Onko mielenterveyshoitajan työ kovinkin henkisesti rankkaa? Kertokaa, hoitajat, millaista on.

Vaihtoehtona on opiskella lähihoitajaksi ja suuntautua mielenterveys-ja päihdetyöhön tai sitten opiskella sairaanhoitajaksi ja erikoistua mielenterveyshoitotyöhön. Työn raskaus riippuu todella paljon työpaikasta, kevyttä se ei varmasti ole missään. Jos on kovin herkkä niin työ voi olla liian rankkaa.

Nykyään lähinnä tuota lienee lähihoitaja, joka on suuntautunut mielenterveystyöhön. Lääkelaskut pitää tietysti osata. Noita mielenterveysopintoja on siis yksi vuosi, ensin pitää käydä 2 vuotta perusopintoja. Herkkyys voi olla hyvä asia, jos sen kanssa on oppinut olemaan, mutta herkkyys voi olla myös ominaisuus, joka koituu psykiatrian alalla työskentelevän kohtaloksi. Mitähän mahdast tarkoittaa sillä, että ymmärrät ihmisiä...?

Up

Itse olen teholla sairaanhoitajana ja mietin myös aluksi, olenko liian herkkä sinne ja surenko vielä kotonakin esim. nuoria kuolevia potilaita. Mutta kaikkeen turtuu, sekä harjoitteluiden aikana että työelämässä hiljalleen. Toki esim. nuoren kuolema koskettaa ja etenkin heidän omaistensa suru, mutta en jää miettimään asiaa enää töiden ulkopuolella. Aluksi asiat jäi enemmän pyörimään mieleen.

Mielenterveystyötäkin on erilaista; akuuttia suljettua oasastoa jotka ovat niitä rankempia ja sitten on erilaisia kevyempiäkin töitä samalla alalla. Jos kiinnostaa, kannattaa hakeutua lähihoitaja tai sairaanhoitaja kouluun. (Molemmissa voi erikoistus psykiatriselle puolelle).

Olen lähihoitaja ja suuntautunut mielenterveys- ja päihdetyöhön. Työskentelen kuntoutusosastolla, mutta myös akuutilla olen ollut. Usein kuulen ensimmäisenä kommenttina, että eikö olekin rankka työ. No ei ole! Kokisin saatanan paljon rankemmaksi sellaisen työn, josta en nauti. Esim. lastenhoidossa, jossa en yhtään haluisi työskennellä. Se se vasta henkisesti rankkaa on, kun saa koko työpäivän ajan olla laskemassa minuutteja, että pääsee pois.