Lapsille kertominen, lemmikin lopetus

Kaikkein pahinta on se, jos lapsi ei tiedä, mitä rakkaalle lemmikille on tapahtunut. Lapsella on silloin suuri huoli.

sillehän on joku syy, minkä takia se on jouduttu lopettamaan. Sanoo sen lapsen tasolla. Että nyt se oli niin vanha/sairas/pahasti loukkaantunut että se kuoli. Ja että se sai kuolla lääkärissä niin ettei yhtään sattunut enää.



KErralla ei tarvitse sanoa sen enempää. VÄhitellen sitten puhutaan lisää siitä, että kuolleet ei tosiaan tule enää takaisin, mutta niitä voi ajatella ja muistella. Isommille lapsille voi selittää senkin, että muisto elää, vaikka sen kohde onkin jo kuollut, mut noin pienet ei sitä tajua.

Meillä oli sama tilanne vasta, lapset tosin 8 ja 11. Kerroin, että koira oli vanha ja niin sairas, että sillä oli kovasti tuskia. Parantaa ei voinut eikä kipulääkkeetkään oikein auttaneet, joten on parempi antaa toisen lähteä. Oltiin yhdessä koiran kanssa loppuun asti, että sai nuuskia vielä tuttuja ja turvallisia tuoksuja kuollessaan. Hirveä suru siitä tuli, mutta se on osa elämää.



Mitään taivas-satuja en tuohon sotkenut, kerroin että kuolema on loppu, mutta me voidaan muistella koirakaveria ja se on meille tärkeä vaikka on kuollut.



Mielestäni asiaa ei tarvitse liioitella, mutta omat tunteet pitää jotenkin näyttää ja sallia lapsille kaikki se suru mitä tulee. Jonain päivänä on edessä jonkun läheisen kuolema. Ehkä eläimen kuolemasta selviäminen auttaa sitten siihen suurimpaan tuskaan tulevaisuudessa. Kokemus, että tästä on selvitty. Kuolemaa ei saa piilottaa. Omakin katoavaisuus pitää voida hyväksyä.