4v niin täysin isän poika. Onko normaalia?

sanotaan että 1,5 vuotiaasta saakka. Nyt on 12-vuotias.



Meillä jopa niin, että isälleen on sanonut usein, että rakastaa tätä ja että isä on paras ja tärkein, mulle ei ole sanonut niin koskaan, siis ei yhden yhtäkään kertaa, ei ikinä, ei edes pienempänä.



Silloin kun poika oli pienempi, ihmettelin tätä usein, ja kova paikkakin se oli. Nykyään olen kuitenkin jotenkin niin tottunut, ja ajattelen niin että poika kuitenkin tietää että mä rakastan häntä (sanon sen usein ja näytän) niin sehän se on tärkeintä. Ja kyllä mä tiedän että poika mustakin välittää, vaikka tulenkin jossain kaukana isän perässä... No onneksi isä on hyvä isä, viettää paljon aikaa pojan kanssa.



Ja mä olen saanut "hyvitystä" toisen lapsemme kanssa, tämä sanoo usein että rakastaa myös mua eikä pelkästään isäänsä ;)

onko normaalia ihannoida isää jatkuvasti, koko ajan ja niin hartaasti toivoa isän huomiota ja rakkautta?

Hänellä on ollut sellaisia vaiheita, jolloin isä on ollut paras. Nuo vaiheet ovat olleen aika lyhyitä, max. 1kk kerrallaan. Tosin edelleen touhuilee edelleen mieluiten isänsä kanssa, mutta ei isä silti mitenkään ylivertainen lapsen silmissä ole.



Isä tekee reissuhommia eli joutuu väkisinkin mun kanssa olemaan paljon, ja meillä ei ole koskaan lapset saaneet valita, kuka tekee mitäkin. Siis lapsi ei valitse, että kelpaa vain isä johonkin hommaan tms. Mun mielestä on silti ihan luontevaa, että poika kaipaa isänsä seuraa ja onneksi isä on sellainen, joka myös ottaa lapsen mukaansa menoihinsa.



Isommat tytöt eivät ole niin isänsä perään olleet koskaan, mutta eivät mitenkään erityisesti munkaan perään. Mun mielestä tilanne on hyvä näin, uskon, että kaikki saavat myös isänsä huomiota riittävästi.