Ai että olen just nyt surullinen ja yksinäinen.

Rohkeasti vaan juttelemaan muiden vanhempien kanssa. Enpä usko että niillä muillakaan on ystäviä pilvin pimein. Ja onneksi pääset pian toihin.

mulla samaa kokemusta..





silloin , kun lapset on alle kouluikäisiä voikin saada ns ulkoilukaveria, eli leikkikenttäkaveria.

mutta sen jälkeen loppuu, kun lapset itsekseen ulkoilevat



ainakaan pääkaupunkiseudulla ei vanhempia enää kiinnosta keskustella toisten kanssa..





valitettavaa.

Toivottavasti saisit pian ystäviä sieltä!

Haluisitko kertoa paikkakunnan, niin ehkä tätä kautta löytäisit uusia tuttavuuksia?

Tsemppiä!!! :)

Kyllä minä aina siellä juttelenkin ja on mukavaa. Mutta en ole vielä tutustunut kehenkään kovin hyvin. Ja toi oli kevään vika kerta. Tosi harmi, oltais kaikki niin kovin mielellään menty mukaan.



Mun on yleensä ollut aika helppo saada ystäviä, mutta nyt koen varsin suurta yksinäisyyttä.



Ap

Siinä sattui olemaan juttu herkkyydestä. Erityisesti sellainen kohta kolahti nyt tähän nimenomaiseen hetkeen: "Usein silloin, kun reagoimme tilanteeseen nähden liian vahvasti, meissä aktivoituu jokin varhaisempi kokemus."



Taisin jotenkin palata mielessäni lapsuuteen, jolloin jäin usein koulussa porukoiden ulkopuolelle, muut menivät lälletellen ja minä katselin vain. En oikein muuten ymmärrä miten yhtäkkiä tulin niin loputtoman surulliseksi tällaisesta, kun muutoin viihdyn täällä oikein hyvin ja ystävätkin puhelinsoiton päässä.



Kai ne koulukiusaamiset sitten vieläkin härnäävät tällaista kolmikymppistäkin.



ap

Jos löydät itsellesi jonkin harrastuksen, on se sitten aeobic tai tikanheitto, niin kyllä sieltä yleensä löytyy jokunen kahvikumppani.

Mulla on ihan täysin samanlainen tilanne elämässä, muuto miehen kotipaikkakunnalle ja autottomana jumitan sitten täällä joka päivä. Kerhot jäävät kesätauolle ja tilanne ahdistaa hirveästi, vaikka jotain orastavia moikkailututtavuuksia niistä löysinkin. Koulukiusaamistaustaa on myös minulla ja jonkinlaista varautuneisuutta solmia ystävyyssuhteita sen vuoksi.



Ystävystyminen vie aikaa ja vaatii omaa aktiivisuutta pitkään. Itse ainakin haluan uskoa siihen, että jos ensi vuoden kerhoissa pyörin aktiivisesti, niin löydän niistä ihan ystäviäkin, vaikka vielä en saavuttanut tulosta.



Miltä suunnalta olet?

Lähellä pk-seutua, jossa oma perheeni ja ystäväni asustavat.



Aiemmassa kotipaikassa olin jo saanut paljon kavereita ja ystäviä leikkipuistoistakin. Nyt jännittää, kun en ole ehtinyt kavereita tämän kevään aikana samaan, että jos en sitten löydäkään ystäviä työpaikalta. Niin sitten minä en iltaisin ehdi/jaksa/lapsilta pääse tapaamaan niitä entisiä ystäviä, eikä minulla sitten muita olekaan.



Olen avoin ja sosiaalinen, mutta kyllä jotenkin ryhmäkammoinen. Aiemmassa kodissa oli leikkipuistoja aina, ja aina löytyi juttukaveria oli kellonaika mikä hyvänsä. Täällä ei puistossa ole juuri ketään koskaan.



ap

ja ottaaohjat vähän tiukemmin käteen. Nyt sä vaan odotat, että asiat järjestyis jotenkin. Tuolla lailla vaan saat odottaa ikuisesti, koska vaikka jotakuta kiinnostaisikin ryhtyä järjestelemään sinun asioitasi sinun puolestasi, hän kuitenkin toivottavasti tajuaisi, etteivät ne kuulu hänelle. SIllä et sinä siitäkään pitkän päälle tykkäisi, jos joku päsmäröisi sinun asioitasi.



Opettele ensinnäkin ajamaan sitä autoa. Ajopelosta pääsee harjoituksella. Harjoittelemaan, siis. Samalla saat muutenkin itsenäisyyttä liikkumiseesi.



Ja siitä tämänpäiväisestä eväsretkestä: seuraavan kerran kun tämmöinen tilanne tulee vastaan, niin sun ei pidä vetäytyä nurkkaan satutettuna ja pettyneenä, vaan miettiä heti puoli minuuttia, miten saisit sen järjestymään. Eväitä ei tarvitse välttämättä pakata ja suunnitella monta päivää etukäteen. SItä voi esimerkiksi käydä nopasti hakemasssa lähisiwasta pillimehua ja jotain hedelmiä ja vaikka croissantit ja lähteä nopeasti eväsretkeläisten perään. Etenkin jos on se auto, mutta todennäköisesti muutenkin.

Olet kuitenkin onnekas, kun sinulla on vanhoja ystäviä ja perhettä suhteellisen lähellä.



Uskon kyllä, että tutustut muihin uudella paikkakunnalla, kunhan et jää täysin neljän seinän sisään. Ota vaikka yhdelle päivälle harrastus puoleksi vuodeksi joko lasten kanssa tai itseksesi syksyllä, sen verran varmaan jaksat/ehdit yrittää töidenkin ohella :) Nyt kesällä asutte leikkipuistossa, pakostahan sinne joku muukin eksyy jonakin päivänä.

enkä varsinkaan tuon retken takia. Siinä tuli joku yllättävä suuri tunnelataus juuri sen jälkeen, mutta en minä nyt oikeasti luullut SEN RETKEN olevan se surun syy. Tai että se kestäisi pitkään. Nyt on ihan ok normaali olo, mietin vain tätä ja syitä takana. :)



En odota, että muut mun asiat järjestäisi, enkä vain istu kotona odottamassa muutenkaan. Käyn kerhoissa, olen saanut moi-tuttuja ja muutaman joka on käynyt kerran kahvilla. Olen harjoitellut autolla ajamista, mtuta olen vielä huono.



Tällä kertaa oli vain mahdotonta lähteä tuolla varoajalla mukaan, koska ei ollut vaippoja, ei varavaatteita, ei eväitä eikä lääkkeitä mukana, ja bussi oli lähdössä muutaman minuutin sisällä.



Eikä tosiaan oikasti ollut siitä retkestä edes kyse.



ap

Vauva-aikana vielä sai helposti vaunulenkkikavereita ja pikkulapsiaikana leikkikavereita lapsille helposti, mutta entäs sitten kun lapset alkoivatkin tapailla keskenään, niin ketään ei enää kiinnosta.