Kuinka vanhat ovat vanhimmat omistamasi rintaliivit?
Kommentit (15)
yli 20 vuotta vanhoja. Pitäisi hävittää ne vaikka ovatkin lähes uuden veroiset. Eivät ole mun kokoa.
yli 20 vuotta vanhoja. Pitäisi hävittää ne vaikka ovatkin lähes uuden veroiset. Eivät ole mun kokoa.
Ostan säännöllisesti uusia rintsikoita (tänä kesänä olen ostanut viidet ja heittänyt vanhoja pois). Kokoni on helppo, joten halvallakin saa kivoja rintaliivejä. Nuo yhdet yläasteella ostetu säilyvät kuitenkin kaapissa. Käytän niitä yleensä pari kertaa kesässä. Ovat tosi matalat olkaimettomat liivit joita käytän erittäin harvoin vain tietynlaisten vaatteiden kanssa kotipihassa.
Muistan vielä kuinka jännitti ostaa tuollaiset vähän "erilaiset" liivit Anttilasta.
kuuluvat morsiusasuuni. Säilytän ne ikuisesti.
siis 24 vuotta. Lihoin tässä välillä ja liivit olivat varastossa. Niitä oli siis tusinan verran, osasta oli lycra hapertunut varastoinnin aikana, mutta jotkut olivat aivan uudenveroisia. Samalta ajalta on myös alushousuja ja uimapukuja, jotka ovat nyt sopivia, jopa vähän isoja.
mutta en ole raaskinut heittää pois muutamia ennen lapsia hankkimiani pienempiä liivejä 2000-luvun alusta. Ovat ullakolla...
Aktiivikäytössä olevista vanhimmat ovat varmaan suunnilleen 6-vuotiaita.
Omistan kymmeniä rintsikoita.
Silloin olin vielä muutaman kymmentä kiloa pienempi, joten ne eivät ole mahtuneet moneen vuoteen. Tokihan se toivo laihtumisesta elää, enkä siksi ole heittänyt niitä pois/vieny kirpparille/konttiin jne. Eivät ne siis ole käytössä olleet näin kauaa :)
Kolme vuotta vanhat urheiluliivit, joita käytän enää vain pyöräillessä.
varmaan jotain 13 vuotta vanhat...
ostin imetysajaksi urheiluliiveiksi sellaiset kaarituettomat toppimaiset liivit. Ne on edelleen olemassa, mutta en kylläkään käytä niitä. Aika piukat ovat, vaikeat pukea, ja rumat. En raaski heittää poiskaan, jos vaikka imettämään vielä pääsisi joskus.

mutta kun ne ei kestä niin kauaa. Ehkä ostan huonoja, mutta kaarituet menee poikki, tai tunkee saumoista läpi, tai sitten kaikki hihnat ja muut mahdolliset osat liiveissä venyy ja vanuu niin ettei niitä enää lopulta voi pitää. Siksi täytyy usein ostaa uusia.

änkee ulos niin liivit on väärää kokoa.
Minulla vanhimmat ovat varmaan max2vuotta. olen laihtunut silloin joten laitoin vaatekaapin uusiksi alusvaateosastoa myöten.
Mulla vanhimmat "omistamami" liivit ehkä 8 vuotta. Omaisuus mulla kyllä tarkoittaa jotain ihan muuta kuin käyttötavararaa eli liivejä, taloja, autoja, telkkareita jne.
liivini taitavat olla jotain 11v vanhat, ja olen tainnut käyttää niitä kerran.
jotka ostin kun lopetin imetyksen. Alkavat olla jo aika huonot, venyneet ja loysat.