Isä meni töihin, lapset sekaisin ja isä myös

Itse sain olla vain vajaan vuoden kotona ja kyllä minä itkin joka aamu bussissa, kun olin vienyt poikani päiväkotiin ja ikävä oli suuri. Sellaista se elämä on, välillä sattuu ja on pakko tehdä velvollisuuksia, mitä ei haluaisi. Ihmisten on käytävä töissä, sillä yhteiskunta ei voi elättää meitä kaikkia. Me olemme onneksi selvinneet hyvin ja lapseni saa päiväkodilta koko ajan hyvää palautetta, on lahjakas matemaattisesti ja omaa hyvän empatiakyvyn.

yhtään tilannetta ei helpota se, että vanhin lapsista kiristää isäänsä olemaan kotona. Olen jo päättänyt hankkia sossusta perhetyöntekijän saattamaan hänet aamuisin kouluun ettei jää kotiin tai mene kaupungille tappamaan aikaansa. Pahalta minustakin tuntuu katsoa kun miehelle on niin tuskaa jättää poika ja sanookin, että mikään ei ole koskaan saanut häntä tuntemaan näin pahoin. Täytyy vaan sitten yrittää tsempata. Joskus tämä kuitenkin on edessä.

ap

Miehesi kuulostaa mt-ongelmaiselta, koska lapset takertuvat noin. Kai ne kotona olleet lapset on muitakin ihmiskontakteja saaneet miehesi kotonaolon aikana kuin isänsä?

Oikeasti lasten pitäisi kehittyä perheensä jäseninä, ei jonkun kasvottoman yhteiskunnan.

Hienoa jos miehesi on oikeasti pystynyt luomaan noin tiiviin suhteen lapsiinsa, harvemmin se isiltä onnistuu, äideiltä kyllä useinkin.

jos koululainen kieltäytyy menemästä kouluun, koska isä menee töihin! Ymmärtäisin, jos parivuotias (tai edes 4-vuotias) kieltäytyisi menemästä päiväkotiin, mutta kyllä kouluikäisen pitäisi jo olla itsenäisempi. Liittyykö tuohon kouluunmenoon jotain muutakin, onko lapsella hankala koulumatka ja onko hänellä koulun jälkeen mitään tekemistä (kerho, leikkipuisto tms.)?

Minun äidilläni oli masennusta, kun me olimme lapsia. Hän sitoi lapsiaan itseensä, koska ei halunnut olla yksin. Alitajuisesti - ja lopulta jopa ihan konkreettisesti - kannusti jäämään kotiin hänen seurakseen.



Ongelma oli siis vanhemmassa, ei lapsessa.

lapsi on lellitty pilalle ja luulen että voi kääntää maailman menot ylösalaisin kun hän vaan niin haluaa..

Esikoisella on ongelmia muutenkin jota tutkitaan. On levoton, tahatonta kasvojen vääntelyä, äännähtelyä, ei pysy paikoillaan, tunne-elämän kapeutumista jne..

Joten esikoiselta tuota voi olettaakin. Hän ei kestä muutoksia millään

tavalla. Nuorin vaikuttaa hyvinkin valmiilta hoitoon. Vaatii jo leikkiseuraa ja osaa kehittää omia leikkejä ja innostuu muiden lasten tapaamisesta. Lapset ei ole millään tavalla minuun ripustautuneita, koska ovat tottunee siihen, että äitiä ei aina näy kotona ja joskus olen viikonloppuisinkin töissä.

ap

Eikä missään maailman ajassa lapsiperheet tai muutkaan ole voineet kölliä sohvalla keskenään, vaan ruokaa on pitänyt kautta aikaiin perheelle hankkia. Joten turha on syyllistää nyky-yhteiskuntaa.