Lue keskustelun säännöt.
Mitä av-mammat ovat mieltä lasten "ammattimaisesta" urheiluharrastuksesta
31.05.2012 |
Miltä siis kuullostaa, että 8-vuotias poika omasta tahdostaan (suurin unelma on tulla jalkapallohuipuksi) ja lahjakkuutensa vuoksi kuuluu jalkapalloharrastuksessaan talenttiryhmään, jossa on ohjattuja harjoituksia,pelejä ym. 2-4 (kesällä jopa 5) kertaa viikossa sekä henkilökohtainen omaharjoitusohjelma. Ohjattua on siis keskimäärin 3 kertaa viikossa, mutta joka päivä poika on pallon kanssa vähintään 2 tuntia. On harrastanut jalkapallo 4-vuotiaasta asti ja on todella taitava.
Koulussa pärjää hienosti, syö monipuolisesti ja hyvin, nukkuu ok, liikkuu eri tavoin vuodenajasta riippuen 20-30 tuntia viikossa. Harrastaa myös tanssia leppoisasti ja on myös ihan lahjakas musiikillisesti (hyvä rytmitaju) :) Jalkapallo on hänen elämänsä. Koulusta ja aikanaan päiväkodista tullut pelkkiä kehuja ja on todella ihana ja tasapainoinen poika. Ja minulla on sellainen tunne, että tulee pärjäämään loistavasti ihan missä vain haluaakaan..
Välillä olen aivan innoissani, sillä ymmärrän paljon jalkapallosta ja olen seurannut mieheni "kyljessä" junnujalkapallon kehitystä ja näen todella pojassa suuren lahjakkuuden. Oma äidin vaistoni sanoo, että lahjakkuutta pitäisi tukea ja ruokkia unelmaa. Mutta sitten kun keskustelen muiden samanikäisten lasten äitien kanssa, en edes uskalla kertoa niitä harjoittelumääriä, kun kauhistellaan jo sitä, että on 2 kertaa viikossa jotain ohjattua.
Kaikki siis lähtee pojan halusta olla joskus huipulla. Kotona puhumme terveellisestä ruokavaliosta ja mitä kaikkea se huipulle pääseminen vaatii, hän on siihen täysin valmis. Olemme myös puhuneet, miten harvat sinne huipulle yltää ja hän ymmärtää senkin.
Onko teillä muilla tällaisia huippu-urheilijan alkuja? Mitä ajatuksia tämä herättää?
Kommentit (3)
omalle lapselleni huippu-urheilijan uraa, tai edes haaveita siitä. Toki jos lapsi siitä innostuisi, pitäisihän sitä kannustaa, realistisesti tietysti, ja auttaa parhaansa mukaan.
Mutta ihan henk.kohtaisesti en pidä ammattiurheilijoita mitenkään arvossa. Pidän "älykkö"ihmisistä, haluaisin että lapseni keskittyisi enemmän mielensä kuin ruumiinsa kehittämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohjattua harjoittelua 3 kertaa viikossa ja välipäivät treenaa itsekseen kotona. Lisäksi tykkää pyöräilystä ja ajelee isänsä kanssa melkein joka päivä. Kavereitakin on, myös urheilun ulkopuolella. Muutakin elämää pitää siis olla!
Ainoa ehto meillä on koulun sujuminen. Ensin läksyt ja sitten urheilu. JOs läksyt ei ole tehty, harjjoihin ei viikolla mennä. Toistaiseksi niin on kâynty vain kerran - taisi poika testata olenko tosissani.
Huipulle pääsee todella harva niin että siitä leiän saisi. Siksi koulunkäynti on tärkeää. Ja kansainväliselle uralle pyrkivälle kieltenopiskelu jo koulussa on tärkeää.
Minä olen jo valmistautunut siihen että jonain päivänä lapsi ei ei nää haluakaa urheilla - sekin on hänen valintansa ja siihen vanhempien on tyydyttävä!
Onneksi näistä valinnoista ei tarvitse keskustella muiden vanhempien kanssa, ainakaan sellaisten joiden lapset eivät mitään harrasta.
Meillä toinenkin lapsi on hurahtanut harratukseensa. Tyttö 8v tanssii - haaveena on ammattilaisura. Opettajan mukaan siihen on edellytyksiäkin. Toistaiseksi harjoituksia vain 2 kertaa viikossa. Kun täyttää 9, kolmasti.
ruokkisi unelmia, enkä kertoisi, mitä kaikkea vaatii menestyä huipulla, mutta muutoin lapsi saisi harrastaa kunnianhimoisesti ja tavoitteellisesti. Kannustan, mutta en erityisesti tsemppaa siihen.