Mikä olisi helppohoitoinen lemmikki?
Meillä on 9vee kehitysvammainen erittäin eläinrakas lapsi. Olemme miettineet mikä olisi sellainen helppohoitoinen lemmikki, että lapsi voisi saada onnistumisen kokemuksia myös itse sitä hoitamalla ja hellimällä.
Lapsi on suhteellisen lievästi vammainen eli liikkuu itse, puhuu, ymmärtää ohjeita jne.
Meillä on kokemusta vain kissasta (meillä oli sellainen vuosia sitten, ennen lapsen syntymää), mutta kissoille lapsi on allerginen, joten se ei käy päinsä. Lapsuudenkodissani oli myös akvaario ja sellaista en halua. Olisi kiva että eläintä voisi pitää sylissä ja silittää jne.
Me myös matkustelemme paljon (parin-kolmen päivän reissuja) joten onko mitään sellaista eläintä, mikä pärjäisi muutaman päivän sille varatuilla ruuilla? Jokin terraarioeläin kenties?
Kommentit (6)
Kiitos vastauksesta.
Vastuuhan on tietysti meillä aikuisilla ja vielä enemmän kun kyseessä on kehitysvammainen lapsi.
Lapsi haluaisi tulla isona eläintenhoitajaksi, joten olisi ihana antaa hänelle pieni pala unelmaa :)
Lapsellamme on myös jokin erikoinen kyky kommunikoida lähes kaikkien eläinten kanssa. Tuntuu että eläimet joita lapsi kohtaa, oikein nauttivat myös hänen läheisyydestään. Hän halaa ja juttelee niille aivan erityisellä tavalla. Todella hellyyttävä seurata sitä :)
Tätä ovat monet ystävämmekin hämmästelleet kun heidän lemmikkinsä seuraavat meidän lapsen perässä eri tavalla kuin muiden lasten, joita heillä kylässä käy.
piti sanoa, että tyttö itse tuntuu tykkäävän eniten koirista, mutta koiran kanssa matkaaminen voi olla hieman haasteellista, sillä osa sukulaisista on allergisia eikä heille siten voi koiraa ottaa mukaan ja osa ei vain yksinkertaisesti halua koiraa kotiinsa, vaikka eivät sitä ole ääneen sanoneetkaan. Tunnen heidät kuitenkin sen verran hyvin :)
Ja niin usein kuin me reissaamme, on todella vaikea saada hoitajaa. Satunnaisesti varmasti saisimmekin järjestymään.
kuinka paljon sitten reissaatte niiden sukulaisten luona jonne koiraa ei voi ottaa? Olisiko paikkakunnallanne esim. koirahotellia tai jotain naapurintyttöä joka voisi koiraa hoitaa reissujen ajan?
En kyllä keksi mitään eläintä, joka pärjäisi yksin kotona 2pvä ja siitä olisi jotain iloakin.
Entäs joku marsu tai pupu? Niitäkään ei kyllä voi jättää yksin kotiin yli päiväksi.
on ihan toista luokkaa kuin koiran tai kissan. Kirjoitit niin kauniisti tytöstäsi ja hänen haaveistaan... toivoisin kovasti, että ottaisitte kissan tai koiran, jotka todella täydellä tavalla vastaisivat hänen tunteisiinsa. Kissa tietysti sisäsiistinä olisi kätevin, mutta siihen taisi olla allergia. Miettisitte koiraa. Tosiaan koirahotelleilla ja muilla järjestelyillä asia voisi järjestyä.
Ottakaa linnut. Meidän neitokakadut ovat käsikesyjä ja kerjäävät silityksiä. Erittäin sosiaalisia otuksia. Jos olette kauemmin poissa (2-3päivää) niin olisi hyvä jos lintuja olisi enemmän kuin yksi. Haittapuolet ovat äänitaso- lintujen "visertely" on paljon äänekkäämpää kun ne ovat samassa huoneessa.
Ulkoiluttaminen tapahtuu kerran päivässä jolloin linnut päästetään vapaaksi lentelemään. Tunnin parin jälkeen ne voidaan houkutella takaisin häkkiin makupalalla taikka silityksillä.
Jos olet kiinnostunut niin minun kaksi huomionkipeää naarasneitokakadua tarvitsisivat hyvää kotia koska olen muuttamassa ulkomaille ensi vuonna (linnuilla on n. 10-15v elinaikaa vielä).
Jos asut kaukana Helsingistä niin vaihtoehtona on neitokakadukasvattajat (eläinkauppa lintujen kesyttäminen on monin verroin hankalempaa)
Pistä txtaria/soita 0451306830 niin voimme sopia koekäyntiä ja sellaista.
akaattikotilo, sitä on helppo ruokkia ja hoitaa, ja se horrostaa, jos ei saa hoitoa, joten sen voi jättää pitkäksikin aikaa yksin.
Mutta ei siitä kamalasti iloa ole.
Askel vähän mielenkiintoisempaan on esim leopardigekko, jonka ruokinta on suurin haaste, koska syö elävää ruokaa, esim matoja, joita jos ällöää, ei hoito onnistu. Mutta pärjää muutaman päivän yksin, kun terraariossa on automaattiset valot ja lämmöt. Tottuu jonkin verran käsittelyyn, ja niitä on tosi kauniita, mutta eivät ole kovin seurallisia, ja usein liikkuvat enemmän öisin, joten voivat olla tylsiä.
Lisäksi leopardigekon hoidon pitää olla aikuisen kontrollissa.