Koulunvaihdosta asiaa, koululaisten vanhemmat hoi!
Meillä on lapsemme kanssa sellainen tilanne, että hän on luokalla, jossa on koko ajan aivan täysi härdelli päällä. Tilanne ei ole vuosien mittaan rauhoittunut, vaikka koulussa on tehty asian eteen kaikenlaista.
Oma lapsemme on hyvä oppimaan ja nopea tekemään tehtävänsä. Hän on aika hiljainen ja kärsii metelistä ja jatkuvasta hälinästä luokassa. Koulusta on kerrottu, että luokka on muutenkin ikäluokkaansa jäljessä ja ns. hyville oppilaille ei ole resursseja järjestää mitään extratehtävää, kun muu luokka vaatii niin paljon aikaa ja energiaa.
Mitä te tekisitte tilanteessamme? Vaihtaisitteko lapsemme toiseen kouluun, koska se on mahdollista? Sen sijaan toista rinnakkaisluokkaa ei ko. koulusta löydy.
Tämä koulu on ihan lähellä kotiamme ja nyt aloittaa seuraava lapsemme siellä myös koulutien. Olisi kiva, jos uudella koululaisella olisi jo turvallinen sisarus koulussa, mutta onko väärin pitää lapsi tuollaisella sirkusluokalla? Jos olisi suhteellisen varmaa, että luokka vielä saadaan rauhoittumaan, niin sitten emme miettisikään vaihtoa, mutta kun näin ei näytä käyvän ja vuodet vierii. Kyse siis ala-asteesta.
Kertokaa kokemuksianne vastaavista tilanteista!
Kommentit (4)
Varoitteli ottamaan tarkasti selvää tulevasta koulusta ja luokasta, jos vaihtoon päädymme.
Meillä " härdelli" loppui opettajan vaihtumisen myötä: toisella vain oli ote joka tehosi. Omalle kohdallemme vaihtoajatus jäi silti elämään jokseenkin päinvastaisesta syystä kuin teillä: meidän lapsemme on härdellin aiheuttajia, arka ja ujo, mutta ärsytettynä helposti hikeentyvä ja helposti yllytettävä lapsi, joka ei näytä pärjäävän isoissa ryhmissä lainkaan. Samaan aikaan hänen oppimiskapasiteettinsa näyttää olevan luokkatovereitaan edellä.
Itse kuitenkin kaihdan koulun vaihtamista ensinnäkin siksi että tälle lapselle kaikki muutokset ovat pahasta ja toisenakin siksi, että lähikoulussa on edes joitain mahdollisuuksia pitää yllä kaverisuhteita lähiseudun lapsiin. Jos koulua käydään kauempana, ei lasten ole enää helppo jos lainkaan mahdollista käydä iltapäivisin ja vapaa-ajalla toisillaan leikkimässä. Tämä jälkimmäinen syy pätee teihinkin.
Oppimisasioissa olen vain ollut itse tarjolla selittämään ja tekemään lisätehtäviä ja hakemaan kirjastosta materiaalia. Koulu opettaa keskiarvon ja vähimmäismäärän, oma harrastuneisuus ON itsestä kiinni yhtä hyvin matematiikassa kuin pianonsoitossakin.
Lisäksi tämä yksi lapsi otti syksyllä lapseni ja hänen ystävänsä erityiseksi silmätikukseen. Pitkään kehotin lasta " ymmärtämään" , mutta kun hiljaisemmilta lapsilta vietiin ainoa paikka jossa oli mahdollisuus olla rauhassa, alkoi ymmärrys loppua.
Otin yhteyttä toisen lapsen äitiin ja yhdessä aloimme kysellä mitä asialle mahtoi tehdä. Vanhempainyhdistyksen tuella saimme tilannetta muutettua siten, että luokka jaettiin hankalimmissa aineissa taso-ryhmiin ja lisäksi luokkaan saatiin yksi osa-aikainen avustaja. Itselläni ei koulun tai luokankaan vaihtaminen käynyt edes mielessä, ellei sitten sitä lasketa, että mietin josko näille häiriköille olisi tehnyt luokanvaihto hyvää.
Kannattaa valittaa ja valittaa ja valittaa vielä lisää. Koulun vaihtaminenkaan ei ole lapselle helppo toimenpide, etenkään jos hänellä on muodostunut tiivis ystäväpiiri tämänhetkisessä koulussa. Jos näyttää, ettei valituksilla ole mitään tehoa, harkitsisin kuitenkin sitäkin, varsinkin jos lapsi itse hyväksyisi sellaisen tilanteen.