Lue keskustelun säännöt.
te joilla välit poikki äitiinne, laitatteko äitienpäiväkortin?
03.05.2012 |
Mulla on ollut välit jo 6v poikki äitiini / vanhempiini, johtuen lapsuuden väkivallasta ja luonnevikaisen isäni aiheuttamista traumoista. Äitini kun kuuli terapiastani, niin haukkui ja sätti minut hulluksi, kiisti kaiken, kielsi kaiken tapahtuneen ja vaati että pyydän kirjallisesti anteeksi isältäni. Välit katkesivat siihen, ja vanhempani ovat mustamaalanneet minua suvulle siitä asti. Eivät ole nähneet lapsianikaan koskaan (eivät ole halunneet, mahdollisuus on tarjottu).
Olen aina hampaat irvessä velvollisuudentunnosta laittanut äitienpäiväkortin kuitenkin. Äitini on aina ollut paska äiti, tunnevammainen, ei ikinä hellinyt, hoitanut tai pitänyt sylissä, ja tosiaan salli sen että vierestä katsoen antoi isän pahoinpidellä lapsiaan tuhansia kertoja sinä aikana kun kotona asuimme.
Tänä vuonna alkoi tuntumaan siltä että hittoako tässä kannan syyllisyyttä siitä että "äiti pahoittaa mielensä" jos ei saa korttia. Äitikään ei ole uhrannut ajatustakaan sille, että pahoitinko MINÄ kenties mieleni sen 19 vuoden aikana kun isä meitä kidutti ja pahoinpiteli.
Miten on, te joilla välit poikki, laitatteko kortin? Olenko velvollinen edelleen laittamaan kortin ja olemaan kiitollinen lapsi, kun onhan "äiti sentään äiti".
En tiedä, kortin laittaminen ahdistaa ja tuntuu todella pahalta, kun äitini ei ole sitä minun mielestäni mitenkään ansainnut. Ei hänkään muista ikinä mitenkään minua tai lapsiani. :(
Kommentit (16)
kyllä kai se kortin lähettäminen kertoo kuitenkin että välittää/rakastaa toista, eli ei ehkä sitten kannatakaan lähettää :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä kai se kortin lähettäminen kertoo kuitenkin että välittää/rakastaa toista, eli ei ehkä sitten kannatakaan lähettää :(
Siitä se kertoo. Tai sitten siitä, että tuntee jotain kiitollisuutta olemassaolostaan tai haluaisi anteeksi pyytää että jos se paska lapsuus olikin lapsen syytä.
Joka tapauksessa, jos mietityttää kannattaako lähettää, jättää lähettämättä.
niin ainahan voit todeta ihmettelijöille, hämmästyneenä että pääsikö unohtumaan? On ollut niin kiirettä lasten kanssa, että edes muistanut koko juttua! Pitää yrittää muistaa ensi vuonna, jos se yksi kortti on niin HIRVEÄN TÄRKEÄ äidille...
Minusta olisi tärkeämpää pitää vuoden mittaan yhteyttä. (tai sitten ei) :-)
ps. Onko äitisi/isäsi laittanut yhtään onnittelu tai muuta korttia lapsillesi?
vanhempani eivät ole olleet yhdenkään lapseni ristäisissä, eivätkä ikinä ostaneet lapsilleni yhtään lahjaa (joulu/synttäri) eivätkä muistaneet mitenkään muutenkaan (esim. puhelu) kenenkään merkkipäivää, ei minun eikä lasteni.
Joten ainahan tämä on ollut yksisuuntainen tie, muiden pitää huomioida äidin olo ja pitää hänet hyvällä mielellä eikä pahoittaa mieltä. Äiti saa sitten vastaavasti tehdä muille ihan mitä vaan ja sanoa loukkauksia, eikä tarvitse kantaa vastuuta sanoistaan ja teoistaan. (jos joku suuttuu, niin syyhän on suuttujan, joka on paha, kiittämätön ja vaikea ihminen).
Joo, kortti jää laittamatta.
t.ap
Olen katkaissut välini lopullisesti vanhempiini nelisen vuotta sitten. En ole lähettänyt ainoatakaan korttia, en äitienpäivä/synttäri/nimipäiväkorttia. En ole soittanut, lähettänyt tekstareita.
Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä oikeammalta ratkaisuni tuntuu.
Äitini on luonnehäiriöinen. Olen joutunut hänen uhkailujen takia mm. vaihtamaan numeroani viisi kertaa (joku sukulainen on valtavan painostuksen alla sen antanut äidilleni, tai äiti on törkeästi katsonut sen salaa kännykästä). Nyttemmin en anna numeroa edes sukulaisilleni.
Muutamme pian. Osoite on jo nyt salainen, joten sitten ei ole pelkoa yllätysvierailuista. Vanhempani ovat nimittäin pariin otteeseen tulleet ovillemme, ja kerran jouduin soittamaan poliisit.
Äitini lähettää säännöllisin väliajoin paketteja tai kirjeitä, jotka hän on "naamioinut" esim. jonkin viraston kuoreen ja kirjoittanut koneella osoitteen. Paketit hän lähettää vaikka kolmessa erässä, jotta mahtuvat isona kirjeenä / maksikirjeenä, jotta ei tarvitse täyttää pakettikorttia ja ilmoittaa omaa nimeään.
Hän kai kuvittelee, että avaan todennäköisemmin paketin, kun en heti näe päältä keneltä on tullut. Näissä paketeissa ei ole koskaan lähettäjän nimeä tai edes korttia sisällä. Joskus on haukkumakirje.
Kaikki paketit teippaan takaisin kiinni ja käännän ne takaisin äidilleni. Avaan kaikki paketit varovaisesti kulmasta, ja jos näen, että jaahas, ei mitään korttia tms. keneltä paketti on, niin teippaan kiinni ja postiin.
Ei ole mitään syytä olla hellämielinen edes äitienpäivänä. Tai oikeammin, ei se ole hellämielisyyttä vaan SYYLLISYYTTÄ. Tunnet syyllisyyttä siksi, että olet hylännyt vanhempasi, mutta ajatelepa niitä syitä, miksi olet ratkaisuun päätynyt. Vanhempasi hylkäsivät sinut henkisesti, kun olit lapsi. Et ole heille velkaa enää yhtään mitään.
Itse olen päättänyt, etten mene kummankaan vanhempani kuolinvuoteelle. En siksi, että haluaisin "näpäyttää" heitä viimeisen kerran, vaan siksi, etten pysty. Totta kai tämä kaikki on kerryttänyt niin paljon henkistä painolastia, että en kanttini ei riitä näkemään sitä, kun he tekevät kuolemaa. Enkä tiedä, mitä he minulle sanoisivat, toivottaisivat minut helvetin tuleen todennäköisesti.
Kun kaikki luottamus, kunnioitus ja rakkaus ovat aikojen saatossa kuluneet pois, ei minulla ole vanhemmilleni enää mitään sanottavaa. Enkä halua heidän sanovat minulle enää mitään.
Kaikki on ohi. Surutyö jatkuu läpi elämän, mutta sen kanssa oppii elämään.
Hyvää jatkoa kaikille samassa tilanteessa oleville, ja voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni ei ole missään tekemisissä äitinsä kanssa, mutta aina jonain vuonna se nainen lähettää miehelleni äitienpäivänä viestin jossa onnittelee itseään, mieheni ainoaa äitiä.
Musta tämä kertoo kaiken tarpeellisen asiasta.
ja tutunlaista on tuo marttyrointikin :)
t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattele niin että et ole voinut vanhempiasi valita, mutta pystyt vaikuttamaan nyt omaan elämääsi niin että omat lapsesi saavat hyvän äidin.
Katse eteenpäin!
enkä pitäisi mitään yhteyttä vanhempiini.
Kuten joku sanoi, niin katse eteenpäin ja luo omille lapsillesi hyvä lapsuus. Käy vaikka säännöllisesti terapiassa puhumassa, ettet vaan vie omaa kokemusta lapsillesi eteenpäin.
Jos vanhempasi eivät asu lähellä/ole teidän kanssa tekemisissä niin mikä estää ajattelemasta heitä kuolleiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viitit tehdä numeroa jostain kortista? (Meinasin tulla vastaamaan että en muuten laita korttia vaikka meillä on ihan normaalit välit...) Etköhän sinä ole osuutes tehnyt, anna olla. Jos äitis joskus haluaa ottaa yhteyttä, ottakoon -ja jos ei pysy asiassa niin voit sanoa että tää loppui saman tien ja saa taas yrittää, kun osaa pysyä asiassa.
voi kun vaan voisinkin ajatella heidät kuolleeksi, mutta kun 20 vuotta on alistettu, nöyryytetty ja syyllistetty, niin vielä nytkin lähes 40v iässä päivittäin silti koen syyllisyyttä tilanteesta. Ja tietenkin JÄRJEN tasolla tiedän että en ole tipan vertaa syyllinen, mutta tunteen tasolla ei voi noin vain päättää että "enpä enää tunne syyllisyyttä".
Perheemme oli isän luonnevian/psykopatian takia aivan sairas, siis tunneilmastoltaan ja kommunikaatioltaan, ja siitä on ollut kova työ opetella pois. Nytkin aivan absurdisti mietin että äiti pian pahoittaa mielen ja sitten isän kanssa haukkuu minua, jos ei saa korttia. Järjen tasolla tämäkin on tietenkin EVVK asia :)
Näitä on varmaan normaalissa perheessä kasvaneen vaikea ymmärtää, mutta itselläni terapia auttoi siihen, että olen sen avulla tehnyt ns. surutyön siitä että minulla ei ole vanhempia. Eli siis olen monta vuotta surrut ja hyväksynyt sen että he eivät elämääni kuulu mitenkään enää. Mutta siitä syyllisyydestä en ole edes terapiassa päässyt eroon, ja sen kanssa varmaan jotenkin joudun taistelemaan loppuikäni.
Omille lapsilleni olen todellakin toisenlainen äiti, kasvatan heidät kaikessa ihan toisin ja päinvastoin kuin omani. Elämäni ilo ja onnistuminen tulee siitä, että omille lapsille voin tarjota kaiken sen mistä itse jäin paitsi.
Taidanpa nyt tosiaan "repäistä" ja jättää kortin laittamatta. Perheessämme tämä tulkitaan pöyristyttäväksi kapinaksi, rintamakarkuruudeksi ja kiittämättömän ja pahan lapsen manifestiksi :)
Yritän vaan olla välittämättä :)
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli jos kortin laittaa niin välit ei olisi poikki. Omalta osaltani käsitän siis asian niin että viimeksi ollaan nähty jotain 7v sitten ja viimeksi puhuttu 6v sitten. Sen jälkeen ei mitään kommunikaatiota, ei puhelun puhelua, mutta olen siis velvollisuuden/syyllisyydentunnosta laittanut kortin.
Ymmärrän kyllä itsekin miten naurettavalta tuo kuulostaa :)
Enkä todellakaan lähettele mitään kortteja. Äijä pisti itse välit poikki n. 15-vuotta sitten, enkä tänä päivänäkään tiedä minkä takia. Veljeni kanssa on yhteyksissä silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nimenomaan siksi kun välit ovat poikki.
Olet 40- vuotias nainen, muuttanut kotoa parikytä vuotta sitten ja tänä aikana isäsi oli väkivaltainen teitä kotaan.
Sinulla on omia lapsia, joita vanhempasi eivät ole nähneet ja näet vaivaa laitatko äidillesi korttia?
Olen itsekin kokenut lapsena perheväkivaltaa mutta olen ajatellut että se on vika vanhemmissani ja heidän kyvyttömyyttään kasvattaa lapsia erilailla. Silloin maailmakin oli erilainen, tällä voi antaa vähän anteeksi. Vaikka minusta se vaan vapauttaa syyllisen syyllisyydentunteita siitä että on satuttanut.
Nyt aikuisena olen yhteydessä vanhempiini mutta nuo äitienpäiväjutut on meillä lähinnä lapsenlapsien kautta muistamista, en minä niinkään äitiä muista.
Minusta sun kannattaa unohtaa asioitten paisuttaminen. Se oli mitä oli ja sä elät tässä ja nyt ja sun vanhemmat tekee kokoajan omia päätöksiään kuinka elää. Jos ne ei tahdo tavata sun lapsia niin anna olla!
Sinä et ole vanhemmillesi vastuussa ja hekin ovat vastuussa teoistaan ja sanoistaan.
Todella kurjaa jos sun tarttee ajatella että juoksisit terapiassa tälläsen takia koska mitään sä et heidän elämään voi vaikuttaa.
Sama jos olisit vastuussa siitä että joku polttaa tupakkaa eikä voi lopettaa.
Sinä olet aikuinen mutta vanhempasi ovat sinuakin vanhempia.
Mitään ei kannata tehdä vasten tahtoaan. Kortti ei sun äidin mieltä lämmitä jos ei seura muutenkaan kelpaa.
Elää omaa elämääsi ja ymmärrä että sun vanhemmilla on omansa myös.
He on vastuussa siitä mitä teillä KOKOAJAN on välillä.
...eikä se tarkoita sitä että oltaisiinkin taas väleissä ja kaikki olisi hyvin. Ei kai tuosta tarvitse suurempia merkityksiä vetää suhteen tilasta.