Ehdin laihtumaan kesäksi.
Vietän kesälomaani heinäkuussa ja sitä ennen olen bikinikunnossa. Aloitin laihiksen kaksi viikkoa sitten. Mitat alussa 164 cm ja 63 kg ja nyt 61 kg. Hyvin ehtii pudota vielä 3-4 kiloa.
Tämä on ensimmäinen laihikseni. Tai oikeastaan tämä on elämäntapamuutos takaisin entiseen minääni. Aloin liikkumaan enemmän ja fiksasin samalla ruokavaliotani. Palasin siis vanhoihin hyviin ja terveellisiin ruokailutottumuksiini.
Haluan hyvään kuntoon, aivan niinkuin olin ennen kahta lastamme, joista toisella oli koliikkia ja on allergioita edelleen. Yöunet jäävät välillä lyhyiksi.
Mikään nalkutus ei ole meidän perheessä auttanut. Mies on kerännyt itsellensä merkittävän ylipainon. Raskasta olla isä? Noh, onpa mukavaa mennä mökkirantaan uimaan... Meillä on nyt kahdenlaista sisältöä jääkaapissa. Toiset maistuvat minulle ja toiset miehelle. Tahtojen taistelua. Voitan itseni, enkä koske miehen kotiin kantamiin houkutuksiin!
Kommentit (3)
Sallin itselleni viikonloppujäätelön. Sellaisen pienemmän ja kevyemmän. Tummaa suklaata myös 10 g päivässä. Välttelen punaista lihaa ja vaaleita jauhoja. Syön joka ilta vihreän salaatin. Kasviksia paljon. Kalaa vähintään kolme kertaa viikossa. Syön usein, mutta vähän kerrallaan.
ap
pituus 167, paino ennen raskautta 50kg > synnyttämään mennessä 66kg > synnytyksen jälkee 58kg > 6kk synnytyksen jälkee paino 69kg!!! Hyvä minä! Onneks tilanne tällä hetkellä huomattavasti parempi, 4kk sitten aloin taas urheilemaan ja syömään terveellisemmin, nyt paino 58kg. Vielä haluisin pois 3-5kg, mut nää kilot tuntuu olevan niin tiukassa! Alussa lähti 3viikossa 7kg pelkästään hiihtämällä 3x viikossa ja syömällä hyvin + juomalla vettä (osa varmasti oli turvotusta), mut nyt pitää tehä enemmän töitä. Onneks rakastan liikkumista ja sitä voittajafiilistä parin tunnun lenkin jälkee!
Ja sitte täällä myös semmonen ongelma, et mies ei oikeen osaa tukee mua tässä "raskauskilojen karistamisessa" ihan sillä tavalla mitä kaipaisin. Eilen mies tuli kaupasta, osti mulle paljon salaatti aineksia, kalaa yms ja itellensä energiajuomaa, kääretorttua, karkkipussin, suklaata.... sillä lailla :D itsekuri koetuksella, vähäsen onneks auttaa valokuva parin vuoden takaa jääkaapin ovessa, sitä kroppaa mä taas tavottelen, eikä sitä saa tankkaamalla hiilareita, höh :)
pituutta 174cm ja 67kg oli lähtöpaino. Tällä hetkellä 63,5. 60 ois tavote, jos ne jenkkakahvatkin lähtis. Ite ollu vasta viikon, mutta kerään nestettä niin paljon että nesteitä siis lähteny monta kiloo. Jos itse läski alkais sulaa sit ens viikolla.