Parisuhde; yhdessäolo & seksi
En tiedä miten aloittaisin tämän kirjeen. Olemme olleet yhdessä noin kuusi vuotta ja meillä ei ole lapsia. Alusta lähtien parisuhde on perustunut kiireeseen ja koko elämä on ollut juoksemista. On ollut paljon riitoja, mutta vastapainoksi myös hellyyttä ja hyviä aikoja. Seksi oli alussa tai ainakin viime vuoteen asti tyydyttävää ja sitä oli riittävästi, mutta nyt sänkyyn on ilmestynyt tylsistymisen peikko sen lisäksi, ettemme vietä aikaa juurikaan yhdessä. Itselläni olisi motivaatiota ja aikaa olla yhdessä ja tehdä asioita, mutta puolisollani on niin hurjasti erilaisia menoja, töitä ja harrastuksia, että yhteinen aikamme rajoittuu lähinnä tuntiin, puoleentuntiin ilta-aikaan.
Seksi on muuttunut rutiiniksi vaikka itse olen hyvin avarakatseinen ja olen tuonut esille leikkejä ja fantasioita mitä voisi kokeilla, mutta lähes aina keskustelut päätyvät riitelyyn. Minusta on alkanut tuntua vahvasti että olisi aika päästää irti ja alkaa järjestämään itselle aikaa ihan muissa ympyröissä. Suhde on muuten hyvä, mutta seksi on muuttunut huonoksi ja yhteistä aikaa ei ole.
Itse olen valmis perumaan omia menojani yhteisen ajan saavuttamiseksi, mutta puolisolleni kaverit, harrastuksen jne. ovat nähtävästi tärkeämpiä asioita.
Jotenkin vaikea uskoa, että parisuhde voisi muuttua paremmaksi enää kuuden vuoden jälkeen. Seksiasioissa olemme erilaisia ja nähtävästi myös yhdessäoloa koskevissa asioissa.
Harmittaa todella paljon, jos täma suhde menee karille. En tiedä mitä enää tekisin. Olen jopa miettinyt tekeväni puolisoni tavalla tai toisella mustasukkaiseksi, mutta sekin todennäköisesti vain pahentaisi tilannetta. Alun perin meidän piti lähteä lomamatkalle kahdestaan, mutta siitäkään ei tullut mitään ilman puolisoni työkaveria ja hänen perhettään.
Muilla kokemuksia vastaavasti tilanteesta?
- Väsynyt -