Tuolla mies valitti yhdessä keskustelussa
vaimonsa pikkuhousuista, joiden päällä maha roikkuu. Minun ongelmani on vielä pahempi. Sellainen, josta ei oikein kehtaa kellekään ääneen sanoa.
Tässä se tulee:
Vaimoni on jonkin verran ylipainoinen. lähinna keskivartalolihava. Ei ole ollut tätä aina, vaan yhteen mennessämme oli normaalivartaloinen nätti nainen, joka huolehti terveydestään ja sitä myöten näyttikin hyvältä. Hän on myös aina ollut sellainen joka haluaa miellyttää minua seksuaalisesti ja tekeekin tätä usein. Valitettavasti. Siis hän kuvittelee miellyttävänsä minua sillä, että hommaa itselleen seksikkäitä alusasuja, keimaila ne päällä ja toisinaan jopa strippaa minulle. Mikäs siinä, mutta kun hän NÄYTTÄÄ NAURETTAVALTA! En todellakaan koskaan aio sanoa hänelle asiasta, kun en halua loukata kilttiä vaimoani. Hänellä on jos jonkinlaista seksivermettä ja hyvin usein hän "antaa" minun valita asun illaksi. Pakkohan se joku on valita, kun en voi sanoa, että näytät kamalalta jokaikisessä tekeleessä. Sitten, jos sanon, että haluan hänen olevan ilman rihman kiertämää, hän vain kujeilee, kikattelee ja sanoo, että asut saavat hänetkin kuumaksi. Minua ei saasiinä tilanteessa kuumaksi kuin hyvä mielikuvitus... Ihan oikeasti. Nyt hän suunnittelee laittavansa strippaustangon makkariin, jotta voisin nautiskella esityksestä sängyllä. Voi luoja varjele: Höllyvä, tynnyrimahainen nainen keikistelemässä tangon ympärillä.. Hän ei todellakaan osaa edes tanssia tai liikkua millään tavalla viehkeästi.
Tämä on oikeasti kamalaa. Alusvaatevarasto senkuin kasvaa ja samoin minun inhoni ja haluttomuuteni häntä kohtaan. Alasti hän vielä meneekin, mutta yksikään seksiasu ei imartele häntä, ei. Vituttaa, taidan mennä hakkaamaan halkoja.
Kommentit (24)
tuo porvoolaisten veistäminen
Vai voitko väittää, että kaikki miehet pitävät vaimoaan automaattisesti seksikkäänä jossain pornoasussa?
Tankotanssi on kovaa liikuntaa. Ilman muuta annat laittaa tangon ja patistat vielä tankotanssikurssille. Tiedä vaikka löytyisi hänen lajinsa.
Vaikutat tosi ihanalta mieheltä. :) ehkä voit kehittää makkariin vähän vähemmän valaistusta?
tuo porvoolaisten veistäminen
Vai voitko väittää, että kaikki miehet pitävät vaimoaan automaattisesti seksikkäänä jossain pornoasussa?
siitä, että olen ilman mitään (seksikkäitä) alusvaatteita tms.
Mutta kait tää nyt edelleen on makukysymys.
Osta joku iso painonnostopenkki tai vaikka flyygeli ja vie se makkariin, niin ettei sinne mahdu strippaustankoa.
Eivät varmasti pidä, mutta juttu vain haiskahti pahasti keksityltä.
Kiitos luottamuksesta tekstiäni kohtaan. Olen kyllä ihan oikealla asialla ongelmani (?) kanssa. Jos en koskaan jäisi kiinni, niin laittaisin teille kuvia (jep, olen joutunut ottamaan kuvia, koska hänen mielestään on päivänselvää, että tilanne ja kuvat kiihottavat minua) vaimostani hepenet päällä. Ymmärtäisitte varmaan sitten mitä tarkoitan.
Tämähän ei voi millään olla totta. Ylipainoisia naisia ei vaan ole. Kaikki naisethan saa seksikkääksi ja haluttaviksi pelkillä alusasuilla.
Mitäpä jos olemme kerrankin törmänneet mieheen joka uskaltaa sanoa mitä ajattelee.
T. Vatsamakkara nainen
ei väliä. NAURATTI niiiin paljon noi mielikuvat! aaahhahahahahhaaaa!!! ai saatana...
Onko siis niin, että teillä vain sinä palstailet ja vaimo ei? Muutenhan vaimo tunnistaisi sinut välittömästi.
Miten ne halot?
Harvinaisen tylsä elämä jollain naisella.
Tämähän ei voi millään olla totta. Ylipainoisia naisia ei vaan ole. Kaikki naisethan saa seksikkääksi ja haluttaviksi pelkillä alusasuilla.
Mitäpä jos olemme kerrankin törmänneet mieheen joka uskaltaa sanoa mitä ajattelee.
T. Vatsamakkara nainen
T. toinen mahamakkaranainen
vaimonsa pikkuhousuista, joiden päällä maha roikkuu. Minun ongelmani on vielä pahempi. Sellainen, josta ei oikein kehtaa kellekään ääneen sanoa.
Tässä se tulee:Vaimoni on jonkin verran ylipainoinen. lähinna keskivartalolihava. Ei ole ollut tätä aina, vaan yhteen mennessämme oli normaalivartaloinen nätti nainen, joka huolehti terveydestään ja sitä myöten näyttikin hyvältä. Hän on myös aina ollut sellainen joka haluaa miellyttää minua seksuaalisesti ja tekeekin tätä usein. Valitettavasti. Siis hän kuvittelee miellyttävänsä minua sillä, että hommaa itselleen seksikkäitä alusasuja, keimaila ne päällä ja toisinaan jopa strippaa minulle. Mikäs siinä, mutta kun hän NÄYTTÄÄ NAURETTAVALTA! En todellakaan koskaan aio sanoa hänelle asiasta, kun en halua loukata kilttiä vaimoani. Hänellä on jos jonkinlaista seksivermettä ja hyvin usein hän "antaa" minun valita asun illaksi. Pakkohan se joku on valita, kun en voi sanoa, että näytät kamalalta jokaikisessä tekeleessä. Sitten, jos sanon, että haluan hänen olevan ilman rihman kiertämää, hän vain kujeilee, kikattelee ja sanoo, että asut saavat hänetkin kuumaksi. Minua ei saasiinä tilanteessa kuumaksi kuin hyvä mielikuvitus... Ihan oikeasti. Nyt hän suunnittelee laittavansa strippaustangon makkariin, jotta voisin nautiskella esityksestä sängyllä. Voi luoja varjele: Höllyvä, tynnyrimahainen nainen keikistelemässä tangon ympärillä.. Hän ei todellakaan osaa edes tanssia tai liikkua millään tavalla viehkeästi.
Tämä on oikeasti kamalaa. Alusvaatevarasto senkuin kasvaa ja samoin minun inhoni ja haluttomuuteni häntä kohtaan. Alasti hän vielä meneekin, mutta yksikään seksiasu ei imartele häntä, ei. Vituttaa, taidan mennä hakkaamaan halkoja.
Ihan oikeasti kammottava tilanne. Toisaalta tossa on kyllä mukana tuhti annos mustaa huumoriakin, pakko sille oli väähn nauraa :D.
Mutta onhan tuo painajainen, koska sä et tosiaan voi ikinä sanoa tuota vaimollesi, sen sydän menee rikki.
mä muistan yhden keski-iän ylittäneen ukon, joka vähän niin kun esiintyi mulle ennen sänkyyn menoa, esitteli vartaloaan, joka oli kammottava.
Se oli jotain niin puistattavan naurettavaa, että mä en sitten voinut mennä sänkyyn sen kanssa. Tuntui niin kuin olisi ollut menossa sänkyyn jonkin lapsen tasolle jääneen, ei aivan täysivaltaisen aikuisen kanssa.
Myötätunto todellakin puolellasi!
editoi naama pois niin kerrotaan mielipiteemme.
Siis, jos tää on totta niin ihmetyttää jatkaisiko joku nainen vaan itsepintaisesti, jos miehen suhtautuminen olisi tuo. Eikö muka itsekin huomaisi että miestä ei koko homma kiinnosta, mies ei kiihottuisi pätkääkään, olisi vaan kiusaantunut. Ei kai nainen olisi niin hölmö vai onko se masokisti?
En tiedä.
Jos tämä on totta, niin olisi varmaan parempi sanoa suoraan asiasta. Että jättää ne seksiasut pois, kun toista ne ei kertakaikkiaan kiinnosta eikä mitkään strippausesitykset.

kaksi asiaa: minkä vitun takia sitä provoa on pakko aina epäillä? MItä siitä saa, jonkun vallantunteen vai mitä?
ja sit: KUKAAN ei voi olla rehellinen tuollaisessa tilanteessa. MIten voi olla noin epäempaattisia ihmisiä, etteivät pysty lainkaan tajuamaan, että on vähän pikkasen vaikeeta sanoa jollekin päin naamaa, ettei kelpaa. Etenkin kun tilanne on näköjään päässyt jatkumaan jo pitkän aikaa.

kun täällä provoillaan aina ja tämä nyt varsinkin kuulostaa provolta.
Ja sitten: Kumpikohan nyt on oikeasti epäempaattisempaa, sanoa rehellisesti ja suoraan?
Vai olla muka tykkäävinään hampaita kiristellen, sitten kuitenkin inhota toisen ulkonäköä ja antaa hänen tehdä itsensä naurunalaiseksi?
ilmeisesti hänen vaimonsa kiihottuu itse näistä esityksistään ja alusasuistaan ja jos ap sanoisi sille jotain, niin siihen loppuisi seksikin.
Musta se tankotanssikurssi oli hyvä idea!!!
tästä jutusta karisi sen strippaustangon myötä, mutta hyvä yritys :)
tuo porvoolaisten veistäminen