluaisin tehdä vaikka mitä lapsen kanssa, mutta vklpuina olen aina väsynyt ja äkänen :(
Tuntuu aivan ylivoimaiselta lähteä uimaan, pihalle, kauppaan tai edes saunaan illalla.
Haluaisin vaan maata sohvalla ja olla rauhassa. Nukkua. Olen ihan kamalan ärtynyt koko ajan ja tiuskin lapselle. Lapsella on ikää 2,5 vuotta.
En todellakaan ole ylpeä tästä ja haluaisin olla aivan erilainen. Kaikki muutkin tuntuvat jaksavan lastensa kanssa paremmin. Haluaisin näyttää lapselle maailmaa, mutta jo pukeminen on aikamoinen ponnistus. :(
Kommentit (5)
oli sama ongelma, kun lapset olivat pieniä. Menin väkisin ulos heidän kanssaan, kyttäsin kelloa, että joko olisin viettänyt heidän kanssaan riittävästi aikaa. Väsytti, ja olisin vain halunnut mennä nukkumaan tai koomailla telkkarin ääressä. Sitten aloitin liikuntaharrastuksen. Samalla vähän vahingossakin ruokailutottumukset muuttuivat vähän vahingossakin aika radikaalisti parempaan suuntaan. Kun kunto kasvoi, jaksoinkin niitä lapsiakin ihan eri tavalla. Olin vähän ihmeissäni, kun olin ajatellut, että ehkä en vain ole lapsi-ihminen. Minun neuvoni olisi siis, että huolehdi itsestäsi, sitten jaksat antaa itsestäsi vähän muillekin. Ja valitettavasti se itsestä huolehtiminen ei ole sitä, että nukkuu sohvalla, vaan vähän pitää nähdä vaivaa. Aluksi se on hankalaa, mutta ainakin omalla kohdalla kävi niin, että jonkin ajan kuluttua muutaman päivän liikuntatauon jälkeen oli ihan hirmuinen hinku päästä lenkille.
Meillä ainakin oli tuollaista tuossa iässä, kun olin juuri aloittanut työt hoitovapaan jälkeen. Ainakin toinen päivä oltiin vain sisällä ja yökkäri päällä.
Uida, saunoa ja kaikkea muuta selasita ehtii sittenkin, kun lapsi ei ole enää niin pieni. Jos jaksatte mennä ulos ja kaupaan, niin se riittää tässä vaiheessa.
Masentuneelta tai ainakin stressaantuneelta.
Mulla on lähinnä vaan pientä unenpuutetta, johon auttaa aamukahvi, kunnon c-vitamiiniannos ja muut vitamiinilisät. Kun mennään kahden lapsen kanssa ulkoilemaan, on olo yleensä jo parempi. Mutta niinä päivinä, kun on oikeasti väsynyt, ei auta oikein mikään. Silloin vaan raahustaa päivän läpi ja koittaa olla ihan siedettävä äiti.
Tsemppiä, koita jaksaa!
Ei ole omasta ajasta tietoakaan :(
Teen opesijaisuuksia ja opiskelen. En pysty olemaan ihmettelemättä miten jotkut jaksavat. Itse en ole sellainen :(
ap
Voitko tehdä la jotain ensin itseksesi, käydä vaikka aamulla jumpassa tai lenkillä. Oman ajan jälkeen ehkä jaksat paremmin puuhata lapsen kanssa