Tim-BER – Tarina rakkaudesta, kärsimyksestä ja Isännän oikeudesta eutanasiaan

Se tunne, kun seisot leveässä haara-asennossa ja olet tekemässä liikesarjaa - taijin 24 muodon sarjaa, jonka olet tehnyt elämäsi aikana tuhansia ja tuhansia kertoja. Seisot siinä paikallasi osaamatta liikuttaa sormeakaan. Taustalla soittolistalta soi Memories on a Screen - Cold Colors haikeasti, kylmänä ja kolkkona. Liikuttelet silmiäsi laajentuneina pääkopassasi hätääntyneesti. Ilmeesi on täysin järkyttynyt. Olet nähnyt tämän jossain ennenkin: muistat RoboCopin ilman visiiriä, Murphynä, tai mitä hänestä oli jäljellä. Sinä hävitit marmorikuulasi. Sinä hävitit pelin, Isäntä.

Yrität kuitenkin sinnikkäästi elektronisen basson virittämänä ja rytmittämänä käskyttää hermostoasi takaisin liikkeeseen. Jalkoja alkaa poltella, mutta et pääse siitä asennosta mihinkään. Pelkäät tasapainon menetystä, mutta eniten pelkäät sitä tunnetta pääkopassasi. Ikään kuin joku olisi kadonnut, jotain puuttuu. Se on sellainen outo, löysä olo päässä, joka saa silmät etsimään ympäristöstä jotain konkreettista, jotain mihin tarttua hätääntyneenä. Siinä tunteessa on jotain samaa kuin silloin, kun taapero menettää jäätelönsä suoraan likaiseen maahan. Se on se lopullinen, viaton ja musertava tajunta siitä, että se on mennyt, eikä sitä saa enää koskaan takaisin.

Alat huutaa hädässäsi, mutta et enää muista sanaa apua. Suustasi alkaa kuulua vain sekavaa siansaksaa, huudat muistisi rippeistä: ”Hjälppaa, hjälppa meij, hjälppa memm!” Naapuri kurkistaa pensasaidan takaa ruohonleikkuri käynnissä, eikä tunnu reagoivan huutoosi mitenkään. Ehkä hän luulee, että vitsailet tai sekoilet omia aikojasi. Olet seissyt jo puoli tuntia samassa haara-asennossa, ja lihasten hapotus tuntuu sietämättömän pahalta.

Aika pian näen emännän juoksevan luoksesi, ja suustasi pääsee taantuneen lapsen äänellä vain yksi sana: ”Mammaa.” Silmät vetisinä otat avun vastaan. Horjahdat suoraan nurmikolle ennen kuin auttavaa kättä ehtii sinua kannattelemaan. Nainen näkee selvästi tilanteen, huutaa mielessään TIMBER, ja kaikki pimenee. ”Ehkä herranjumala ja voi hyvä jumala Isäntä, älä mene noin”, kuuluu jostain kaukaa.

Siansaksa ja sumu peittävät kaiken, kun lanssimiehet nostavat sinut paareille. Makaat siinä ja kuuntelet heidän keskusteluaan, joka vilisee sanoja, joita et enää kykene yhdistämään mihinkään reaalimaailman asiaan. Se on ammattikieltä, joka kuulostaa vieraalta planeetalta:

”Mies, viisikymmentä ja risat. Äkillinen motorinen puutosoire ja globaali afasia kesken fyysisen suorituksen. Ei näkyvää hemipareesia tai kasvoasymmetriaa, mutta kontakti on täysin fluktuoiva. Epäilty fokaalinen kohtausoire tai iskeeminen aivoverenkiertohäiriö motorisella aivokuorella. Pika-GCS: silmät seuraa, mutta verbaalinen vaste ykkönen. Hemodynamiikka tsekattu: saturaatio 96, sinusrytmi, verenpaine kohdillaan. Laitetaan kanyyli ja tehdään ennakkoilmoitus suoraan neurotriagelle, tää voi olla myös otsalohkoperäinen status epilepticus. Mennään hälyillä.”

Hetken päästä sinua jo kuljetetaan ambulanssiin. Tässä vaiheessa sinulle käy lopullisen selväksi, ettet enää muista edes omaa äidinkieltäsi, sieltä täältä nousee vain irrallisia sanoja vailla asiayhteyttä. Muistitauti on tehnyt selvää minusta. Se sai minut viimein kiinni, ja olen siirtynyt uuteen, oudon hiljaiseen vaiheeseen.