Auttakaa! Miten himputissa saan kaiken myytyä ja kodin tyhjäksi?
Muutan pysyvästi ulkomaille eli koti pitäisi olla tyhjänä kaikesta marraskuun loppuun mennessä, kun uusi asukas tulee joulukuun ensimmäinen päivä. Koko omaisuus eli kaikki tarpeellinen on mahduttava kahteen isoon matkalaukkuun + käsimatkatavaroihin loput. Olen jo antanut kaiken ns. turhan ilmaiseksi, joten jäljellä on myytävä aines. Aikomus on myydä Tori.fi:ssä, Vintedissä, paikallisessa FB kirppisryhmässä sekä kivijalkakirpputorilla. En aio viedä tavaraa kenenkään nurkkiin säilytettäväksi, joten kaikki on saatava myydyksi, koska en aio jättää tänne mitään. Vinkkejä myyntiin? Kiitos avusta.
Kommentit (42)
Myy halvalla, myy jollekin jälleenmyyjälle myytäväksi edelleen, anna ilmaiseksi pois, lahjoita sukulaisille, kyllä näitä on
Järkevä ratkaisu muuttaa pysyvästi pois looseri Suomesta. Hyvä ettet myöskään aijo mitään varastoida, se on vaan roinaa. Muistot kantaa sydämessään.
Tuskin tulet saamaan kaikka myydyksi. Jätelava pihalle ja roinaa sinne, ei muu auta. Mulla oli vähän samanlainen tilanne, kun muutin Kaakkois-Aasiaan parikymmentä vuotta sitten. Tosin nyt jo takaisin täällä lokakuun harmaudessa,.
Etsippä paikallinen kuolipesienostaja. Ostavat koko irtaimiston kerralla.
Heitä helvettiin koko roska, sillä siitä pääsee. Ihmisten kanssa ei kannata alkaa puljaamaan sen voin sanoa.
Et mitenkään. Tilaa hyväntekeväisyyskirppis hakemaan sun rojut.
Huutokauppakamari, kuolinpesien tyhjentäjä tms. Jos sun tavaroilla on mitään arvoa siis.
Vierailija kirjoitti:
Etsippä paikallinen kuolipesienostaja. Ostavat koko irtaimiston kerralla.
Hyvä neuvo.
Olen nähnyt sellaisia irtaimiston myyntejä, että kerrot päivän ja kellonajan. Käteiskauppa tai vaikka Mobile Pay, tavarat pitää ottaa heti mukaan mitä ostaa. Eli porukkaa vaan tulee sun kotiin ja kysyvät paljolla myyt vaikka sohvan tai kirjat tai matot. Summasta sovitte ja kantaa tavarat ulos. Eikä mitään vänkäämistä, että tulevat hakemaan autolla sitten parin tunnin päästä,koska jos olet antanut ehdon että tavarat samantien ulos,siitä ei jousteta,koska jotkut saattaa tehdä kiusaa,eivätkä tule hakemaan sitä jälkikäteen edes. Joku tuttava myös mukaan,että sitä tavaraa ei kanneta ulos maksamatta. Ja etukäteen viet pois mitä et myy. Tai laitat kaikkeen vaikka Post it laput millä hinnalla lähtee pesukoneet yms.

Eikä palautus oikeutta.
Kun mä muutin 12 vuotta sitten USAan niin meidän tavaroista tuli suurin osa kontissa mukaan, koska firma maksoi kontin. Kaiken muun lahjoitin pois.
Sulle tulee kiire jos meinaat saada myytyä tavarat ja asunnon tyhjäksi marraskuun loppuun mennessä. Ala heti myydä tavaroita ja laita tarpeeksi matalat hinnat, että menee kaupaksi nopeasti. Varaudu siihen että et saa kaikkea myydyksi ja mieti mitä niille teet.
Samaa tulin ehdottamaan kuin yllä kirjoittava. Olen itse käynyt tuollaisessa ulkomaille muuttavan myynnissä. Asunnossa kaikki näkyvillä oleva oli myynnissä, ne harvat isommat tavarat, jotka eivät olleet, oli peitetty jollain lakanoilla. Hinnat oli maltillisia ja selvisi kysymällä, ja ostin niin astioita kuin vaatteita kuin jotain muutakin.
Tästä on aikaa jo kauan, ja bongasin asuntokirpputorin ilmoituksen lähikaupan seinältä. Nykyään ilmoittelukin on someineen jne hyvin paljon helpompaa kuin silloin.
Vierailija kirjoitti:
Heitä helvettiin koko roska, sillä siitä pääsee. Ihmisten kanssa ei kannata alkaa puljaamaan sen voin sanoa.
Mikä ihme on tämä helvetti, jonne kaiken voi heittää? Miten tavarat sinne heitetään? Kuulostaa niin helpolta ja vaivattomalta, että kerrotko ratkaisusta lisää ihan käytännön tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Etsippä paikallinen kuolipesienostaja. Ostavat koko irtaimiston kerralla.
Hirveitä puljaajia, loputonta parhaan löydön kyttäämistä, pzkan puhumista, 400 % välistä vetoa ja verojen maksu noin nolla. Nevör. Ennemmin suoraan kaatikselle.
Ehkei kaikkea saa aina myytyä. Menee kaatopaikalle tai suvulle.
Sinuna pakkaisin isoon laatikkoon ja lähettäisin itselleni ulkomaille. En jaksaisi hankkia kaikkea alusta asti.
Jos haluat eroon nopeasti niin lahjoita.