Muistutus koirien punkkiaineista.
Nyt kun on mediassa ollut puhetta punkin karkotukseen käytettyjen valeluliosten aiheuttamista neurologisista vaivoista, pitää ehkä muistuttaa koiraihmisiä aineiden oikeasta käyttätavata.
Aineet levittyy koiran ihon rasvakerrokseen, joten koira ei saa olla vastapesty silloin kun punkkiaineet laitetaan iholle. Olisi hyvä, että edellisesta shampoopesusta on kulunut reilusti aikaa. Jos koiran iholla ei ole normaalia rasvakerrosta, imeytyy aineet ihon läpi koiran elimistöön ja aiheuttaa hermosto-oireita.
Kommentit (6)
joka tapauksessa, ehkä vähän pienempi määrä mutta kuitenkin. Minä en ymmärrä koko punkintorjunta-aineiden käyttöä koirilla kun koiralla todennäköisyys saada punkista mitään sairautta on erittäin pieni. Mun 3 koiraa kulkevat ilman punkintorjuntapantoja, punkkejä nypin niistä irti lähes päivittäin ja oikein terveenä ovat elelleet, vanhin jo 12 vuotta.
ei saa laittaa koiralle heti pesun jälkeen, ihon pitää olla rasvainen että aine leviää oikeaoppisesti. Näin on sanonut asiaan perehtynyt eläinlääkäri. Itse en pese koiraa ollenkaan koko kesän aikana, vaan vasta syksyllä kun punkkiaineita ei enää tarvita.
koiran voi pestä pari päivää ennen tai kaksi viikkoa aineen laittamisen jälkeen. Villakoiralla tämä onkin välttämättömyys, turkkihan huopaantuu, jos ei sitä koko kesänä pese.
joka tapauksessa, ehkä vähän pienempi määrä mutta kuitenkin. Minä en ymmärrä koko punkintorjunta-aineiden käyttöä koirilla kun koiralla todennäköisyys saada punkista mitään sairautta on erittäin pieni. Mun 3 koiraa kulkevat ilman punkintorjuntapantoja, punkkejä nypin niistä irti lähes päivittäin ja oikein terveenä ovat elelleet, vanhin jo 12 vuotta.
tajuatko että ne koirat kantaa punkkeja sisään ja tarttuttavat ne punkit ihmisiin,en todellakaan halua itseäni tai perheenjäseniä pyörätuoliin istumaan.
siinä tarvitsee olla ne pari päivää välissä, että iho ehtii rasvoittua pesun jälkeen. Mielellään viikko. Eli ei missään nimessä saa laittaa heti pesun jälkeen.
villakoiralle, joka pestään viikon/kahden välein?
Ei noissa ohjeissa kyllä mitään sellaista lue, ainoastaan, että pitää olla kaksi viikkoa seuraavaan pesuun, joten olen laittanut aineen heti pesun jälkeen.