Lue keskustelun säännöt.
Kärsimykset ei jalosta, ne kyynistää. Minustakin on tullut vittumainen
30.05.2012 |
ja turhautunut äksyilijä kaiken koetun jälkeen.
Ärsyttää kaikki turhankitisijät ja niitähän maailma on täynnä.
Kommentit (18)
Kyllä mä olen nykyään perus vittuuntunut kyyninen ja pessimisti kiitos kaiken paskan mitä niskaan lapataan.
Just kun saa kivettyä kuopan reunalle joku perkele tulee ja heittää lapion -.- Vähän katkeraksi tässä alkaa muuttumaan varsinkin kun tuntuu että KAIKILLE MUILLE sataa rahaa taivaalta ja asiat lutviutuu ilman ponnisteluja.
Se on poistuttava raatamaan perse ruvella taas ennenku joku tuo lapion.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä olen nykyään perus vittuuntunut kyyninen ja pessimisti kiitos kaiken paskan mitä niskaan lapataan.
ja turhautunut äksyilijä kaiken koetun jälkeen.
Ärsyttää kaikki turhankitisijät ja niitähän maailma on täynnä.
olen elossa, ja saatoin jotenkuten edes hengittää jne jne
nyt olen vointini puolesta suht vakaa, eli syöpä sun muut aisoissa, toistaiseksi...
mutt mua kans ärsyttää KAIKKI ihmiset, kun ne on kärttyisiä ilman syytä, eivät ole tyytyväisiä mihinkään vaikka ovat terveitä, jne jne
itellä saärkee, ja huippaa, ja hikoiluttaa, ja maha sekaisine jn e jne kaiken aikaa, joka päivä
ainainen pelko pahnemisesta jne jne
silti pitää vaan jaksaa...
kukaan ei auta,
en voi tehdä töitä, en juurikaan käydä missään...
silti pitäs vaan olla kiitollinen.
miksi
eihän toisetkaa ole, vaikka ovat ilman sairauksia, ilman vaivoja, voivat olla töissä jne jne
eli elämä on...
jalostaneet minuakaan ihmisenä, pessimistiksi kyllä olen hyvä! Ja ne arjen pienet ilot, joista muut nauttii... eipä ole mulla näkyvillä ollut tätäkään. Suvaitsevaisuus on vähentynyt myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen lopulta löytänyt tyyneyden tilanteessa kuin tilanteessa, sellaisen että tarkkailen asioita rauhallisena ja luotan että elämä kantaa, tapahtui mitä tapahtui.
Eli olemmeko jalostuneet?;)
Kyllähän ap on jalostunut, tai ainaki itse tuon käsitän niin että sitä oppii ymmärtämään mitä ne suuret ongelmat ovat ja ärsyyntyy kun joku terve, varakas ja jos ei kaunis niin ainakin katseltavan näköinen tulee kitisemään että koko viikko on pilalla kun kynsi katkesi ja sitä kaikkien pitäisi nyt yhteen ääneen voivotella vaikka kaverilta on edellisenä päivänä 50v isä kuollut... Jostain syystä tuli halu katkoa tuolta ruikuttajalta vähän muutakin kun vain kynsi niin olisi jotain oikeaa valitettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän ap on jalostunut, tai ainaki itse tuon käsitän niin että sitä oppii ymmärtämään mitä ne suuret ongelmat ovat ja ärsyyntyy kun joku terve, varakas ja jos ei kaunis niin ainakin katseltavan näköinen tulee kitisemään että koko viikko on pilalla kun kynsi katkesi ja sitä kaikkien pitäisi nyt yhteen ääneen voivotella vaikka kaverilta on edellisenä päivänä 50v isä kuollut... Jostain syystä tuli halu katkoa tuolta ruikuttajalta vähän muutakin kun vain kynsi niin olisi jotain oikeaa valitettavaa.
Kyllähän sitä oppii oikeasti nauttimaan pienistä asioista ja siitä olen kyllä kiitollinen. Mutta tämä efekti olisi saavutettu kyllä pienemmälläkin kärsimisen määrällä. Kaavalla kärsimys - ponnistelu - helpotus tulee ihmisiä joilla on arvot ja elämä kunnossa. Kaavalla kärsimys - ponnistelu - kärsimys - ponnistelu tulee toivottomia, kyynisiä ja vittumaisia ihmisiä. Nimimerkillä kokemuksen rintaäänellä.
Vaikeudet eivät ole jalostaneet minua. Jos jotakin niin ne ovat antaneet suhteellisuudentajua ja osaan repiä ilon hyvin pienestä. Se, mikä on kasvattanut minua ihmisenä on kaikki hyvä, mitä minulle on tapahtunut- hyvä mies ja avioliitto, ihanat lapset, hyvä koulutus, ystävät ja ylipäätään kaikki hyvä, mitä tapahtuu. Siitä osaan olla erityisen kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syöpähoidot miltein loppusuoralla ja voin todeta kyllä muuttuneeni. Kuten aiemmatkin, voisin sanoa nauttivani nykyisin elämän pienistä asioista.
Ihanaa herätä aamuun ilman kipuja. Lasten nauru ja tarinat nykyisin koskettavat enemmän kuin aiemmin. Nautin lasteni seurasta kokonaisvaltaisesti. Myös kiukuttelut varsin suloisia.
Olen nykyisin suurpiirteisempi ja suhtaudun asioihin rennommin.
Mutta, se toinen puoli. Turhaa ruikutusta en nyt jaksa kuunnella yhtään. Ja varsin rumasti sen kyllä ilmaisen.
Taidan nykyisin olla syöppiksen "hankala-potilas". Mikäli lässyttävät tai nyrpistelevät nokkaansa, kysyn kyllä onko kammarit lämmitetty? Meneekö hissi tänään ylös asti? Onko muumit laaksossa?
Mutta, se toinen puoli. Turhaa ruikutusta en nyt jaksa kuunnella yhtään. Ja varsin rumasti sen kyllä ilmaisen.
Taidan nykyisin olla syöppiksen "hankala-potilas". Mikäli lässyttävät tai nyrpistelevät nokkaansa, kysyn kyllä onko kammarit lämmitetty? Meneekö hissi tänään ylös asti? Onko muumit laaksossa?
Passiivis-aggressivista. Ehkä olis syytä kohdistaa se raivo oikeaan osoitteeseen, joka on sattuma, kohtalo. Elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtaloa en syyttele, enkä sattumaa. Elämä on, tosiaankin.
Potilaan roolissa olen nykyisin vaativampi. En vaan siedä hoitajien lässytystä ja nyrpistelyä. Onko puoliensa pitäminen sitten passiivis-aggressiivisuutta? Ehkä on.
(esim. hoitaja varannut 2 min ennen tuloani valmiiksi ajan tiputukseen. Nyrpistelee nokkaansa ja tiuskii ilmoittaessani, ettei aika sovi. Minua ei enäää kyykytetä. Yhtä hyvin ajan olisi voinut sopia yhdessä.)
todellakin "jalostanut" musta kyynikon, ilkeän, elämänhaluttoman, väsyneen, masentuneen ja pessimistisen ihmisen.
En osaa enää edes rakastaa ketään enkä mitään. Vain materia kiinnostaa ja sitä haluan lisää. Onnea ei tuo mikään eikä tyydytystä mikään muu kuin raha ja matkustelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikeuksien myötä. Myös itku on entistä herkemmässä. Yritän oikein löytää elämän iloa asioista ja muista ihmisistä, mutta ennen olin huolettomampi ja onnellisempi.
Olen oikein miettinyt, miten sitten vanhana (jos elän sinne asti) jaksan olla onnellinen, jos kaikki läheiset ovat kuolleet ja olen yksin jossakin hoitokodissa. En ole kyyninen enkä raivoa, mutta ehkä ahdistunut ja surullinen enemmänkin.
vaikeudet ovat sun tuohon alakuloon saaneet? Mulla täysin sama fiilis, aiheuttajina työttömyys, jäytävä fyysinen kipu ja yksi menetetty ihmissuhde(kyse ei ole puolisosta). Kamppailen kovasti pysyäkseni omana itsenäni eli suht iloisena, optimistisena, elämän pienistä iloista nautiskelijana, mutta mutta...koville välillä ottaa, vaikka tiedän että asenne ratkaisee. Olen joskus kuin mankelin läpi vedetty henkisesti. Loputtimasti en halua kuormittaa ystäviäni huolillani, kun tätä kaikkea on jo kuitenkin kestänyt jo yli vuoden. Ja kun kaikilla on kuitenkin oma taakkansa kannettavana. Iloa pitää nyt kyllä kaivaa oikein kiven alta, tsemppiä kaikille kärvistelijöille, joita huolet painaa!
pystyy antamaan anteeksi. Antamaan anteeksi toiselle ihmiselle, että kohteli minua huonosti. Antamaan anteeksi itselle, etten ole täydellinen. Antamaan anteeksi Jumalalle/elämälle, että en saanut kultalusikkaa suuhuni.
Niin kauan kuin ei anna tai tahdo antaa anteeksi, muuttuu kyyniseksi ja katkeraksi. Anteeksiantaminen ei ole tunneasia. Se alkaa tahdosta. Pitää päivittäin tahtoa antaa anteeksi, jokaisen yksityiskohdan pienempikin yksityiskohta (ei mitään isoa kokonaisuutta, vaan päivä toisensa jälkeen).
Anteeksiantamisesta syntyy kiitollisuus. Kiitollisuutta ei siis synny, ellei pysty anteeksiantoon.
Tiedän kokemuksesta, mitä puhun.
kun tätä kaikkea on jo kuitenkin kestänyt jo yli vuoden.
JO yli vuoden... Tekis mieli sanoa että onnekas olet, jos vasta vuoden olet joutunut kärvistelemään. En usko että kellään on vuodessa tai parissa hirmuista kyynistymisen vaaraa. Kun esim. itsellä kyse vuosikymmenten peräkkäisistä piinoista.
olen lopulta löytänyt tyyneyden tilanteessa kuin tilanteessa, sellaisen että tarkkailen asioita rauhallisena ja luotan että elämä kantaa, tapahtui mitä tapahtui.