Lue keskustelun säännöt.
Tajusin, kuinka paljon rakastan toista.
09.05.2012 |
Tässä on ollut viime päivät aikaa mietiä monenlaisia asioita ja jostain se vaan tuli kaikkien muiden ajatusten läpi, kuinka kovasti ja oikeasti rakastankaan pitkäaikaista tuttua miestä.
En ikinä ainakaan tässä elämässä saa häntä, enkä toisen omaa lähde tavoittelemaan, mutta lohduttaudun ajatuksella, että ehkä joskus toisessa elämässä sitten on meidän vuoromme.
Tähän tunteeseen ei liity mitään likaista, eikä pettämisiä, vaan asia vaan on niin, että olen vuosien aikana rakastunut ja rakastan niin, että koskee.
Kohtalotovereita, miten olette eläneet tallaisessa tilanteessa? Antanut asian vaan kulkea mukana vuosien ajan?
Kommentit (5)
Mitään toista elämää tai mahdollisuutta ei varmaan tulekaan, mutta silti tuntuu lohdulliselta ajatella niin.
Olen tuntenut hänet hyvin pitkään ja nähnyt myös sitä siviilipuolta. Niin hyvässä kuin pahassakin :) Eli mitään pinkejä hattaraisia kuvitelmia en elättele. Meissä kaikissa on omat hyvät ja huonot puolemme.
Olet omassa päässäsi hänestä luonut sellaisen kuvan. Et ole oikeasti arkea hänen kanssaan jakanut.
Mitään toista elämää ei ole eikä tule. Sekin on sitä samaa mielikuvitustasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pystyn helposti samaistumaan.
Itelläni vähän samankaltainen tilanne ollut nyt jo vuosia.
Se haikeus on jo hellittänyt, mutta rakkaus vaan on ja pysyy.
En nyt tiedä voiko tätä ihan verrata, kun olen vasta "nuori ja viaton" 18-kesäinen, mutta olen seurustellut poikaystäväni kanssa jo vuoden. Hän on kuitenkin ollut kaukana ulkomailla jo 9 kuukautta ja alkaahan tässä eräänlainen nälkä olla... Enää reilu kuukausi ja hän tulee takaisin, mutta en tiedä osaanko olla asiasta iloinen, kun erään toisen kaveripojan kanssa on ollut vähän sutinaa. Jotenkin tuntuu, että molemmat ottavat sen salaisena leikkinä, mutta olen itse ihan sekaisin tunteistani. Kai on tyydyttävä tutkailemaan sivusta, kumpaa rakastankaan enemmän... "Uusi tuttavuus" on monella tapaa parempi (vaikka eihän näin saisi sanoa...) kuin oma poikaystäväni, mutta en ole varma, voinko kuvitella hänen kanssaan oikeaa tulevaisuutta taloineen, lapsineen ja asuntolainoineen, toisin kuin poikaystäväni kanssa. Voi kun saisi näiden jätkien yhdistelmän jotenkin...
Olet omassa päässäsi hänestä luonut sellaisen kuvan. Et ole oikeasti arkea hänen kanssaan jakanut.
Mitään toista elämää ei ole eikä tule. Sekin on sitä samaa mielikuvitustasi.