Sinä jolla ahdistuneisuutta ja/tai paniikkihäiriö, onko tässä oireittesi selitys?

Kokeile rentoutusharjoituksia esim meditaatiota

Mulla oli äärimmäisen hyvä ja rakastava lapsuudenkoti.



Paniikkihäiriö iski minuun käsittääkseni pitkällisen koulukiusaamisen seurauksena. Se alkoi 15-vuotiaana ja loppui itsestään noin 25-vuotiaana.

pidä minunkaan kohdalla paikkaansa.



Monen asian summa.

Mulla oli äärimmäisen rakastavat vanhemmat ja on eddelleen. tiukkoja kurin puolesta joo, mut rakkautta riitti.



monen asian summa tuo ennemmin on ollu. pohjautuu todennäköisesti epävakaaseen persoonallisuuteeni enemmän ku lapsuuden oloihin. ainakin epäilisin näin.

Eivät minun vanhempani olleet täydellisiä, mutta tuskin kenenkään muunkaan.



Totta kai suoranainen kaltoinkohtelu ja vakava lapsen nöyryytys ym. aiheuttavat kaikenlaisia psyyken ongelmia myöhemmin. Tyrannisoivan hirviövanhemman lapsista voi kasvaa monenlaisia ongelmakimppuja, persoonallisuushäiriöisistä paniikkihäiriöisiin ja mistä tahansa ongelmista kärsiviin. Sen puoleen on mielestäni hieman leimaavaa, että tuossa on tutkittu vain paniikkihäiriötä, ikään kuin se olisi joku tyypillinen seuraus lapsen laiminlyönnistä.

Äitini oli vakavasti masentunut varhaislapsuuteni ja vanhempieni liitto oli syvässä kriisissä. Äitini kertoi myöhemmin arkinneensa usein itsemurhaa.



Muistan varhaislapsuudestani vähän, mutta muistan sen, miten yritin kuumeisesti käyttäytyä aina sovittelijana, olin varpaillani koko ajan, ettei riita räjähdä, ettei äidistä "tule taas surullinen" jne.



Ahdistuneisuushäiriö, tosin nykyisin pysyy aisoissa ilman lääkkeitäkin. Saan kyllä pienimmästäkin syystä yhä edelleen itseni vakuuttuneeksi, että kaikki romahtaa...

Äitini oli vakavasti masentunut varhaislapsuuteni ja vanhempieni liitto oli syvässä kriisissä. Äitini kertoi myöhemmin arkinneensa usein itsemurhaa.

Muistan varhaislapsuudestani vähän, mutta muistan sen, miten yritin kuumeisesti käyttäytyä aina sovittelijana, olin varpaillani koko ajan, ettei riita räjähdä, ettei äidistä "tule taas surullinen" jne.

Ahdistuneisuushäiriö, tosin nykyisin pysyy aisoissa ilman lääkkeitäkin. Saan kyllä pienimmästäkin syystä yhä edelleen itseni vakuuttuneeksi, että kaikki romahtaa...

minusta pidettiin kuitenkin hyvin huolta ja koin olleeni hyvinkin rakastettu.

Lapsuuteni oli hyvin turvaton monessa mielessä, ainoastaan aineellista "hyvää" oli tarpeeksi.

Minua ei ole kaltoinkohdeltu, vaan pidetty hyvää huolta. Tunneilmaisun kanssa meillä oli kuitenkin pidättyväistä. Yksi syy ahdistuneisuuteni on ollut se, että olen yrittänyt tukahduttaa vaikeita tunteita. Myös perinnöllistä alttiutta on.

lapsuus oli mulla siihen asti ihan onnellinen.

mulla oli lähinnä tunteellista heitteillejättöä lapsena ja nuorena. käytännössä olin aina yksin oli asia mikä tahansa ja kannoin vielä koko perheen muuutkin kuin omat huolet.. siitä kai seuras ikuinen ahdistus ja masennus.

Äitini ei ollut tarpeeksi läsnä. Isä oli, mutta toisaalta rankaisi ruumiillisesti.



Muistan joskus heränneeni päiväunilta ihan paniikissa joskus 5-vuotiaana, eikä vanhempia ollut missään, myös myöhemmin noin 8-vuotiaana heräsin yöllä, eikä kumpikaan vanhemmista ollut kotona. Meidät oli 6-vuotiaan veljeni kanssa jhätetty yksin. Lähdin itkien naapuriin, jossa alakerran neljän lapsen äiti antoi meille vesivärit ja paperia, jotta saimme maalata. En muista miten tilanne päättyi.



Nuorena ja aikuisena olen kärsinyt masennuksesta, arvottomuuden tunteesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, pelkään varsinkin auktoriteetteja jostakin syystä. Esim. esimiehen puhuttelu tai pääsykokeet koen erityisen haastavina suhteessa muihin. Saatan lähes hyperventiloida, kun menen niin paniikkiin.

Paskat vanhemmat, lähinnä isä ja äitipuoli mulla. Toinen käytti fyysistä ja toinen henkistä väkivaltaa.



Nyt käyn terapiassa lapsuuteni takia, mulla mm. fobia, psykoottinen masennus, bulimia.. Tutkitaan myös jonkin asteista jakautunutta persoonallisuutta.



Kiitti vaan uusioperheelleni.