ADHD ja muu maailma

Kerron esimerkin omasta pojastani, joka taisteli ADHD:n kanssa. Sanoin, että hänellä tulee olemaan aika raskasta, koska joutuu kantamaan kaksinkertaista taakkaa: pitää ensinnäkin ymmärtää itseään, sitä miksi maailma tuntuu erilaiselta kuin muiden maailma. Lisäksi täytyy ymmärtää, että MUUT eivät oikein ymmärrä sinua. Joudut olemaan viisaampi kuin he.



Pyysin puhumaan minulle aina, kun jokin tuntuu vaikealta. Kaivoin hänelle esille hyviä puolia siitä, että on vähän erilainen. Ihailin luovuuttaa ja mielikuvitusta, hyväsydämisyyttä. Tiesin, että itsetunto on koko ajan kovilla, koska ulkomaailmalta tulee paljon negatiivista palautetta esim. keskittymiskyvystä ja "haahuilusta".



Poika kertoikin paljon. Miten ei kestä luokan meteliä, miten ei kestä jotakin kiusaavaa hirviötä koulussa... Mietin yhdessä hänen kanssaan miten saisi eristettyä mielestään tuollaiset häiriötekijät. Annoin mielikuvaharjoituksia siitä, että rakentaisi näkymättömän seinän sen metelöivän hepun ja itsensä väliin, katsoisi vain opettajaa, että kuulee.



Kyselin mikä häntä auttaa keskittymään. Osasi sanoa, että käsillä pitä olla tekemistä, että kuulo terävöityy. Poika muovaili sormissaan sinitarraa, piirteli vihkon reunaan. Puhuin opettajalle, että se auttaa.



Diagnoosi peruttiin myöhemmin, mutta pojasta kasvoi ihana 16-vuotias, jolla on pari sydänystävää, koulu menee hyvin, jatkaa lukioon. Suunnittelee jotakin sosiaalista alaa, opettamista, kasvattamista, psykologiaa, matemaattiset aineet ovat vahvoja.



(kirjoitin tämän alunperin vastauksena toiseen avaukseen, mutta olin lukenut sen huonosti! Enpä heitä pitkää tekstiä pois :D)