Mistä olet saanut motivaation laihduttaa?

Mua alkoi vituttamaan kun aina housun kauluksesta tursotti läskimakkara, naama näytti turvonneelta, reidet näytti paksuilta ja selkämakkaroita olisi voinut peittää vain yli suurella paidalla. Olen lyhyt ja painoni ennen raskauksia oli 42 kg (mikä on mulle ihan normaalipaino pituuteen 150 cm nähden), raskauksin jälkeen paino asettui 58 kg ja nyt painan sen 48 kg. En edes haaveile tuosta 42 kg vaan olen tyytyväinen nykyiseen.



Mutta helppoa laihduttaminen ei ollut. Ylipaino ei kuitenkaan ollut merkittävä ja sitä lähti tosi hitaasti elämäntapamuutoksien myötä. Mutta poissa se on pysynyt. Kokoajan täytyy kuitenkin olla valppaana. Sen saisi tosi helposti tonne 54kg ja siellä se varmaan pysyisi tasaisesti, mutta mä en halua painaa niin paljoa. silloin näyttäisin mielestäni läskille.

niin hirvittävän vaikealta lähteä edes aloittamaan. Olen aina ollut normaalipainoinen, mutta nyt on tullut järkyttävän paljon liikakiloja. En pidä itsestäni, mutta silti en saa tehtyä asialle mitään. :(

Pitkään mulla paino pysyi samassa, ja olin tyytyväinen vaikka muutama liikakilo olikin. No nyt on kevään aikana tullut parisen kiloa painoa lisää ja se on alkanut ahdistamaan. Välillä innostun liikkumaan ja arkisin pystyn pitämään ruokavalionkin kohtuudessa, mutta sitten tulee viikonloppu ja huomaan popsivani shipiä tms. joita mies ostaa aina viikonlopuiksi. Ja päivittäinen liikuminenkin aina sitten jää, kun ei jaksa lasten nukkumaanmenon jälkeen liikkua. Olen ennen ollut hyvinkin kurinalainen liikkuja ja syöjä, nyt vaan en tahdo saada sitä puhtia itselleni. Tuo höllyvä maha vaan ahdistaa päivä päivältä enemmän.

Minusta otetun valokuvan: naama oli kuin taikinapallo, olin puolet leveämpi kuin kaverini, jonka kanssa on ennen oltu saman kokoisia ja näytin rumalta. En tunnistanut itseäni kuvasta ja hävetti. Eniten ihmetytti miten olen onnistunut valehtelemaan itselleni painon nousun ja sulkemaan silmäni peilin edessä. Olin ostellut viimeisen vuoden aikana lähinnä trikoo vaatteita, joten s tai m koko oli ihan ok, koska ne tietenkin venyvät.



Tein itselleni koneelle motivaatiokansion koneelle kauniista hoikista ihmisistä, joilta halusin näyttää. Bikinikuvia, kuvia naisista näteissä, lyhyissä mekoissa jne. Aloitin vapun jälkeen laihiksen.



Karsin alkoholin pois ihan kokonaan, samoin irtokarkit ja pullan, jotka oli mun heikkous. Noudatin lähinnä seuraavanlaista ruokavaliota:

Aamulla kahvi ja kaurapuuro mehukeitolla



Välipalaksi aamupäivällä kasviksia, kuten miniluumutomaatteja, porkkanaa jne



Lounaaksi keitto ja kaksi näkkäriä



Välipalaksi kasviksia tai hedelmä



Päivälliseksi kotiruokaa perheen kanssa ja punnitsin ruoan aina: max 300g koko annos. Puolet esim pastaa ja puolet kastiketta. Järkeilin ettei kalorimäärä mene suureksi.



Iltapalaksi, jos nälkä jogurtti tai puuro.





Erittäin yksi kertaista. Olen 168cm pitkä ja paino ennen laihista oli 74kg, laihiksen lopettelin syyskuussa, jolloin paino oli 60kg.

Olin yrittänyt laihduttaa kahdesta raskaudesta jääneitä 35 liikakiloa jo ainakin 6 vuotta, mutta lopputulos oli pelkkää surkeaa jojoilua: laihduin jokusen kilon, sitten sorruin taas mässyttämään ja lihoin ne takaisin. Olin vähän väliä dieetillä jotka kuitenkin säännöllisesti loppuivat surkeasti sortumiseen.



Jossain vaiheessa minua alkoi tosissaan ahdistaa se ongelma, että miten voi olla, etten pysty kontrolloimaan itseäni. Että mikä on minussa se ilmiö, että sisälläni on kuin 2 eri ihmistä: kurinalainen tyyppi joka haluaa olla hoikka ja jopa ehkä vähän liian tiukasti olla askeettinen, ja toisaalta mukavuudenhaluinen tyyppi joka sanoo "antaa mennä vaan, syö ja juo nyt, huomenna voit olla kuollut". Aloin ihmetellä, kumpi minä noista tyypeistä oikeasti olen - vai olenko kumpikaan.



Lopputulos oli että päädyin siihen etten ole kumpikaan, vaan olen tietoisuus joka havainnoi noita. Ajattelen nyt että nuo "persoonat" ovat minuun menneisyydestä ehdollistuneita ajattelumalleja, esim. tiukkiksessa on paljon sisäistettyä äitini ääntä ja hedonistissa taas omaa teinikapinaani ylitiukkaa äitiä vastaan. Päässäni tuppaavat taistelemaan äiti ja teiniminä, mutta nykyisin en onneksi anna kummankaan enää holtittomasti hallita minua vaan itse tarkkailen ajattelumailmaani ja valitsen tietoisesti mitä impulsseja haluan noudattaa.

n. 15-20 kg ylimääräistä. Saa hakea ken haluaa. En jaksaisi enää niitä kantaa... :(

ja muutoksen täytyy lähteä sinusta.

Tärkein ohje on "pidä turpasi kiinni". Oikeasti et syö sitä karkki-herkku-kebab-pizza-linjaa kun päätät että kumpi teistä on vahvempi SINÄ vai se ressukkaläski joka himoitsee possunlailla sitä suklaapatukkaa. Päätä olla tiukempi. Itse hoin herkuntuskassa mielessäni: "oletko tosiaan noin raukka, etten kestä olla karkitta?!". OIkeasti kun noin ajattelin alkoi itsekuria löytyä ja kilot karista.

n. 15-20 kg ylimääräistä. Saa hakea ken haluaa. En jaksaisi enää niitä kantaa... :(

oli vaa'an lukemat.. jotka näyttivät lähenevän sitä mitä olen ennen painanut kun olen ollut viimeisilläni raskaana! Ylipainoa siis n. 20kg.

Lisäksi alkuherättelynä olivat toimineet valokuvat.. HYI että inhosin itsestäni viimeisn vuoden aikana otettuja kuvia... koin olevani ihan sopusuhtainen, mutta kuvat kertoivat vararnkaista vyötärön ympärillä, tai siis siinä missä oli ennen ollut vyötärö sekä kaksois- ja kolmoisleuoista.



Nyt on painonpudotusurakka puolessa välissä, ekaa kertaa 2 vuoteen (välissä yksi raskaus) vaaka näyttää alle 80 kilon lukemia :) Jouluun mennessä pitäisi olla loput 10 kiloa pois!

tuli kun katselin valokuvia. Näytin niissä pystyyn nostetulta tiineeltä emakolta. Aloitin saman tien laihdutuksen.

tuli kun katselin valokuvia. Näytin niissä pystyyn nostetulta tiineeltä emakolta. Aloitin saman tien laihdutuksen.

:D Pystyyn nostettu tiine emakko! Siltä juuri minäkin näytän nyt. Tarttis vissiin tehdä jotain.

tsemppauksesta kaikille, melkein tuli tippa silmään. Muut asiat elämässä on ok, mutta tää paino ahdistaa. Tai enemmänkin ahdistaa se, etten saa tehtyä asialle mitään! Mutustan vaan koko ajan jotain. Jos en syö niin sitten juon (siideriä tmv). Olen aiemmin ollut kynsien pureskelija, varmaankin täytyy vaan koko ajan olla jotain suussa.. eli ei ole nälän tunteesta kyse. Harvoin minä nälkääni syön.

Haluan ollakin vahvempi kuin se ressukka joka minussa elää!! Mutkun.. Aina on jotain mukasyitä. Pitää juhlistaa jotain tai masentaa jne jne. Syitähän löytyy. Ja aiemmin olen kuitenkin ollut tosi tarkka siitä, että syön terveellisesti ja harrastan liikuntaa. Nyt selkää ja jalkoja kolottaa kun lenkkeilee, silloin kun lenkkeilee.

Itse olen sulkenut silmäni tältä lihomiselta.. olen vaan ajatellut, että no kyllä mä sitten kohta laihdutan. Yhtäkkiä kiloja onkin sitten niin paljon, että urakka tuntuu tuskalliselta! Kyllähän minä tiedän miten niistä eroon pääsee, fiksulla syömisellä ja liikunnalla.. huokaus. Mutkun ei saa aikaseks! Välillä olen jopa toivonut, että mies sanoisi tosi rumasti niin saisin siitä ehkä sysäyksen.. mutta ei.

ja muutoksen täytyy lähteä sinusta.

Tärkein ohje on "pidä turpasi kiinni". Oikeasti et syö sitä karkki-herkku-kebab-pizza-linjaa kun päätät että kumpi teistä on vahvempi SINÄ vai se ressukkaläski joka himoitsee possunlailla sitä suklaapatukkaa. Päätä olla tiukempi. Itse hoin herkuntuskassa mielessäni: "oletko tosiaan noin raukka, etten kestä olla karkitta?!". OIkeasti kun noin ajattelin alkoi itsekuria löytyä ja kilot karista.

n. 15-20 kg ylimääräistä. Saa hakea ken haluaa. En jaksaisi enää niitä kantaa... :(