Jos ilmoittaa työkkäriin ammatikseen taiteilija, vaaditaanko taidekoulun päästötodistus?
Kommentit (7)
Eihän esim. kirjailijoille edes ole mitään koulutusta.
Mutta kannattaa olla varuillaan - varsinkin aiemmin nimenomaan taiteilijat saattoivat jäädä ilman työttömyyskorvausta. Ongelma lienee nyt poistunut, mutta kannattaa varoa, mitä siellä hölisee.
Yleensä kai ne, jotka ovat siellä taiteilija-nimikkeellä, ovat sellaisia, joilla on oikeasti näyttöä. Kuka hullu muuten ottaisi siellä puheeksi noin riskialttiin ammatin!
Ja mitä sanot, jos he alkavat epäillä, että et haekaan töitä, vaan "taiteilet"?
harjoittamiseksi ei tarvita mitään tiettyä tutkintoa. Sen sijaan työvoimatoimisto tarvitsee selvityksen siitä, että olet elättänyt itsesi päätoimisesti taiteilijana olemisella tietyn ajan ennen työttömäksi jäämistäsi.
Koska muutoin olet harrastelija ja se ei ole ammatti.
harjoittamiseksi ei tarvita mitään tiettyä tutkintoa. Sen sijaan työvoimatoimisto tarvitsee selvityksen siitä, että olet elättänyt itsesi päätoimisesti taiteilijana olemisella tietyn ajan ennen työttömäksi jäämistäsi.
Vapaiden ammattien osalta päätoimeentulo pitäisi tulla ko. ammatista noin kahden vuoden ajalta ennen työttömäksi jäämistä. Muussa tapauksessa sitä ei katsota ammatiksesi tai ainakin asia menee työkkärin käsittelyyn ennenkuin hyväksyvät sen. Toki jo olet ollut esimerkiksi määräaikaisessa työssä taiteilijana vaikkapa vuoden ajan, voivat hyväksyä sun ammattinimikkeeksi taiteilijan.
jos sanoo, että on taiteilija, eikö silloin rinnasteta free lancereihin ja yksityisyrittäjiin? silloin ne voi sanoo työttämksi jäännistä että sä oot yrittäjä ja tuensaanti ei olekaan yks kaks enää mahdollista.
Voi olla että olen väärässäkin.

vaiko ollut jonkun tahon palveluksessa palkansaajana. Kyllä taiteilijoita on esimerkiksi järjestöjen ja julkisen sektorin palveluksessa projektihommissa. Yrittäjille on sitten oma työttömyyskorvauksensa.
Eihän se voi niin mennä että kuka tahansa ilmoittautuu sinne työttömänä taiteilijana vaan nostamaan rahaa. Siis työkkärin kautta en usko taiteilijalle löytyvän hommia eli sun pointti olis vaan saada tukea?
Jos oot oikeasti taiteilija sä varmasti keksit jotain miten voit elättää itsesi samalla kun toteutat unelmaasi josta kukaan ei maksa kk-palkkaa.