Mistä päästä aloittaa
Hei,
On tämä kanssa kun ei tiedä mistä päästä pitäisi näitä kodin remppahommia aloittaa. Tai oikeastaan viedä loppuun. Ollaan asuttu 1,5v kerrostalokolmiossa ja ennen muuttoa tehtiin kokonaan uusi keittiö ja kylpyhuone. Keittiö tehtiin itse mutta Rustholli teki kylppärin. Maalattiin melkein kaikki seinät (keittiö jäi maalaamatta), ikkunanpokat ja vaatekaappien ovet.
Nyt on ajateltu vaihtaa makuuhuoneita pojan (3,5v)kanssa päikseen, jolloin meidän kanssa nukkuva sisko (1v) voisi muuttaa veljensä kanssa samaan, vähän isompaan huoneeseen. Mutta eihän tuo noin vaan käy. Meidän makkarissa on vieläkin seinää vasten keittiön ylä- ja alasokkelilevyt, odottamassa asennusta (kattokin pitäisi muuten levyttää). Eihän niitä sinne lastenhuoneeseen voi jättää. Nehän voisi nyt sitten samalla laittaa *ajattelee hyväuskoisena*.
Jalkalistojakaan ei ole, nekin voisi käydä ostamassa ja laittaa siinä samalla kun huonekalut on pois tieltä. Mutta sitten kun tota säilytystilaa on niin surkean vähän, niin voisi sitten heittää kaikkia ylimääräistä pois. Mutta eikös sekin kannattaisi tehdä heti aluksi. Meillä kun ei tosiaan ole vaatehuonetta vaan suuri olohuone, niin eikös sellaisen voisi itsekin jotenkin rakentaa... Mutta sitten pitäisi väistämättä vähentää olohuoneen kalustusta... ja vastahan nuo ruokailupöydät ja oh-pöytä ja nojatuolit ostettiin... voi ei.
Ja sitten se raha. Voi hitto mua risoo, kun ei ole sillee rahaa, että vois käydä vaan ostamassa listaa ja tilata remppamiehen laittamaan paikalleen. Ja sitten vielä sokkelit jne...
Käytiin juuri taas tänään tuttavaperheen luona ja oikein masensi tulla kotiin, kun täällä on niin ankean näköistä. Ei oo sellasta sisustussilmää ja -intoa, että osais tehdä tästä kodikkaan näköisen, niinkuin joillain näyttää olevan. " Otin tossa verholaudan pois ja kittailtiin reikiä ja huomenna sit maalataan seinä..." Voi itku. Porakonettakaan ei omisteta, paitsi isäni vanha rutku. Poika sai siitä karmeat traumat, kun surkealla iskuporakoneella yritettiin laittaa keittiökaappeja seinälle. Täällä ei siis ole mitään porattu sen jälkeen. Naapuri kun remppaa, niin meidän poika hyppii hysteerisenä seinille.
Nyt alkaa jo riittää tämä selvitys, mutta kohta on jotain saatava tehtyä. Ollaan nukuttu yli 2kk olohuoneen sohvalla (kun minä en voi nukkua tytön kanssa samassa huoneessa) ja kohta varmaan sohvasta jouset kuoleentuu. Ja itseäkin ärsyttää tämä aikaasaamattomuus. Arki kun tuntuu vievän kaiken energian. Ei riitä voimia muuhun.
Kiitos kun luit. Toivottavasti voit kommentoida jotenkin.
Kommentit (6)
kylppäri ja keittiö tehty ja vielä ennen muuttoa!
Toisin on asiat meillä, vasta kylppäriremppa suunnitelma-asteella ja asuakin pitää siinä samassa asunnossa. Ennen tätä suurta ja kallista hanketta ei olla voitu sisustaa koko yläkertaa monesta syystä (tärkein tietty raha). Puolivuotta on asuttu ja lapset elävät vieläkin pahvilaatikkoelämää.
Uskon kuitenkin ettei asioita kannata tehdä väärinpäin ja jokupäivä helpottaa...
Ehkä aloittamista auttaa pieni kirjallinen suunnitelma, se ikäänkuin vähentää kaaoksen aiheuttamaa " rimakauhua" ja selventää missä järjestyksessä asioita kannattaa yleensä tehdä.
Me ollaan asuttu nyt vuosi tässä talossa jossa periaatteessa on kolmessa kerroksessa yhteensä neliöitä 270m2. Remonttia odottaa yläkerta johon on tarkoitus tehdä makkarit, sekä saunan uusiminen, kodinhoitohuoneen teko vanhan pannuhuoneen tilalle (osin aloitettu).
Olemme nelihenkisenä perheenä asuneet käytännössä kaksiossa tämän ajan jatkuvan remontin ja osittaisen kaaoksen keskellä.
Olemme tottuneet siihen että joka huoneessa tulee vastaan akkuporakone ja kasa ruuveja sahanpuruista ja puujätteestä puhumattakaan. Keittiö saatiin melkein kokonaan valmiiksi kun muutettiin ja siihen olen satsannutkin.
Pää pysyy ehjänä kun on edes yksi huone joka on täysin valmis ja kaunis katsella. Sinne voi mennä ihailemaan kättensä jälkiä ja olemaan itsestään ylpeä: " tämä me tehtiin itse ja niin me tehdään loputkin!"
kuten joku edellinenkin kommentoi, vaikka vaan ruutuvihkoon/liimalapulle hahmoteltuna.
(Mä teen mieheni aina hulluksi näillä työlistoilla, eri formaattejakin olen kokeillut, esim. jääkaapin ovi täynnä liimalappuja joissa kussakin yksi tehtävä, ja saa sitten heittää lappuja pois sitä mukaa kun tehty.. :-).
Tässä teille hahmotelma listasta:
- vaatehuoneen rakentaminen olkkariin unohdetaan tässä kohtaa
- ensin selkeästi keskeneräiset valmiiksi: ne sokkelit keittiöön (oletan että saatte tehtyä itse jos osasitte tehdä keittiönkin - työkaluja kai voisi jostain kysellä lainaan)
- sitten kevyt tavaroiden läpikäynti ja raivaus, eli jos on selkeästi hävitettävää, pois vaan. Joskus myöhemmin mahdollisen vaatehuoneen rakentamisen yhteydessä voi järjestellä enemmän.
- hankkikaa ne lattialistat (esim. Tarjoustalosta sai edullisesti Malerin listoja - kannattaa siis vertailla hintoja. Myös rautakaupoista yms. saa yleensä aina alennusta jopa n. -20 % kun vaan pyytää. Tai sitten ottaa maksuttoman " remontoijan käteiskortin" , jolla saa myös alennusta jos eivät muuten anna).
- vaihtakaa huoneet päittäin ja laittakaa listat samalla (varmaan saatte tänkin tehtyä kun olette keittiöstäkin selvinneet :-), niitä on kai olemassa jotain kiinnittimiäkin nykyään listoja varten, tai sitten vaan listanauloja ja vasaraa, paitsi jos kiviseinä takana)
Eli tehkää joku vastaava suunnitelma, tavoitteena että saa JOTAIN selkeästi valmista, ja tietyt vähemmän kiireiset projektit kannattaa suosiolla lykätä.
Kun on suunnitelma, sitä voi toteuttaa omien voimien mukaan, meni siinä sitten viikko tai vuosi.
Siis tarkoititko että rakentaisitte vaatehuoneen olkkariin? Laittakaa ennemmin liukuovikomero jollain tyylikkäillä ovilla, huomattavasti vähemmän työtä.
Onpa kiva kuulla, ettei olla ainoita joilla koti on keskeneräinen. Ja tosiaan suurin osa rempasta oli tehty kun muutettiin, että hyvinhän tässä pyyhkii, niinkuin toukkisäiti sanoi:). Kyllä näiden asioiden kirjottaminen ja kommenttien lukeminen antaa kummasti perspektiiviä omiin pulmiin.
Tosiaan vaatehuoneesta uneksin, mutta tosi hyvä idea toi liukuovikomero ehdotus. Ja samalla tajusin, että mehän vierestä seurattiin, kun anopille tehtiin ison makuuhuoneen päätyyn " pukeutumisnurkka" tosi simppelisti. Huoneesta rajattiin peililiukuovilla pieni huone, joka toimii vaatehuoneena/liinavaatevarastona jne. Eikä tullut mielen viereenkään, että meillekin voisi jotain sellaista suunnitella. Silmissä vain pyöri kuva vaatehuoneesta seinän rakentamisineen (=porataan kantaviin teräsbetoniseiniin, ulkoseinään jne.).
Ja suurkiitos 3.x tuosta listaideasta ja vinkeistä. Kun nuo asiat ulkopuolinen sanoo, se kuulostaa niin selvältä ja yksinkertaiselta, että ihan hävettää, ettei itse ole tajunnut. Kunhan tuo mies saa töissään projektin loppuun eikä tee ympäripyöreitä päiviä, niin vien muksut hoitoon ja aloitetaan hommat. Näin on näreet! :)
Kiitos teille.
Voin lohduttaa teitä, että ette ole varmasti ainoita joilla remontit roikkuu. Meillä on myös jatkuvasti hommia odottamassa. Yläkertaan saatiin joulukuussa laitettua uusi laminaatti, mutta lattialistat makaavat makuuhuoneen lattialla ja niitä ei mitenkään jaksaisi laittaa paikalleen. Lisäksi pitäisi maalata vielä pari huonetta, vaihtaa uudet lamput paikalleen, siivota kaappeja ja autotalli, laittaa vaatekaappien oviin vetimet, laittaa portaisiin liukuestenauhat ja toinenkin lapsikin syntyy piakkoin. Toisaalta on jotenkin mukavaakin, että asunto muuttuu aina pikku hiljaa nätimmäksi ja mitäs sitä sitten tekee kun kaikki on valmista?
Meille on ollut appiukosta paljon apua remonttihommissa. Jotenkin tulee itsekin tehtyä paremmin, kun joku ulkopuolinenkin on mukana tekemässä. Sisustamisesta: Itse olen lukenut paljon sisustuslehtiä. Niitä ei ole pakko ostaa aina uutena, vaikka sitäkin on tullut tehtyä tarpeettoman paljon. Kirjastosta saa ainakin meillä päin lainaksi vanhoja lehtiä ja antikvariaateissakin lehdet maksavat vain osan uuden hinnasta. Miehen kanssa mietittiin yhdessä minkälaisesta tyylistä ja väreistä tykätään. Miehen maku oli selkeästi värittömämpi (mustaa, valkoista, harmaata) kuin minun, mutta olen ollut tyytyväinen siihen, että annoin periksi ja isot pinnat ovat pelkistetympiä, koska tyynyillä, tauluilla, kukilla yms. saa lisättyä aina sopivasti väriä. Olemme ostaneet makuuhuoneisiin värikkäitä ja vähän kalliimpia lakanoita ja olkkariin vaihdeltu tyynyjä kalliimmistakin kankaista, mutta pitkät verhot ovat yksivärisiä ja halvempia. Mattoja emme ole vielä hankkineet kovin paljoa, koska kaikki ihanat matot taitavat maksaa maltaita. Onneksi on nyt uusi laminaatti koko kämpässä, niin lattiat saavat näkyäkin.