Miksi rasistit ovat tyhmiä?
Vastaus: Tyhmät ihmiset näkevät täysin toisistaan riippumattomien asioiden tai tapahtumien välillä yhteyksiä.
Esimerkki: Musta mies osti pullon kossua. Tyhmän rasistin mielestä kaikki mustat ostavat aina pullon kossua.
Tämä AV-palsta on täynnä edellä kerrotun mukaisia kummallisia päätelmiä ja ennakkoluuloja.
Kommentit (6)
Kiva nähdä palstapersukin hereillä tähän aikaan illasta!
jonka täytyy rakentaa maailmankuvaansa mustavalkoisten asetelmien mukaan.
Monikaan kovan luokan rasisti ei oikeastaan edes tunne ulkomaalaisia. Jos käsitys muodostuu assalla notkuvien ukkojen mukaan, on sama kuin muodostaisi suomalaisista kuvan kadulla hengailevien pultsareiden mukaan.
Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää, myös ulkomaalaistaustaisissa on täysiä ääliöitä.
On olemassa rakenteellisia ongelmia, kulttuurin ja ihmisten aiheuttamia ongelmia, mutte ei niitä kaikkia parane mennä yleistämään.
Joitakin tiettyjä ihmisryhmiä vihaamalla ja alistamalla ei oma olo välttämättä ollenkaan parane.
Valtaväestöön kuuluvalla ihmisellä kun on omat ansiot vähäiset, hän usein oma-arvontuntonsa takia toivoo itsensä nähtävän ryhmän osana. Kantasuomalaiset luuserit tuntevat ylpeyttä ihonväristään, suomalaisuudesta tai vaikkapa kotipaikkakunnastaan, asioista joihin heillä itsellään ei ole osaa eikä arpaa.
Kaikki rasistit eivät tietenkään ole tyhmiä, mutta kyllähän tyhmät on rankasti yliedustettuina.
että tietoa kyllä olisi (esimerkiksi islamista läytyy tätänykyä ihan kelvollista tietoa lukion historiankirjoista), mutta omista ennakkoluuloista on pidettävä kynsin hampain kiinni.
Rasismi pohjaa yleistämiseen. Tietyn väriset, tietystä kulttuurista tulevat tai tiettyä kieltä tai murretta puhuvat ihmiset ovat blablabla.
JOKAINEN järjellä ajatteleva tietää, että kaikki ihmiset ovat yksilöitä, eikä siitä mitä yksi jonkun ryhmän jäsen on voi päätellä sitä, mitä joku toinen on. Kaikki ovat erilaisia.
Rasistti niputtaa kaikki yhteen > rasisti ei näe eroa yksilöiden välillä > rasisti on, anteeksi vaan, tyhmä.