"Kuravettä paskaojasta", kuvailee Googlen työmaan valumavesiä tarkkaillut - savivesi valuu yhä Oulujokeen
Savivesi valuu kolmesta eri kohdasta ja päätyy Hintan vesilaitokselle, jossa kanta-oululaisten juomavesi tehdään.
Kommentit (21)
Totta. Oulujoen vesi haisee nyt enemmän, eikä puhdista hyvin.
Nyt on aika suurlakon.
Suomessa valta kuuluu kansalle, ja heiltä ei ole kysytty.
Kyllähän tämä huolta herättää.
- multalan sari
Rakennusvaiheessa aina valuu kuraa. Nyt toki enemmän. Samassa paikassa 1960-luvulla suo ojitettiiin ja myös sillloin valui varsinkin ensimmäiset 10 vuotta kuravettä Oulujokeen, kunnea purot kirkastui kiitos sitovan kasvillisuuden.
Tehdas rakennetaan vanhan puuttoman suon päälle. Ensin suo kuivatettiin ojituksella 60 vuoden ajan ja paikalle kasvoi metsä, jonka jälkeen metsä avohakattiin ja paikka muuttui mutavelliksi. Alue on todella hankala rakentaa, koska luontaisesti on alkujaan suota ja ympäröivät maastonmuodot tuo vettä alueelle jatkossakin. Erittäin suuri maansiirto-operaatio.
Oppa alkuasukas hiljaa niin saat vaikka tästä vähän lasihelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Me tienataan tällä! Eiku.
Me tienataan tällä, te kärsitte!
T. Kokoomuspoliitikot
Ihmettelinkin tässä aiemmin syksyllä, kun muutaman kerran Oulujoen vedessä kellui vaahtolauttoja, näytti melkein kuin jäidenlähtöajalta. Taisi olla niitä epäpuhtauksia, mitä sieltä yläjuoksulta on tullut ja mitä on sekä Pyhäkosken että Montan voimalaitokset vatkanneet vaahdoksi.
Maanviljelijöiden lannoitevedet on vuosikymmeniä valuneet jokiin. Miksi ette valita niistä?
Vierailija kirjoitti:
Maanviljelijöiden lannoitevedet on vuosikymmeniä valuneet jokiin. Miksi ette valita niistä?
Oululaiset ovat kyllä valittaneet, mutta onneksi myös on tehty asialle paljon. Nykyään ollaan tarkempia siinä, että ei levitetä lantaa, eikä keinolantaa liian lähelle jokea. Sitä valvotaan ja otetaan maanäytteitä ja vesinäytteitä.
Monin paikoin ainakin Oulussa maatiloilta ja omakotitaloista lähtee paskaputki, joka johdattaa jätevedet Ouluun Taskilan jätevedenpuhdistamolle. Se tosin toisinaan saattaa olla tukossa. Oululaisilla on kivaa, kun Ekojätteenpolttolaitokselle tuodaan Roomasta asti jätteitä poltettaviksi. Oulu on suuri jäteasema.
Vierailija kirjoitti:
Rakennusvaiheessa aina valuu kuraa. Nyt toki enemmän. Samassa paikassa 1960-luvulla suo ojitettiiin ja myös sillloin valui varsinkin ensimmäiset 10 vuotta kuravettä Oulujokeen, kunnea purot kirkastui kiitos sitovan kasvillisuuden.
Tehdas rakennetaan vanhan puuttoman suon päälle. Ensin suo kuivatettiin ojituksella 60 vuoden ajan ja paikalle kasvoi metsä, jonka jälkeen metsä avohakattiin ja paikka muuttui mutavelliksi. Alue on todella hankala rakentaa, koska luontaisesti on alkujaan suota ja ympäröivät maastonmuodot tuo vettä alueelle jatkossakin. Erittäin suuri maansiirto-operaatio.
Kuten malmin kentän alue joka on entinen järvi ja nykyinen suo ja siellä on sellaista paaluja syövyttävää myrkkysavea pohjalla 20-100 metriä paikasta riippuen talojen alla. Paikalle valuu vettä joka suunnasta.
Mutta täähän on just paras paikka rakentaa t. helsinkiläisvihreät
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tienataan tällä! Eiku.
Me tienataan tällä, te kärsitte!
T. Kokoomuspoliitikot
Muhoksella valta on aika täysin kepulla jolla on noin puolet valtuustosta, Kokoomuksella 2 paikkaa 27:stä, vasemmistollakin enemmän ja demareilla myös 2. Eli ainakaan kokoomus ei tuolla sanele mitään.
Googlen Suomen pomo lässytti että kaikki on tehty hyvässä yhteistyössä viranomaisten kanssa, mietin vaan että miltä siltä tuntuu suomalaisena katsoa tuota tuhottua metsää vai ovatko nämä autisteja kaikki🙄

Luulis että normaalijärkinen tajuaa että jos halutaan rakentaa iso talo, niin ekaksi siitä kaadetaan puut pois. Sitten seuraa muuta maansiirtoa, mahdollista paalutusta ja pohjatöitä, ja lopulta se itse talo teineen, parkkipaikkoineen ja mitä muuta se sitten siihen lähelle vaatiikin.
Ihan vaan ettet yllättyisi tulevista vaiheista.
Googlea tuskin kiinnostaa Suomen järvien tai purojen likaantuminen, pääasia on että tönö valmistuu mahdollisimman nopeasti. Suomi ei tule saamaan verotuloja kyseiseltä yhtiöltä pitkään aikaan kun rakennuskustannukset ovat verovähennys kelpoisia. Jos kyseinen laitos toimii sisar yhtiönä se todennäköisesti maksaa pääkonttorille korkeaa korkoa lainoistaan, joten verotettavaa tuloa ei jää maksettavaksi lainojen ja korkojen maksun jälkeen Suomeen. :-) Eli valtiolle jää vain luu käteen.
Nämä data keskukset tuhoaa yli tuhat hehtaaria metsää
Muhoksen kunnanjohtaja onko piilossa verhon takana vai missä häiskä on😁
Vierailija kirjoitti:
Nämä data keskukset tuhoaa yli tuhat hehtaaria metsää
Kuollaanko me nyt kaikki, kun prosentti Muhoksen pinta-alasta on kaadettu puuttomaksi?
Vierailija kirjoitti:
Googlea tuskin kiinnostaa Suomen järvien tai purojen likaantuminen, pääasia on että tönö valmistuu mahdollisimman nopeasti. Suomi ei tule saamaan verotuloja kyseiseltä yhtiöltä pitkään aikaan kun rakennuskustannukset ovat verovähennys kelpoisia. Jos kyseinen laitos toimii sisar yhtiönä se todennäköisesti maksaa pääkonttorille korkeaa korkoa lainoistaan, joten verotettavaa tuloa ei jää maksettavaksi lainojen ja korkojen maksun jälkeen Suomeen. :-) Eli valtiolle jää vain luu käteen.
Nää paskonu ympäristön joka maassa joten ihmekö tuo että alku oli tällainen ja lisää tulossa.
https://www.kaleva.fi/lyhyet/lyhytvideot/13708115
Tällaista kuravettä valuu Googlen työmaalta Oulujokeen.