Oletko tyytyväinen lapsentahtiseen kasvatukseen?

ruokailujen väli on ollut 3-4 tuntia, eli sen verran kestää kun mahalaukku tyhjenee. Ja meidän lapsi on kyllä elänyt mukana perheen rytmissä, olisi aika outoa että vanhempien pitäisi tarkkailla ja ihmetellä, mitä se vauva nyt milloinkin meinaa ja keksii. Ajatushan on kai kuitenkin kasvattaa lapsi tän yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi ja sehän alkaa jo siitä, että lapsi kasvaa perheensä jäseneksi?

Haluaisin vain mahdollisimman rehellisiä vastauksia siitä miten arki on toiminut perheissä joissa kaikki tehdään täysin lapsen tahdissa.



Kasvatusideologioita on paljon. Minua kiinnostavat tämän tavan hyödyt ja haitat.

Ap

hienolta, mutta meillä ei ole eletty niin, vaan yritetty opettaa mahdollisimman pian, että yöllä nukutaan, ei seurustella jne.

halusi sitä tai ei

Ruokaa väkisin kurkusta alas vaikkei lapsi ole nälkäinen? Lapsen pakottaminen nukkumaan pitelemällä sängyssä vaikkei lasta nukuta?



En ymmärrä mitä tuo lapsentahtisuus edes sinällään on vai miksi se olisi epätavallista, se kun kuulostaa lähinnä siltä että otetaan se lapsi ihmisenä huomioon niin kuin kuuluukin tehdä. Outoa miten esim sormiruokailu on juttu jota joko tehdään tai ei tehdä - luulisi jokaisen vähänkin älyllisen vanhemman tajuavan että tottakai pääsee helpommalla mitä enemmän lapsi syö itse eikä tarvitse niitä soseita lusikoida suuhun. Sitten siitä on tehty tuollainen kiistakapula että kuka on hippivanhempi ja kuka ei.

miten mainitsemani asiat ovat toimineet tai jättäneet toimimatta. Kun kerran täällä voi nimettömasti ja rehellisesti kertoa miten oma valinta lapsen kasvatuksesta on toiminut.



Se miksi kysyn - kysyn siksi että itse olemme päätyneet siihen että lapsemme ovat alle 8 kuisina siirtyneet vanhempien makuuhuoneessa olevan pinnasängyn siirtämiseen lapsen omaan huoneeseen. Lapsen syöttäminen alkuaikojen vauvan oman imemistahdin jälkeen on muuttunut siihen että meillä on omat ruoka-ajat. Lapsi/lapset nukkuvat päiväunet tyytyväisinä tiettyyn aikaan päivästä ja rytmi on tasainen. Yöt ovat helppoja eikä nukuttamista tarvita lainkaan. Olemme olleet tyytyväisiä oloomme ja eloomme. Oma makuuhuoneemme on aikuisten omaa aluetta. Lapsemme ovat päiviemme keskipiste - teemme yhdessä kivoja juttuja ja saamme "halikiintiöt" täyteen helposti.. :)



Minua aidosti kiinnostaa toisenlaiset (miellän siis yhtä oikeaksi!) lähestymistavat lapsen kasvattamisessa. Läheiseni nukkuvat lapsensa kanssa samassa sängyssä (meillä yleensä vain jos lapset ovat kipeinä ja haluvat tulla kainaloon). He suunnittelevat nukkuvansa samassa sängyssä kunnes lapsi itse haluaa muutosta. Heillä alle yksivuotiaalle annetaan lusikka käteen ja sormiruokaa. Lapsi syö sen mitä suuhunsa saa ja haluaa ottaa. Tässä mallissa lapsi siis päättää pääsääntöisesti mitä äiti tekee ison osan päivästä, koska unet ja ruokailut ja tästä johtuen päivän harrasteet ja tekemiset menevät lapsen tahdissa.



Painotan etten halua itse tehdä eroa kumpi on parempi tapa toimia - haluaisin vain kuulla miten muilla tämä omastani poikkeava lähestymistapa on käytännössä toiminut ja onko se ollut parisuhteelle ja jaksamiselle parempi vaihtoehto vai jättänyt toivomisen varaa?



Ap

muita lapsia...

Meillä lapsentahtisuus on tarkoittanut esimerkiksi äidin kanssa nukkumista, sormiruokailua, lapsentahtista ruokailua yms. Se ei ole tarkoittanut, ettei vanhempien ja muun perheen tarpeita otettaisi myös huomioon. Olen toiminut melko lapsentahtisesti neljän lapsen kanssa, ja olen tyytyväinen. Myös parisuhteeseen.

perheen kanssa samaa tahtia, joten ongelmia ei ole ollut. Tärkeintä on se, että asiat toistuvat samoina ja säännöllisinä, esim. ruokailut ja päiväunet ja ulkoilut. Eli tässä mielessä meillä on kyllä eletty lasten tahdissa, kun heidät on ensin saatu opetettua siihen oikeaan tahtiin...

mutta ei me ollakaan, kun lapsella on ollut oma sänky alusta asti, syönyt myös soseita ja ollaan jopa nukutettukin kun yöllä ei ole meille sopinut valvoa, siis muokattu unirytmiä "oikeaan suuntaan".



Ei sitten mitään!

Lisää vaan muut kokemuksia?? Kiitos.



Ap

useimmat ihmiset kasvattavat lapsensa lapsentahtisesti mutta soveltaen. eli periaatteessa lapsentahtisesti, mutta mika sopii kullekin perheelle. ei vamaan missaan perheessa menna 100% lasten ehdoilla ja hulluahan se olisi jo mentais.

on kolmevuotias, joten en vielä tiedä kadunko jotain myöhemmin. Aika lapsentahtisesti ollaan menty ja tähän saakka olen ihan tyytyväinen. Lapsi on ollut huono nukkuja, mutta siinä tuskin meidän kasvattamisellamme on ollut kamalasti tekemistä, kun syynä ovat pääasiassa olleet allergiat.



Ei tietty kaikkea tehdä ihan kuten lapsi sanoo, mutta suurin osa mainitsemistasi asioista. Ollessani lapsen kanssa vielä kotona, en "pitänyt" ruoka-aikoja ja päiväuniaikoja mitenkään tarkkaan. Tai oikeastaan ollenkaan, nukuttiin ja syötiin, kun tuntui, että oli niiden aika.



Mutta ei se silti tarkoittanut, että olisi eletty ihan miten sattuu. Jouduin lapsen allergioiden vuoksi pitämään ruokapäiväkirjaa ja huomasin, että todellisuudessa ruokailut olivat vartin tarkkuudella aina samaan aikaan. Eikä uniaikakaan tuon enempää heittänyt. Ei lapsen rytmissä toimiminen tarkoita välttämättä rytmittömyyttä. Toki kun huomasin lapsella tuollaisen rytmin olevan, yritin pitää siitä kiinni.



Ilmeisesti allergioista johtuen myös lapsen ruokailuissa oli välillä vähän vääntämistä ja silloin huomasin lapsen syövän parhaiten ja ennakkoluulottomimmin, kun sai itse syödä ja itse valita mitä edestään laittoi suuhunsa ilman minun tuputuksiani. Ravitsemusterapeuttikin piti tätä tapaa meidän tapauksessamme hyvänä.

useimmat ihmiset kasvattavat lapsensa lapsentahtisesti mutta soveltaen. eli periaatteessa lapsentahtisesti, mutta mika sopii kullekin perheelle. ei vamaan missaan perheessa menna 100% lasten ehdoilla ja hulluahan se olisi jo mentais.

Sekin on "hyvä tulos" kyselylleni jos ihmiset kokevat ettei tämä ole niin mustavalkoista...

Joissakin keskusteluissa on saanut fanaattisemman mielikuvan siitä mitä mieltä äidit näistä ovat, sen vuoksi oikeastaan lähdin kyselemäänkin. Kyselemään siis sitä että miten toimii se malli pidemmän päälle jota emme ole omassa kasvatuksessamme noudattaneet.

Ulkopuolisen silmään se tosin vaikuttaa siltä että tämä edellä mainittu läheisten perhe elää täysin lapsensa ehdoilla. Voihan olla että olen täysin siitäkin väärässä.

Itse olen rutiinien kannattaja. Ruoka-ajoista ja uniajoista pyrin pitämään kiinni, mutta olen sitä mieltä että satunnaiset muutokset eivät riko rutiineita ja retkielämäkin on täysin mahdollista. Lapset matkustavat tarvittaessa helposti ja nukkuvat hyvin vieraissakin paikoissa ihan itsekseen.

Jouduin ehkä sivuraiteelle.. :D

Ap

Olisin hajonnut ihan totaalisesti jos olisi pitänyt jaksaa jatkuvaa keskellä yötä hyssyttelyä ja sängystä kömpimistä, tai pitkän imetyksen sijaan häslätä jo pienen vauvan kanssa erillisellä ruualla ja astioilla. Ekan kanssa oli myös ihanaa kun ei tarvinnut yhtään välittää vuorokausirytmistä vaan voi nukkua keskellä päivää. Se ei ikävä kyllä onnistunut enää sitten toisen lapsen kanssa, kun ensimmäisellä ei ollut yhtään samanlainen rytmi kuin toisella. Silloin taas helpotti se että pienempää pystyi kanniskelemaan kaikkialle liinassa. Ei tarvinnut revetä moneen paikkaan samaan aikaan eikä kuulostella itkua vaunuista.



En tiedä onko ensimmäisten vuosien lapsentahtisuudella ollut mitään muuta merkitystä kuin minun hyvinvointini. Lapseni ovat ihan erilaisia keskenään, vaikka molemmat pyrittiin hoitamaan niin lapsentahtisesti kuin mahdollisesti. Toinen on erittäin itsenäinen ja rohkea, toinen ujo ja äärimmäisen hellyydenkipeä.

Lapseni olen kasvattanut juuri, kuten sinäkin. Nukkuivat vaan jo 1 kk omassa huoneessa.

Ovat kohta nelikymppisiä ja koko elämä heillä sujunut hyvin.

juuri tytär sanoi, että ihana, kun heidät on opetettu säännöllisiin elämänrytmeihin ja nyt toteuttavat samaa omien pikkuisten kohdalla.

t.mummeli

Mulla sormiruokailu tarkoittaa vain sitä, että sen kautta opetetaan lapsi syömään itse. Ja totta ihmeessä minä haluan, ettei lasta tarvi enää kaksivuotiaana syöttää lusikalla.

olla niin että jos tällä palstalla yrittää herätellä asiallista ja neutraalia keskustelua, se on aika haastava homma. Provoihin tartutaan hanakammin. Kun ei aloituksessa olla mustavalkoisia eikä kulmikkaita, käy ilmi ettei myöskään vastaajien toiminta todellisuudessa ole sellaista - tai sitten ne fanaattisimmat eivät innostu kirjoittamaan.



Itseäni kiinnostaisi myös rehelliset pohdinnat siitä, mikä omassa toiminnassa jälkikäteen mietityttää tai mitä ehkä jatkossa tekisi toisin. Jos etukäteen on tehty kovin tarkkoja suunnitelmia, en jaksa uskoa että ne ihan sellaisenaan käytännössä toimivat - vaikka noin periaatteessa kovasti kannatankin sitä, että omia toimintatapoja, vaihtoehtoja ja periaatteita mietitään jo etukäteen.