Millainen on tuntemasi kyyninen ihminen? ov

Tuntemassani kyynikossa yhdistyy ikuinen pahantuulisuus, valittaminen ja toisten haukkuminen kivaksi paketiksi. Mikään ei kelpaa.

Ja silti kaikki on päin sitä itseään, päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.



Asuu omistusasunnossa, jonka on ilmaiseksi saanut, mutta voi että, kun ei jää rahaa koskaan mihinkään, vaikka palkka on paljon parempi kuin muilla samoissa työtehtävissä.



Jos jotain kivaa saadaan aikaiseksi porukalla, niin ei se ole koskaan sitä kivaa mitä hän olisi halunnut ja muutenkin kaikki kaverien ja sukulaisten yhteydenotot harmittaa, kun ei ole otettu oikealla tavalla yhteyttä, oikeaan aikaan, saati oikean henkilön ottamana.



Kaikki uutiset ovat ikäviä - niin positiiviset kuin negatiivisetkin.



Säätyypit ovat: Liian kylmä, liian kuuma, liian sateista, liian kuivaa, liian aurinkoista, liian lumista, liian pilvistä ... jne.



Ainoa missä ollaan hyviä on itsesääli.

ja heti perään koin äitini sairastumisen ja kuoleman, sekä rakkaan isovanhempani kuoleman myös.

Liikaa pettymyksiä, liikaa yksinäisyyttä ja liikaa väsymystä.



Ja miten se ilmenee? Parhaimipina päivinä olen ironinen ja kyyninen. Pahimipina päivinä täysin erakoitunut syvässä masennuksessa tai syvässä ahdistuksessa.

vaikka olenkin peruspositiivinen. Elämä on tehnyt kyyniseksi, jotkut sateet tai paisteet eivät paljon jaksa kiinnostaa, minkäs niille voi.



Enemmän olen kyyninen materian suhteen jota ihmiset velaksi keräävät, komeita omakotitaloja ja muutama auto ja yt:t kolkuttavat ovella, mutta ulospäin pitää näyttää että lujaa menee tai joku vouhkaa jostain mullistavasta keksinnöstä, tänään juuri katselin jonkun kahvikoneen mainosta ja ajattelin että kauankohan tuollaisia kahvikapseleita tehdään ja taas on nurkassa turhake. Tai muuttajat ohjelmassa pariskunta muuttaa 100neliöön maalle 50neliöstä lähiössä ekologisemman elämän pariin maalaisromatiikkaan ilmeisesti kyseessä oli egologinen muutto.



Tuollaista on siis minun kyynisyyteni.

Isäni: huomaa, ettei hän juurikaan ole kiinnostunut enää mistään uudesta, vaikka esittää olevansa fiksu ja avoin. Moneen asiaan on siis joku olemassa jokin ratkaisu, jonka sisältö on yleensä se, että maailma on jotenkin synkkä paikka. Tai vastaukset on muuten vaan valmiina, ei niitä kannata edes tutkiskella.



Uteliaisuutta ei enää ole, se on jotenkin tapettu. Tämä on itselleni kyynisyyden merkki.



Itse taas huomaan, että en oikein helposti usko romanttiseen rakkauteen. Ei se täysin ole minusta tapettu se usko, mutta vakuuttelut pitää olla todella taitavat ja hyvät, että lämpiän.

Ja epailee aina etta on jokin paha ja ahne salaliitto hyvienkin asioiden takana.



Han pitaa itsestaanselvana etta kaikki toimivat vaan omaa etuaan tavoitellen, jos joku esim. on ystavallinen, kyynikko ajattelee etta "mitahan se tahtoo" eli ei voi olla ystavallinen vain sen takia etta se on mukavaa, tai etta pitaa toisesta.



Opittu ajattelutapa, josta voi oppia pois.

kyynisyys on alykkyyden merkki. Kun ei oikein uskota mihinkaan, ollaan sitten viksumpia kuin ne jotka suhtautuvat toiveikkaasti ja luottavaisesti ihmisiin ja tulevaisuuteen.

kyynisyys on alykkyyden merkki. Kun ei oikein uskota mihinkaan, ollaan sitten viksumpia kuin ne jotka suhtautuvat toiveikkaasti ja luottavaisesti ihmisiin ja tulevaisuuteen.

Eikä se tosiaan tarkoita älykkyyttä, olen vaan saanut siipeeni niin monta kertaa että musta on tullut, ni -kyyninen.



Saatan vaikka sanoa, jos joku hihkuu että menee naimisiin ja rakkaus on ikuista,

että taatusti onkin, kohde vaan tuppaa vaihtumaan.