Olen äksy vauvalle, kun se herää yöllä :(

Meillä mies on juuri tuommoinen, kolme lasta, kuusi vuotta yöherätyksiä eikä se ole muuttunut. Päivällä mies on ihana oma itsensä mutta yöllä ihan kamala mörkö.

Itse tein pahimmassa univajeessa niin että pidin yöpöydän laatikossa lempisuklaatani ja aina kun vauva sen sadannen kerran yössä heräsi niin nappasin suuhun konvehdin ennen vauvan luo menoa..oli paljon mukavampi imettää ja hyssytellä kun sai itse suklaasta mielihyvää:D

ja samaikäinen veijari mulla myös.Juuri aamulla mietin miksi olen niin kiukkunen yöllä pikkaselle,joka herää vain sen pari kertaa.Nukahtaa heti tutin saatuaan ja nukkuu monta tuntia putkeen.Miten musta on tämmönen tullut öisin...

miksi lapsi herää:



Olet niin ihana ettei lapsi saa seurastasi tarpeeksi?

Jos syötät niin lapsi herää yölläkin herkuttelemaan?



Ja ihan perinteinen kannattaa kokeilla: särkylääke jos pienen ikeniä kutiaa ja hampaita puhkeaa.

Lapsi pelkää ja sitähän et halua kun on morkkis! Onneksi on:)

Mutta tietoisuus siitä että lapsi EI heräile minua kiusatakseen, auttaa kyllä. Välillä on saatava katkeamattomat yöunet, niin sekin helppaa. Se on ainakin huomattu, että oma rauhallisuus auttaa myös pientä rauhoittumaan paljon paremmin. Voimia sisaret! Kyllä se siitä ajan myötä helpottaa!

Morkkis on ja tietoisuus siitä, että rauhallinen vanhempi auttaa lasta nukahtamaan taas nopeammin. Mutta kuten sanoin, tuntuu, että olen ihan eri ihminen yöllä, kun herään kesken syvimmän unen. Ei sitä valvottamista ja herättelyä kai turhaan kidutuskeinona käytetä... Mutta jälleen kerran päätän ottaa ensi yönä halipusimeiningillä :) Onneksi sentään päiväsaikaan olen ihan kiltti äiti :) ap

Lapsi pelkää ja sitähän et halua kun on morkkis! Onneksi on:)

kans tyttö kohta 8kk, esikoinen toinen yöheräilijä omiin painajaisiinsa. Pahimmillaan joudun käymään laittamassa pienemmälle tuttia kymmenisen kertaa yössä. Teillä on asiat hyvin jos selviätte yhdellä tai kahdella kerralla. Ajattele, tilanne voisi olla huonomminkin.



Minulla auttaa se, että ajattelen että ei pieni tahallaan herää. Se on vielä pieni, mutta kasvaa äkkiä ja kohta sitä miettiikin, että kun se on jo niin iso. Vauva tarvitsee yölläkon vanhemman läheisyyttä ja tuntuu pahalta, jos pieni saakin ärisevän vanhemman luokseen. Sehän lisää pelkoa ja saattaa aiheuttaa hankalankin nukkumisongelman vanhempana. Itse olen ärtyisä silloin jos en ole nukkunut kunnolla, paikkailen sitten niitä vajaita öitä päikkäreillä, koska minun tehtävänäni on nukuttaa lapsi yöllä uudelleen uneen. Joskus ärsyynnyn sen takia, että herään ja tavallaan säikähdän vauvan kovaäänistä itkua ja se ääni suorastaan raastaa hermoja. Ääni tuntuu ärsyttävältä, ei niinkään se että lapsi tarvitsee äitiään yölläkin.



Tsemppiä, jaksamista ja pitkää pinnaa. Ole lapsellesi lämmin ja hyvä äiti myös yöllä. Ei kai se ole muuta kuin opeteltava asia

Olen sitä mieltä, että toiset kestävät yöheräilyä paremmin kuin toiset. Minä myös olen ihan raivopää, kun joudun yöllä heräämään kesken sikeän unen. Ja voitte uskoa, että rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta. Eikä tällä asialla ole mitään tekemistä itsehillinnän kanssa, päiväsaikaan osaan hallita hermoni ja olen rento ja kiltti äiti.



Öisin en ole oma itseni enkä tiedä mitä voisin tehdä, etten olisi tällainen.

Myös minä psyykkaan itseni ennen nukkuumaanmenoa, etten olisi kiukkuinen yöllä, mutta eipä tunnu auttavan..

meillä toimi hyvin se, että laitoimme vauvan aina nukkumaan klo 23, kun itsekin menimme nukkumaan. Tällöin hän ei herättänyt kesken raskaimman unen.

alkavaa yöäkäisyyttä, mutta arvelen sen johtuvan omasta univajeesta. Lapsi 10kk ja nyt alkaa hormonihuurut haihtua ja tarvitsisin vain unta. Vielä, kun tuo vaatii päästä viereen nukkumaan, niin sitten saa itse entistä huonommin unta, kun säpsyilee siihen pelkoon, että vauva tippuu sängystä.



Ei kai tässä auttaisi kuin mennä itsekin jo kahdeksalta nukkumaan pari yötä putkeen.

ja samanikäinen vauvakin. Esikoisen kohdalla ei haitannut ollenkaan yöheräilyt, olin niin ylikierroksilla hormonihuuruissani vielä pitkään+sain nukkua aamulla pitempään, eikä kolmevuotias tullut aamukuudelta huhuilemaan puuronkeittoon.

En mä keksi mikä tähän auttaisi. Mä vain olen väsynyt ja tarvitsen unta enkä kestä sitä, että joudun heräämään kesken syvimmän unen, yö yön jälkeen.

Tiesittekö että myös melatoniini jota ihmisen elimistössä luontaisesti öisin on, aiheuttaa tokkuraista ja ärtynyttä oloa yöllä herätessä. Minäkin olin kyllä monesti kuin raivoava peto, onneksi tajusin suunnata aggressioni tyynyyn ja peittoihin viattoman lapseni sijasta. Silloin varmaan univelkakin vielä kärjisti tunnereaktiota, mutta tosiaan välillä tuntui kesken sen raivonpuuskan että olenko tässä todellakin minä, tunne oli ihan epätodellinen.



Nykyäänkin (joskin erittäin harvakseltaan), juurikin siitä syvästä unesta kesken herätessä saatan sanoa lapselle rumasti (esim. turpa kiinni ja nukkumaan) ennen kuin tajuankaan vaikka normaalisti toimisin aivan toisin. Aivan kuin olisi jokin demoni päässä öiseen aikaan.



Saatan olla kyllä äkkipikainen päiväsaikaankin, mutta en sentään hirviö...

Ihanaa kun kuulee että muilla on sama ongelma. Tai siis ei ihanaa niiden lasten puolesta mutta siis... On vaan tunne että olen yöllä niin paha, kiukkuinen äiti kun kiroilen lapselleen. Vaikkei se sanoja tajua niin tajuaahan se sen puheen sävyn. Mulla vaan pimenee päässä kun on karmee univaje ja herää sen sadannen kerran. Ja en tosiaan hyssyttele sylissä nätisti vaan kiukkuisesti (mikä ei tietysti auta nukahtamiseen), kunnes rauhoitun. En kyllä ole satuttanut lastani mutta riittäähän tuokin.



Ja aamulla nousemiset kello 4-5 aikaan oli ihan karmeita, tuntuu että kuolen. Ja en todellakaan ollut hyvä äiti lapselleni kun aamut vaan pää punaisena kiukuttelin.



Nyt pidän jo ties monetta viikkoa unilomaa ja mies nukuttelee yöt lasta kun multa meni homma ihan överiksi, en jaksanut enää ollenkaan. Nyt nukun toisella puolella asuntoa ja on niin ihmeellisen ihanaa nukkua 8-9 tuntia putkeen. Käsittämättömän hienoa. Ja olen sitten päivällä kiva, rakastava äiti. Voi tätä onnea... Muuta neuvoa en siis tosiaan keksi kuin pitää lomaa vauvasta.

Mulla se ei niinkään liity yöhön, mutta yleisesti lapsen kitinä ärsyttää välillä todella paljon, vaikka tiedän kyllä, että eihän se sitä tahallaan tee ja en minä saisi siitä niin paljon ärsyyntyä. Kun lapsi nukkuu tai on muuten "nätisti", niin ajattelen, että ensi kerralla otan rakkaani kitinät vaan hymyilleen vastaan, mutta ei sille sitten mitään mahda kun käy hermoon tilanteen tullen. En siis huuda tms. lapselle, mutta sisällä kyllä kiehuu ja käyttäydyn välillä ärsyyntyneesti.

Ihanaa kun kuulee että muilla on sama ongelma. Tai siis ei ihanaa niiden lasten puolesta mutta siis... On vaan tunne että olen yöllä niin paha, kiukkuinen äiti kun kiroilen lapselleen. Vaikkei se sanoja tajua niin tajuaahan se sen puheen sävyn. Mulla vaan pimenee päässä kun on karmee univaje ja herää sen sadannen kerran. Ja en tosiaan hyssyttele sylissä nätisti vaan kiukkuisesti (mikä ei tietysti auta nukahtamiseen), kunnes rauhoitun. En kyllä ole satuttanut lastani mutta riittäähän tuokin.

Ja aamulla nousemiset kello 4-5 aikaan oli ihan karmeita, tuntuu että kuolen. Ja en todellakaan ollut hyvä äiti lapselleni kun aamut vaan pää punaisena kiukuttelin.

Nyt pidän jo ties monetta viikkoa unilomaa ja mies nukuttelee yöt lasta kun multa meni homma ihan överiksi, en jaksanut enää ollenkaan. Nyt nukun toisella puolella asuntoa ja on niin ihmeellisen ihanaa nukkua 8-9 tuntia putkeen. Käsittämättömän hienoa. Ja olen sitten päivällä kiva, rakastava äiti. Voi tätä onnea... Muuta neuvoa en siis tosiaan keksi kuin pitää lomaa vauvasta.

Oih, tuo uniloma kuulostaa ihanalta. Miten miehesi sitten jaksaa viikosta toiseen valvoa? Eikö hän käy töissä? Meillä mies on suostunut hoitamaan joka toisen yön ja minä joka toisen. Se on auttanut jaksamaan.

Täällä myös yksi kiukkupussi, öisin. Mieskin näyttää joskus aika ärsyyntyneeltä kun joutuu heräilemään. Meidän lapsi siis heräilee ainakin 3-4 krt yössä. Pahinta on joutua heräämään melkein heti sen jälkeen kun on nukahtanut. Sitä on ihan tokkurainen ja vihainen herätessään. Olen joskus miettinyt, että jos olisin yh niin varmaan olisi lapsi jo lentänyt yöllä seinään.:(

Voi olla pelottavaa pienelle lapselle, että yöllä oma äiti ärisee. Hillitse itsesi.Päätät, että olet mieluummin vaikka ihan hiljaa ja tóimit vain rauhallisesti kuin näytät ärtymyksesi. Aina puhutaan, että vauvat aistivat ja varmaan osittain niin onkin, mutta kyllä minusta aikuinen ihminen pystyy yleensä tarvittaessa toimimaan tunnetilastaan riippumatta ulkoisesti rauhallisesti. Tai voisiko mies jos on lempeämpi yöllä vastata yöheräämisistä.

Eikä hän edes nuku kovin huonosti, herää kerran tai joskus kaksi kertaa yössä. Ikää on 8 kk. Mutta ongelma on, että raskaimman unen keskeltä herättyäni olen persiille ammuttu karhu ja rähisen lapselle. Aamulla sitten kamala morkkis. Tuntuu kuin olisin aivan eri henkilö keskellä yötä. Vaikka kuinka päättäisin illalla, että nyt laitan lapsen yöllä suukkojen kanssa takaisin sänkyyn, niin silti tiuskin ja olen pahantuulinen yöllä. Mikäpä avuksi?

Saattaa myös herätä yöllä kerran tai pari, joskus useamminkin.

Onneksi nukahtaa samantien kun laitan sen selälleen ja peiton päälle. Mua myös harmittaa kovasti, mutta mä vaan puren hammasta ja ajattelen asian niin että en puhu sille mitään, en edes lepertele tai äksyile, muuten se voi herätä siitä kunnolla valveille. Ajattelen myös että eihän se pahuuttaan herää ja on pieni, minä olen aikuinen ja jaksan.

Mä kyllä ymmärrän sua ap, kyllä se potuttaa. Yritä vaan pitää pinna ja tsemmpiä.

En todellakaan ole ylpeä itsestäni, välillä joudun menemään toiseen huoneeseen yöllä etten tekisi mitään pahaa. Olen todella kuin toinen ihminen yöllä ja en vaan pysty sillä hetkellä käsittelemään asiaa vaikka kuinka varaudun päivällä ja psyykkaan itseäni.



Joskus kiroilen lapselle (ei ymmärrä vielä). Korvatulpat auttaa, en herää ihan joka inahdukseen ja ne vie muutenkin pahimman terän huudoilta.